Salamablogi

Uusia päiväkirjamerkintöjä

25.03.2007 (Uutiset)

Päiväkirjasta löytyy tunnelmia ja kuvia maaliskuun alun Helsingin ja Lahden keikoilta. Lehtijuttuarkistoon on puolestaan lisätty Rumban sekä Aksentin Niinivaara Express -arviot.

Klaus Thunder & Ukkosmaine toivottaa ystävilleen mahtavaa ja rakkaudentäyteistä kevään alkua!

Tunnelmia Helsinki-Lahti -akselilta

10.03.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Perjantai 9.3.
Ravintola Kannas, Helsinki

Heräilin perjantaiaamuna seitsemän aikoihin. Ehdin rauhassa keittää kahvit ja lukea lehden ennen kuin luottokuskiksemme ja -roudariksemme muodostunut Josi tuli hakemaan minua heittääkseen minut kamoineni juna-asemalle.

Aikaisemmin keikkamatkamme hoituivat junalla mainiosti, mutta nyt kun soitinarsenaalia on matkassa enemmän, vaikeutuu homma hiukkasen, kun on liikkeellä yksin. Onneksi ilmeisen huumorintajuinen lipunmyyjä myi minulle paikan junan yläkerrasta.

Muutoin junassa matkustaminen on kyllä oikein mukavaa. Matkan aikana ehdin lukemaan Nyt-liitteen kannesta kanteen, kuuntelemaan Radiopuhelimien uuden levyn läpi pari kertaa, ja sain työstettyä paria sanoitusta.

Klaus tuli vastaan juna-asemalle vuokra-autolla. Olimme sopineet hoitavamme herra Thunderin muuton ennen soundcheckiä. Useampi tuntihan siinä vierähti, ja lopulta ehdimme Kannakseen noin yhdeksän aikoihin. Valmiiksi väsyneinä laitoimme kamat kasaan, ja teimme nopean soundcheckin miksaajaksi pestatun Miihkalin johdolla.

Paljoa ei jäänyt aikaa tapettavaksi, sillä keikka aloiteltiin kymmenen jälkeen. Paikalle oli kertynyt mukavasti porukkaa, josta suuri osa oli selkeästi tullut keikkaamme varten. Miellyttävää.

Miesten vessaan vaihtamaan keikkavaatteet päälle ja intronauhan siivittämänä lavalle. Hurraukset olivat melkoiset. Starttasimme keikan 80200-biisillä, ja tunnelma oli heti hallussa.

Paikalle roudaamamme äänentoistolaitteisto tuntui ainakin omasta mielestä hieman liian pieneltä. Toisaalta tunne saattoi johtua siitäkin, ettei monitorointia ollut, ja välillä oli vaikeuksia kuulla omaa soittoaan, kun yleisöstäkin lähti kohtalaisen iso ääni. Hyvällä meiningillä keikka kuitenkin luovittiin läpi.

Ehkä tokan biisin jälkeen onnistuin rymeltämään nurin lavan takana olleen penkin, jonka päälle olin tietenkin varannut pari vesituoppia. Onneksi joku yleisön joukosta älysi tuoda pyyhkeitä parin biisin jälkeen, niin sain kuivattua vedet ja heivattua enimmät lasinsirut pois lavalta. Onneksi en tällä keikalla soittanut paljain jaloin, kuten joskus tulee tehtyä.

kannas1.jpg
(Kuva: Jussi Anttonen)
kannas2.jpg
(Kuva: Jussi Anttonen)

Ehkä hieman holtittomampaa osastoa edusti Kannaksen keikka, mutta ihan hyvä mieli jäi vedosta kuitenkin. Keikan lopulla intouduimme pitkästä aikaa soittamaan lainamateriaalia Aikakoneen Odota-biisin muodossa.

Keikan jälkeen juttelimme tuttujen ja tuntemattomien kanssa, ja myimme jälleen mukavan määrän levyjä. Valomerkin tultua roudasimme kamat autoon, jonka ajoimme parkkiin Töölön torille. Jorma Uotinen käveli vastaan Klausin luo suunnatessamme. Klausin uudessa kämpässä nukahdin saman tien kun pää koski tyynyä.

Lauantai 10.3.
Torvi, Lahti

Herätyskello herätti väsyneen orkesterin kymmenen tienoilla. Nopea aamusuihku ja sitten palauttamaan vuokra-autoa sekä äänentoistolaitteistoa. Kaikki velvoitteet hoidettuamme suuntasimme syömään, ja saimme ruokapaikkaan seuraa siskostani.

Lyhyen levykauppapyrähdyksen jälkeen Klausin luokse puolen tunnin mittaisille päiväunille. Tai itse asiassa minä nukuin, ja sillä aikaa Klaus hoiti tärkeän homman: ajoi kokopartansa pois ja jätti vain viikset. Komeaa!

Viiksien trimmauksen vuoksi meinasimme lopulta myöhästyä Lahden junasta, mutta ehdimme kuitenkin parahultaisesti.

Lahden asemalle saavuttuamme suuntasimme Torveen, jonne illan toinen orkesteri Santtu Karhu ja Talvisovat oli saapunut myös juuri. Kun molemmat orkesterit olivat tehneet soundcheckit, menimme porukalla syömään Torven piikkiin. Santtu Karhu kertoi, että Venäjällä on yhtye joka muistuttaa suuresti meitä, mutta ei muistanut sen nimeä.

Ruokailun jälkeen menimme Klausin kanssa kahville ja hengailemaan kaupungille. Teimme myös settilistan illan keikalle. Yhdentoista aikoihin palasimme Torveen, jossa Talvisovat aloitteli settiään. Baarin ovea avatessa jännitti, että onko paikalle ketään, mutta epäilykset osoittautuivat turhaksi: täyttä oli. Muutamia tuttujakin näkyi, ja heidän kanssaan olikin miellyttävää jutustella omaa soittovuoroa jännittäessä.

Santtu Karhun porukan lopetettua roudasimme pikaisesti omat kamamme lavalle. Kello taisi olla tässä vaiheessa jo lähempänä yhtä, mutta kummasti vaan aina ennen keikkaa kehoon ilmestyy lisäenergiaa, vaikka sitä ennen olisi väsyttänyt armottomasti.

Keikan alku oli melkoisen kaoottinen. Dj lopetti merkistä levyjen soittamisen, jolloin miksaajan piti laittaa pyörimään Pariisin kevään Tuu Rokkaa mun tanssilattiaa -biisi ja sen jälkeen intronauhamme. Dj:n lopetettua kuulimme takahuoneeseen kuitenkin pelkkää hiljaisuutta. Ajattelin että ehdin käymään nopeasti vessassa, kun miksaaja laittaa biisin soimaan. Vessaan sitten kuulin, kun intronauha pärähti soimaan kummallisesti jostain puolivälistä. Ehdin kuitenkin lavalle juuri h-hetkellä.

Ekan biisin aikana ilmeni sitten muutakin pikkuvikaa. Ekan biisin intron jälkeen Klaus alkoi laulaa, mutta hänen mikistään ei yllättäen kuulunut pihaustakaan. Annoin oman mikkini, joka vaikutti toimivan. Biisi mentiin läpi ilman taustalauluja.

Parin seuraavan biisin aikana ongelmat jatkuivat. Klausille vaihdettiin uusi mikki, joka kuitenkin pätki samalla tavalla. Lisäksi molempien mikit meinasivat lähteä kiertämään joka käänteessä. Ilmeisesti myös yksi D.I.-bokseista oli rikkoutunut, sillä Klausin kulkiessa koskettimieni edestä alkoi kuulua armotonta rätinää. Onneksi Klaus tajusi olla kulkematta samasta paikasta toista kertaa.

Ehkä neljännen biisin jälkeen kaikki saatiin toimimaan, ja saatoimme itsekin keskittyä soittamiseen täysillä. Sen jälkeen kaikki olikin melkoista juhlaa. Porukka baarissa alkoi hiljalleen lämmetä meiningillemme täysvaltaisesti jo valmiiksi fanaattisen eturivin yleisön lisäksikin. Oli taas hauska seurata muutamienkin epäuskoisten ilmeiden muuttuvan iloisiksi hymyiksi keikan edetessä.

lahti1.jpg
lahti2.jpg

Talvisovien porukka tuntui diggailevan myös meininkiä. Bändin perkussionisti ja kitaristi kuvasivat keikkaa videokameralla, ja huusivat minulle kannustuksia.

Setin päätyttyä takahuoneeseen pyyhkimään hikeä ja kuuntelemaan yleisön jatkuvaa kannustusta. Soitimme encoreina Suudelmia Suvikadulla -slovarin ja Katuvalojen välkkeen. Suvikadun aikana oli mukava seurata kuinka yleisö tanssi pareittain illan viimeistä hidasta. Kaunista.

Kaksi encorea ei yllättäen riittänytkään, vaan meidän piti palata lavalle vielä toistamiseen. Miellyttävää. Intouduimme soittamaan taas Aikakonetta, sekä lisäksi encore-numeroksi vakiintuneen Yläkerran tytölle -biisin.

Keikan jälkeen oli väsynyt, mutta hyvä olo. Suuntasimme enimmät hiet pyyhittyämme baarin puolelle, jossa kehuja sateli useammastakin suunnasta. Positiivinen yllätys oli se, että lipputiskillä myynnissä olleet levymme olivat kaikki huvenneet heti keikan jälkeen. Nähtävästi saimme aika monta uutta ystävää lahtelaisista.

lahti3.jpg
Väsynyt, mutta onnellinen yhtye keikan jälkeen

Valomerkin jälkeen kasailimme kamat ja suuntasimme yöpaikkaan. Mainio mieli jäi illasta kaikin puolin. Kiitos Lahti, toivottavasti nähdään pian uudestaan!

-Wilhelm

Päiväkirjaa, levyarvioita ja lisäyksiä keikkakalenteriin

05.03.2007 (Uutiset)

Päiväkirjasta löytyy Wilhelmin tarinointia menneen viikon kahdesta keikasta. Tällä viikolla Ukkosmaine on taas tien päällä: perjantaina on luvassa Helsingin keikka, lauantaina vuorossa on Lahti.

Niinivaara Express on otettu levyarvioissa vastaan melko mukavasti. Uudesta Rumbasta (4/2007) löytyy kolmen tähden arvio. Toimittaja Manu Haapalaisen mukaan ”Ukkosmaine kuulostaa nyt siltä kuin pitääkin”. Noise.fi-sivusto pistää peliin yhden tähden enemmän, ja toteaa että ”Ukkosmaineen naputus on viihdyttävää, paikoin yllättävänkin mietittyä ja näkemyksellistä mutta ennen kaikkea omaperäistä”. Voit lukea arvion kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä.

Keikkakalenteriin on lisätty tulevan kesän festarikeikoista ensimmäinen: Klaus Thunder & Ukkosmaine soittaa heinäkuussa Ilosaarirockissa!

Paikkaushommia teatterilla ja hurmosta nuorisotalolla

03.03.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Keskiviikko 28.2.
Teatteriklubi, Joensuu

Edellisestä Teatteriklubin keikasta oli ehtinyt kulua vain pari viikkoa, eikä Ukkosmaineen alun perin pitänytkään esiintyä Teatteriklubilla helmikuun lopussa järjestetyillä Pohjois-Karjalan Vihreiden syntymäpäivillä. Illan alkuperäinen yhtye joutui kuitenkin perumaan keikkansa sairastapauksen vuoksi, ja reiluina kavereina lupauduimme paikkaajiksi lyhyellä varoitusajalla.

Jonkinlaista kummallista déjà-vu -ilmiötä oli koko ajan ilmassa Teatteriklubille suunnatessa. Tällä kertaa ei tosin tarvinnut auttaa äänentoiston kasaamisessa, vaan pääsi kävelemään ikään kuin valmiiseen pöytään. Soundcheck tehtiin nopeasti, ja paineltiin yläkertaan syömään.

Keikan aloitusajankohdaksi oli sovittu kello kymmenen, mikä sopi erittäin hyvin – ajoissa nukkumaan! Näimme Klausin kanssa Teatterilla puoli kymmenen aikoihin. Paikalla oli väkeä ihan mukavasti, ei yhtä paljon kuin levynjulkkarikeikalla, mutta mukava määrä kuitenkin. Lisää väkeä myös tuli paikalle koko ajan.

Klaus oli tehnyt valmiin settilistan rungon, johon tein muutaman muutoksen, ja sitten olikin aika lähteä valmistautumaan. Sueden biisin jälkeen miksaaja-Timo laittoi intronauhan soimaan, ja astelimme lavalle.

Settiä oli muuteltu hieman parin viikon takaisesta, ja niinpä keikka lähti käyntiin Katuvalojen välkkeellä. Porukka alkoi lämmetä hiljalleen, ja lopulta aikaiseksi saatiin ihan asialliset bileet.

Keikka oli monin tavoin tosi erilainen kuin parin viikon takainen, jolloin jo levynjulkaisunkin takia oli tosi juhlava olo, ja vatsassa perhosia säkkikaupalla.

Tällä kertaa porukka piti saada mukaan taistelemalla vähän enemmän kuin viime kerralla. Taisteleminen (tai kiireen takia pitämättä jääneet treenit) aiheuttivat sitten sen, että muutaman kerran tein tosi lahjakkaita soittomokia. Toisaalta oma meininki tuntui myös tosi paljon raivokkaammalta kuin pari viikkoa sitten, ja välistä tuntui selkeästi hyvältä räimiä vaan menemään täysillä, välittämättä siitä miltä se kuulostaa.

Varsin hyvä mieli jäi loppujen lopuksi, ja helmikuun keikkojen teemaksi muodostuneet runsaat encoret jatkuivat taas. Minkäs teet, kun ei malta lähteä lavalta millään pois.

Keikan jälkeen myimme miellyttävän ison läjän levyjä, juttelimme tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja poistuimme yöhön spekuloimaan tulevaa.

Lauantai 3.3.
Karsikon nuorisotalo, Joensuu

Lauantaiksi oli buukattu yksityistilaisuusluonteinen keikka Prometheus-leirin ohjaajien koulutustilaisuuden yhteyteen.

Vietin itse rauhallista lauantaipäivää, nukuin pitkään, kävin kävelyllä ja lueskelin. Klaus soitteli jossain vaiheessa ja sanoi saaneensa edellisiltana lievähkön ruokamyrkytyksen, jonka jäljiltä kuumetta oli vieläkin 38 astetta. Hieman jännittäviltä vaikuttivat siis lähtökohdat illan keikalle, mutta solisti vakuutti selviytyvänsä.

Seitsemän aikoihin Klaus tuli hakemaan. Pakkasimme autoon soittokamat, ja kävimme hakemassa keskustasta matkaan Hullut Hattuset -orkesterin äänentoistolaitteiston.

Ilmassa oli todellista historian siipien havinaa, kun saavuimme koulutustilaisuusareenana toimineen Karsikon nuorisotalon pihaan. Itse olen kuitenkin soittanut kyseisessä paikassa yläasteikäisenä ensimmäisiä keikkojani, ja paikkaan liittyy monia hyviä muistoja. Fiilikset olivat siis korkealla jo valmiiksi.

Paikan päällä oli vielä meneillään ryhmäkeskusteluja, joita yritimme olla häiritsemättä. Pystytimme äänentoistokamat hiljaisesti. Tai oikeastaan minä pystytin, sillä annoin Klausille valtuudet levätä sohvalla, jotta tämän sairas olo helpottaisi.

Puoli yhdeksän tienoilla keskustelut alkoivat vaihtua iltapalaan, ja saatoimme tehdä nopeahkon soundcheckin. Vaikutti hyvältä. Söimme itsekin pari sämpylää, ja suunnittelimme settilistaa.

Vähän yhdeksän jälkeen laitoin PA:sta soimaan fiiliksennostatusbiisiksi Pariisin kevään Tuu rokkaa mun tanssilattiaa, ja kirmasin takahuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Klaus vaikutti silminnähden terveemmän näköiseltä, kun keikka lähestyi. Nopeat keskinäiset tsemppaukset, ja sitten intronauha alkoikin soida salin puolella.

Setti alkoi poikkeuksellisesti slovarilla, Suudelmia Suvikadulla -biisillä. Sen sijoittaminen ekaksi olikin hyvä ratkaisu senkin kannalta, että kummankin äänet olivat vielä kunnossa. Kun kyseisen biisin soittaa setin loppupuolella huudettuaan ääntään käheäksi tunnin ajan, sujuu stemmalaulu huomattavasti heikommin. Biisi toi keikalle myös tunnelmallisen alun, jota korosti nuorisotalon pimeä sali ja random-henkisesti toimivat värivalot.

Varsinaista lavaa ei ollut, vaan soitimme lattialla, samalla tasolla yleisön kanssa. Ehkä sekin vaikutti osaltaan keikan aikaansaamiin hyviin ja intiimeihin fiiliksiin. Paikalla oli leiriohjaajia eri puolilta Suomea, ja useat eivät luonnollisestikaan olleet kuulleet bändistämme aiemmin. Erittäin hyvin he kuitenkin tuntuivat pääsevän meininkiin sisään, ja oli mukava katsella hymyileviä ihmisiä, jotka jaksoivat todellakin tanssia halki keikan.

Yleisöstä huokui muutenkin sellaista lämmintä, hyvää fiilistä, joka tuntuu lavalla ollessa todella hyvältä. Vaikea sitä on sanoiksi pukea. Ehkäpä paikalla olleet tietävät selittämättäkin, mitä tarkoitan.

Hyvin vapaamuotoisesti edennyt keikka ei sitten taaskaan meinannut päättyä millään ilveellä. Emme varsinaisesti edes poistuneet lavalta, vaan aloimme puskea mielivaltaisessa järjestyksessä biisejä varsinaisen setin loputtua. Hiki virtasi, ja oli niin älyttömän siistiä.

Jossain vaiheessa Klausin oli pakko sanoa, että “nyt vielä yksi tuutulaulu, ja sitten lopetetaan”. Eturivissä ollut tyttö tinkasi Klausin tarjouksen kuitenkin yhdeksi nopeaksi ja yhdeksi hitaaksi, ja eihän siinä muu auttanut. Keikka päättyi siis Ekan kerran siivittämänä Pielisjokeen, jonka loppu oli erityisen kaunis, kun Klaus ja suuri osa yleisöstä tulivat halaamaan yhdessä minua soittaessani kappaleen viimeisiä tahteja.

Keikan jälkeen Klaus totesi, että kuumeinen olo on tiessään. Musiikilla on kummallinen parannusvoima, se on tullut omakohtaisestikin koettua joskus. Lämmin kiitos vaan kaikille läsnä olleille, ja toivottavasti jaksoitte säilyttää keikan lopussa kertomamme salaisuuden maanantaihin asti :)

-Wilhelm