Salamablogi

Ukkosmaine määrittelemättömän mittaiselle tauolle

01.10.2016 (Uutiset)

Ukkosmaine jättäytyy lokakuun keikkojen jälkeen tauolle, joka on mitaltaan määrittelemätön. Viimeiset taukoa edeltävät keikat soitetaan Joensuussa (Kerubi 14.10.) sekä Helsingissä (Korjaamo 20. sekä 21.10.). Korjaamolla yhtye soittaa kahtena perättäisenä päivänä, sillä perjantain esiintyminen myytiin ennakkoon loppuun kaksi kuukautta ennen keikkaa.

Wilhelm kirjoitti aiheesta kesän alussa yhtyeen Facebook-sivulla, teksti on luettavissa myös täällä.

Ukkosmaineelta uusi musiikkivideo, kuudes levy ilmestyy 18.3.!

15.02.2016 (Uutiset)

Ukkosmaineen kuudes studioalbumi Ihan ok! ilmestyy perjantaina 18.3. Levyn Megaman II -avausraidasta tehty musiikkivideo on katseltavissa alla. Levy on ennakkotilattavissa Levykauppa Äxän kautta. Ukkosmaineen kevään keikat alkavat torstaina 24.3. Joensuusta.

Ukkosmaineen kuudes levy ilmestyy 18.3.!

06.02.2016 (Uutiset)

Ukkosmaineen kuudes albumi Ihan ok! ilmestyy perjantaina 18.3.! Levy on ennakkotilattavissa vielä 8 päivän ajan osoitteessa mesenaatti.me/ukkosmaine-kuudes-studioalbumi.

Ukkosmaine tekee levynjulkaisun myötä maalis-huhtikuussa kiertueen, jonka tähän mennessä varmistuneet päivämäärät löytyvät kotisivujen keikkakalenterista.

Ihanok_kansi.png

Ukkosmaineelta uusi single – kevätkiertue alkaa ensi viikolla!

22.04.2015 (Uutiset)

Ukkosmaine julkaisee tänään uuden singlen, joka pohjustaa bändin ensi viikolla alkavaa kevätkiertuetta. Mattolaituri-single on kuunneltavissa yhtyeen Bandcamp-sivustolla osoitteessa ukkosmaine.bandcamp.com

Ukkosmaineen kevään keikat alkavat ensi viikolla Jyväskylän Vakiopaineesta. Kevään keikoilla Ukkosmainetta lämmittelee ensimmäisen albuminsa digitaalisesti huhtikuun alussa julkaissut (proto)Torvinen, joka on Eläin-yhtyeestä tunnetun Timo Torvisen sooloprojekti.

Ukkosmaine
+ (proto)Torvinen
Kevätrieha 2015 -kiertue

30.4. Vakiopaine, Jyväskylä
1.5. Henry’s Pub, Kuopio
2.5. Telakka, Tampere
7.5. Henry’s Pub, Helsinki
9.5. Dynamo, Turku
16.5. Kerubi, Joensuu

Ukkosmaineen kevätkiertueen päivät julki!

13.03.2015 (Uutiset)

Ukkosmaine tekee loppukeväästä totuttuun tapaan pienimuotoisen kiertueen, jonka varmistuneet päivämäärät ovat nyt nähtävissä kotisivujen keikkakalenterissa.

Kevään keikat alkavat perinteisellä vappuaaton keikalla Jyväskylän Vakiopaineessa ja päättyvät muutaman viikon päästä Joensuun Kerubiin.

Kevään keikoilla erikoisvieraana on mukana ennen Ukkosmainetta esiintyvä (proto)Torvinen, joka on Eläin-yhtyeen laulaja-kitaristina tunnetun Timo Torvisen sooloprojekti. Livetilanteessa duo-muotoisena esiintyvän (proto)Torvisen esikoislevy julkaistaan digitaalisesti huhtikuun aikana. (proto)Torvisen musiikissa yhdistyvät niin elektro, punk kuin kolmenkympin kriisi.

Joulukalenteri auki, vuoden viimeinen keikka Niinivaaralla

01.12.2014 (Uutiset)

Ukkosmaineen perinteeksi muodostunut joulukalenteri aukeaa jälleen joulukuussa päivittäin yhtyeen kotisivujen blogissa. Tänä vuonna kalenterilla on erityinen teema: luukkujen sisältö liittyy keväällä ilmestyneeseen Salamaponin selässä -kirjaan. Joulukalenterissa tullaan julkaisemaan muun muassa kirjasta editointivaiheessa pois jääneitä tekstikappaleita, valokuvia sekä myöskin itse kirjan tekoprosessiin liittyviä juttuja.

Salamaponin selässä -kirjan hinta on joulukalenterin teeman kunniaksi alennettu Salama-shopissa. Kun kirjan tilaa ennen joulua, sen saa 15 eurolla (sisältäen postikulut) yhtyeen nimikirjoituksilla varustettuna. Salama-shopissa on alennuksessa myös hajakokoja mallistosta poistuvista paitamalleista. Klikkaa itsesi verkkokauppaan tästä.

Ukkosmaine soittaa vuoden viimeisen julkisen keikkansa kymmenvuotisjuhlavuoteen sopivasti yhtyeen synnyinseudulla Niinivaaralla. Keikkavuosi 2014 päättyy Ravintola Kolumbukseen, jossa Ukkosmaine soittaa perjantaina 12.12. Luvassa on ainutlaatuinen ja yllätyksellinen keikka, joten paikalle kannattaa ehdottomasti saapua. Ennakkolippuja (8 €) Kolumbuksen keikalle myy Levy-Eskot.

Ukkosmaine-kirja ilmestyy vappuaattona!

15.04.2014 (Uutiset)

Ukkosmaineen tähänastisen historian kertova kirja Salamaponin selässä ilmestyy vappuaattona! Samana päivänä Ukkosmaine palaa yli puoli vuotta kestäneeltä keikkatauoltaan ja esiintyy kevään aikana useilla eri paikkakunnilla. Tähän mennessä varmistuneet esiintymiset löytyvät keikkakalenterista, lisäykset ovat mahdollisia ja toivottuja.

Salamaponin selässä -kirjan tekstinäytteitä löytyy Salamablogista. Kirjan voi tilata ennakkoon julkaisupäiväksi kotiinkannettuna Levykauppa Äxästä.

Ukkosmaine toivottaa ystävilleen rakkaudentäyteistä kevättä, nähdään pian keikoilla!


salamaponin_selassa_netti.jpg
Tilaa Salamaponin selässä ennakkoon, klikkaa kantta!

Ukkosmaineesta tekeillä kirja!

17.03.2014 (Uutiset)

Tänä vuonna 10-vuotisjuhliaan viettävästä Ukkosmaineesta on ollut viime syksystä asti tekeillä kirja, joka on nyt loppusuoralla! Salamaponin selässä -nimisen teoksen julkaisu on suunniteltu toukokuuksi ja sitä varten Ukkosmaine pyytää kuuntelijoidensa apua: kirjan pääsee tilaamaan ennakkoon yhteisörahoituspalvelu Mesenaatin kautta ja osallistumaan samalla kirjan tekokustannuksiin. Mesenaattisivulle pääsee klikkaamalla tästä. Projektin mesenaattivideo löytyy alta. Tervetuloa mesenoimaan!

Ukkosmaine 10 vuotta!

21.02.2014 (Uutiset)

Tänään perjantaina 21.2. tulee kuluneeksi päivälleen 10 vuotta Ukkosmaineen ensimmäisestä keikasta! Juhlapäivän kunniaksi Salamablogista löytyy 10 kuvan mittainen katsaus menneisiin vuosiin.

Ukkosmaine palaa reilun puolen vuoden mittaiselta keikkatauoltaan loppukeväällä kymmenvuotiskiertueen merkeissä. Jo varmistuneet keikkapaikat ovat katsottavissa keikkakalenterissa, lisäykset ovat mahdollisia ja toivottuja.

Ukkosmaine toivottaa kaikille rakkaudentäyteistä kevättä! Kohta nähdään!

Ukkosmaineen joulukalenteri avautuu!

01.12.2013 (Uutiset)

Edelleen keikkatauolla oleva Ukkosmaine avaa tänään joulukuun ensimmäisenä päivänä perinteisen joulukalenterinsa! Tästä eteenpäin sivuille aukeaa jouluaattoon asti päivittäin uusi luukku, josta paljastuu jotain yhtyeeseen liittyvää pientä mukavaa. Luukut pääsee avaamaan Salama-blogista.

Ukkosmaine toivottaa kaikille mukavaa joulun odotusta!