Salamablogi

Syysprinsessaa etsimässä, osa 1

17.09.2005 (Keikkapäiväkirjat)

Perjantai 2.9.2005
Mona & Timo -festival, Lieksa

Ukkosmaineen syyskuinen Suomen turnee alkoi varsin eksoottisesta paikasta: olimme nimittäin lupautuneet soittamaan tuttavapariskuntamme häissä Lieksan vanhassa pappilassa.

Matkaan lähdettiin hyvissä ajoin. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja mieli oli työntäyteisen viikon jälkeen korkealla. Pappila sijaitsi todella kauniilla paikalla, ja itse rakennushan oli todella hieno.

Pystytimme backlinen ja äänentoiston rivakasti olohuoneen nurkkaan, ja hymyilimme hieman kohtalaisen absurdille keikkaympäristölle. Catering oli kunnossa - heti kamoja pystyttäessämme saimme lasilliset marjamehua. Ennen keikkaa maistelimme hääpöydän herkkuja, jotka eivät olleet lainkaan hassumpia.

Keikka aloitettiin hääkakun tarjoilemisen jälkeen. Tuntui mukavalta soittaa pienelle yleisölle, joka koostui suurimmaksi osaksi omanikäisistä ihmisistä. Toisaalta aikuisetkin vaikuttivat lämpenevän toiminnallemme hiljalleen, joskin ensimmäiset ilmeet olivatkin näkemisen arvoisia. Yli mutakuoppien -biisin aikana hoidimme myös hääkarkkien jakamisen.

Klaus omisti aika monta biisiä hääparille, joka luonnollisestikin säteili onnellisuutta koko laajaan saliin. Voimaa, nopeutta ja hääonnea pariskunnalle vielä kerran. Keikan jälkeen pakkasimme kamat autoon ja lähdimme takaisin kohti Joensuuta. Paluumatkalla kuunneltiin Queenia. Joensuuhun ehdittiin takaisin juuri parahultaisesti katsomaan Marylandin keikkaa Teatteriklubille, tosin Klaus oli sen verran flunssainen että päätti mennä mieluummin nukkumaan.

Lauantai 3.9.2005
Hotelli Himos, Jämsä

Lauantaina kello soi aamukahdeksalta, sillä ennen Jämsään lähtöä minulla oli tarkoitus käydä tekemässä toisen yhtyeeni tulevan levyn viimeisiä nauhoituksia. Aamupäivä vierähtikin niiden hommien parissa. Ehdin juuri ja juuri käydä kotona syömässä, kun Klaus saapui hakemaan.

Matkaan lähdettiin Niinivaarantietä pitkin hyvissä tunnelmissa. Keikka-autossa oli pelkästään kasettisoitin, joten menomatka kului old school -tyyppisten klassikoiden parissa: Green Dayta, Offspringiä, Red Hot Chili Peppersiä ja sen sellaista. Varkaudessa pysähdyttiin kahville, jonka jälkeen sain itse kunnian jatkaa ajourakkaa.

Jämsässä oltiin perillä vähän myöhässä, kiitos allekirjoittaneen Jyväskylässä suorittaman suuntien arpomisen. Jämsässähän meininkinä oli se, että siellä järjestettiin Provinssirockin työntekijäbileet talkootyöläisille ja muille. Meidän lisäksemme esiintymässä olivat Bloodpit ja Kauko Röyhkä.

Ystävällinen järjestäjä opasti meidät hotellihuoneeseemme (kyllä, todellista luksusta). Vähäiset matkatavaramme sinne jätettyämme menimme hotellin pihalle katselemaan meininkiä. Bileethän nimittäin järjestettiin hotellin ulkopihalla, jonne oli pystytetty suurehko teltta.

Bloodpit aloitteli soundcheckiään astellessamme telttaan soittovehkeiden kanssa. Se soundcheck sitten jatkuikin niin pitkään, että sen loppuessa oli enää vartti aikaa meidän keikkamme alkuun. Mutta eipä hätää: ei muuta kuin kosketinsoitinständi pystyyn, kosketinsoittimeen virtaa, piuha paikalleen. Sitten malliksi vähän komppia koskettimen uumenista, sekä mikrofonien testaus. Valmis! Aikaa meni noin viisi minuuttia. Tässä yhteydessä pitää toistaa se usein pohtimamme totuus, että Ukkosmaine on varmastikin maailman mukavin bändi niin roudaamisen kuin miksaamisenkin kannalta.

Keikka alkoi ajallaan. Heti alusta asti piti pitää liikettä yllä, sillä puolittaisella ulkoilmakeikalla oli vähän vilpoisaa. Iso ja korkea lava vaikutti aluksi hiukan haasteelliselta, mutta Klaus otti tilan hienosti haltuunsa, eikä mennyt pitkään kun salin etuosa täyttyi tanssivista ihmisistä. Joukossa oli aika paljon tyttöjä, jotka jostain syystä halusivat olla erittäin vähäpukeisia. Omituista toimintaa.

Keikka paketoitiin Yläkerran tytölle -biisillä, jossa Klaus sai loppuhuudatukseen mukaan myös kauempana keikkaa diggailleet ihmiset. Keikan jälkeen juttelimme vähän aikaa järjestäjien ja muiden ihmisten kanssa, kauppasimme joitakin Niinivaarantie 19 -levyjä ja diggailimme Kauko Röyhkää - tai ainakin minä.

Yöpuulle vetäydyttiin miltei heti Röyhkän keikan jälkeen. Aamulla pääsimme nauttimaan hotelliaamiaista ennen poistumistamme. Poistuminen tehtiinkin sitten tyylikkäästi: auton ovet valmiiksi auki, jonka jälkeen villi spurtti hotellin ovelta autoon ja vilkuttelua kaikille. Huippumeininkiä.

Loppu aamu- ja iltapäivä menikin sitten tien päällä. Heitin Klausin Jämsän juna-asemalle, josta kaveri jatkoi Helsinkiin. Hienoa oli se, että törmäsimme juna- asemalla pariin faniin. Jämsän asemalta ajelin sitten yksikseni Joensuuhun, ja täytyy sanoa, ettei paljoa tylsempää ajanvietettä olekaan.

Torstai 15.9.2005
Turku, Downtown

Sanotaan että hulluilla on halvat huvit. Se pitää ehdottomasti paikkansa ainakin minun tapauksessani. Yksi suurimmista huvinaiheistani Klaus Thunder - keikkoihin liittyen on se, että lähes kotioveni edestä kulkee busseja pari kertaa tunnissa. Käsitin aika pian, että ne bussit ovat lähinnä minua varten liikennöiviä keikkabusseja, joissa saa mukavasti kuljetettua itsensä ja soittimensa.

Kerran muistan menneeni keikkabussilla Joensuun keskustassa olleelle keikalle, mutta yleensä keikkabussit heittävät minut vain juna-asemalle, niin kuin nytkin. Keikkabussien aiheuttama mielihyvä täydellistyy silloin, kun soittaa bussiin astuttuaan jollekin kaverille, jolle voi sitten rehvastella, että “istuskelen täällä keikkabussissa”. Yleensä muut bussin matkustajat katsovat oudoksuen.

Junamatka Joensuusta Turkuun kestää yllättävän pitkään. Pitkän matkan saa kuitenkin taittumaan, jos varaa mukaan mielenkiintoista luettavaa. Onneksi mukaan sattunut kirja oli sen verran viihdyttävä, että reilun seitsemän tunnin mittainen matka meni sen parissa kohtalaisen kivuttomasti.

Turussa asuva ystäväni Teemu oli lupautunut tulemaan juna-asemalle vastaanottokomiteaksi. Klausin Helsingin juna saapui onneksi vain paria minuuttia minun junaani myöhemmin, joten selvisimme eteenpäin ilman turhia odotteluja.

Suunnistimme illan keikkapaikalle Anttilan levyosaston kautta. Downtown löytyi melko helposti. Kävimme tekemässä paikan päällä pikaisen soundcheckin, jonka jälkeen siirryimme odottelemaan keikan alkua Teemun residenssiin. Viihdytimme itseämme kuuntelemalla Manowaria ja poikkeamalla Paikallisessa.

Downtowniin palasimme hieman ennen puoltayötä. Meidän oli määrä aloittaa puoli yhdeltä. Baari näytti uhkaavan tyhjältä vielä ennen kahtatoista, mutta onneksi tilanne korjaantui ennen keikan alkamista.

Hyvät bileet saatiin Turussakin aikaiseksi, loppujen lopuksi. Kutsuisin keikkaa työvoitoksi. Alussa porukka oli selvästi vähän kohmeista - lukuun ottamatta tietenkään pientä joensuulaislähtöistä edustusta yleisön joukossa. Loppua kohti homma alkoi kuitenkin toimimaan niin kuin pitääkin, eli ihmiset olivat täysin meidän oikkujemme vallassa. Bravo ja eläköön, Turku jätti itsestään oikein hyvän kuvan!

Katsottuamme toisena esiintyneen Mockshotin keikan poistuimme yömajoitukseemme taksilla, koska yöbusseja ei enää kulkenut. Taksimatka olikin sitten silkkaa juhlaa, sillä pääsimme puhumaan taksikuskin kanssa 80-luvun speed-metallista, josta kuski tiesikin yllättävän paljon. Majapaikassa majoittajamme Salla olikin pistänyt pöydän koreaksi, ja saimme nauttia ravitsevan yöpalan, jonka jälkeen uuvahdimme saman tien lattialle viritetyille patjoille.

Perjantai 16.9.2005
Kerubin kuppila, Joensuu

Herätyskello soi kahdeksalta. Neljän tunnin yöunien jälkeen tuntui mukavalta nousta pesemään hampaita. Aamu-unisina kuljimme Turun keskustan halki juna- asemalle. Joensuun junan lähtöaika oli kymmeneltä, ennen sitä ehdimme käydä ostamassa matkaevästä.

Joensuu-Turku väli ei tuntunut päättyvän koskaan, eikä ravintolavaunussa nautittu aamukahvikaan oikein meinannut pitää silmiä auki. Matkan aikana tosin ehdittiin juttelemaan monenmoista yhtyeen tulevaisuuteen liittyvää asiaa: odottakaahan vain.

Joensuussa oltiin perillä viiden maissa iltapäivällä. Klausin isä, eli Isä Ukkonen oli vastassa asemalla. Kävimme heittämässä kamat Kerubin kuppilalle, jonka jälkeen Klaus poistui toisen yhtyeensä treeneihin, ja minä menin kotiin lepäilemään.

Ruoan ja tunnin torkkujen jälkeen olikin aika ruveta valmistautumaan keikkaan. Vähän vaikealta tuntui piiskata itseään oikeaan keikkamielentilaan, kun päätä särki ja väsytti. Kunhan sai raahauduttua kuppilaan ja tapasi Klausin, alkoi olotila hiljalleen selviämään.

Kotikaupunkimme Kerubin kuppilassa olemme soitelleet ties kuinka useasti, mutta aina se vaan on kivaa. Tällä kertaa PA:takaan ei tarvinnut tuoda itse paikalle, sillä Reinoaudio oli viritellyt paikalle kuppilan kokoon nähden varsin kookkaan kattauksen. Syöksyimme Liekehtivä rakkaus -intron tahdittamina lavalle ja aloimme louhimaan viidentoista biisin mittaista urakkaamme.

Massiivinen äänentoisto aiheutti hyvänolon tunteita viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasin jotain biisiä soittaessani, että saan matalia ääniä koskiessa tapetit rapsahtelemaan. Asiallista. Varsinainen keikka päättyi upouuteen Pielisjoki-biisiin, jota seurasi vielä muutama encore. Keikan jälkeen lyhyen kuppilassa istuskelemisen jälkeen kotisatamaan näkemään kauneusunia. Kiitos kaikille keikkoja seuraamaan tulleille!

-Wilhelm