Salamablogi

Seikkailua laulujemme maisemissa

19.05.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Torstai, 17.5.
Vanha vesitorni, Niinivaara

Kuten tarkkaavaisimmat ehkä saattoivat huomata, tämä keikka ilmestyi kotisivujemme keikkakalenteriin vasta keikan jälkeen. Se johtuu siitä, että niin sanottu yllätyskeikka tuli yllätyksenä meille itsellemmekin. Oli muuten niin hieno kokemus, että pakko se on jakaa täällä päiväkirjassakin.

Klaus tuli junalla torstaina, jotta ehtisimme pitämään perjantaina treenipäivän. Klausin juna tuli iltayhdeksän tienoilla, ja sovimme että menemme junan saavuttua istuskelemaan jonnekin kuulumisien vaihtamisen merkeissä.

Kohtasimme yllättäen Niinivaaralla, ja edelleen hyvin yllättäen päädyimme istumaan vanhan vesitornin katolle. Ehdimme jutustella vain tovin, kun kattotasanteelle kiipesi muutama lukiolaistyttö, jotka kainosti kysyivät josko voisimme soittaa heille lyhyen keikan. Niinivaaran lukion teatteriryhmä vietti kuulemma viimeisen näytöksen bileitä vesitornin kupeessa sijaitsevassa puistossa.

Joviaaleina miehinä ja itsekin aikanaan Niinivaaran lukion draamaprojekteihin osallistuneina lupasimme soittaa jokusen biisin, jos he järjestäisivät paikalle jonkun soittimen. Tytöt lupasivat hoitaa asian.

Ehdimme juuri ja juuri syödä Klausin äidin leipomat muffinsit, kun lukiolaisjoukko jo palasi kattotasanteelle akustisen kitaran kanssa.

Oli oikeasti aika maaginen hetki. Istuimme Klausin kanssa vierekkäin katolla, kun ehkä kolmenkymmenen hengen kokoinen joukkio kokoontui alapuolellemme kattotasanteelle. Soitimme ensimmäisenä biisinä 80200:n, ja koko joukkio tanssi ja lauloi biisin mukana, samalla kun aurinko laskeutui hiljaa horisontin taa.

Vaikka kuinka yrittäisin, en saisi kuvattua tarkasti tunnelmaa, joka paikan päällä vallitsi. Oli mahtava fiilis. Tuntui myös aika hienolta soittaa useita kappaleita siinä ympäristössä, jota ne kuvaavat.

Spontaani keikka venähti reilun kymmenen biisin mittaiseksi, ja hitto että oli hauskaa! Lukiolaiset kiittelivät kovasti, ja emme me voineet kuin vastata samoin. Poistuimme paikan päältä Joensuun yöhön jonkin verran päästä pyörällämme. Kauan eläköön Niinivaara! Missä muualla mitään tällaista voisi oikeasti tapahtua?

Lauantai 19.5.
Reilun kaupan markkinat, Joensuu
Teatteriravintolan lasiterassi, Joensuu

Lauantaina oli sitten jo etukäteen sovittujen keikkojen aika. Perjantai meni treenien merkeissä. Lauantaiaamuna heräsin auringonpaisteeseen jo hyvissä ajoin ja suuntasin hakemaan Klausia Niinivaaralta.

Ajelimme keikkapaikkana toimivaan Ilosaareen noin pari tuntia ennen keikan alkamisaikaa. Soundcheck oli nopeasti hoidettu, ja keikan alkuun oli vielä aikaa. Käytimme ajan hyväksemme juttelemalla paikalle saapuneiden tuttavien kanssa ja tekemällä settilistan.

Koska olimme sopineet, että puoliltaöin alkava Teatteriravintolan keikka olisi encore-osuus päivän keikalle, täytyi meidän mahduttaa samaan listaan myös siellä soitettavat biisit, jotta emme soittaisi vahingossa samoja biisejä. Näin ollen biisilista venähti yli kahdenkymmenen biisin mittaiseksi. Mahtava meininki!

Vetäydyimme jo hyvissä ajoin ennen keikan alkamisajankohtaa lavan taakse venyttelemään ja vaihtamaan vaatteita. Hyvänä tunnelman nostattajana toimi autostereoista täysillä huudatettu Darknessin esikoislevy, jonka tahtiin oli myös hyvä availla ääntä.

Sovittuun aikaan intronauha pärähti soimaan lavalla. Nopea halaus ja lavalle. Yleisöä vaikutti kertyneen paikalle varsin mukavasti, ja tervetulohuudahduksista päätellen vaikutti siltä että aika moni oli tullut paikalle meidän vuoksemme. Mukavaa. Aloitimme keikan 80200:lla, ja yleisö tuntui viihtyvän hyvin, vaikkakin istuskeli kohteliaan välimatkan päässä lavasta.

Olimme valikoineet alkusettiin tarkoituksella hieman iisimpiä biisejä, koska otaksuimme aivan oikein tilaisuuden olevan vähän enemmän piknik-henkeä kuin yleensä. Suunnitelma toimi varsin hyvin. Tuntui myös siltä, että täytimme ison lavan kahdestaan varsin hyvin. Varsinkin Klaus ravasi ympäri lavaa kuin housunsa olisivat olleet tulessa. Kenties ne olivatkin. Henkisesti.

Loppupuolta kohden keikan luonne muuttui mukavan sulavasti. Yli mutakuoppien -biisin kohdalla päätimme, että yleisön pitää saada myös vähän liikuntaa. Ei tarvinnut vinkata kuin vähäsen, ja porukka nousi ylös hyppimään biisin tahtiin. Näytti aika kivalta lavalta käsin seurattuna. Itsekin täytyi osallistua iloiseen loikkimiseen, enkä missannut samaan aikaan soittaessani kuin muutaman nuotin. Samanaikaista hyppimistä ja soittamista pitää alkaa treenata kotioloissakin!

reilu1.jpg
(Kuva: Minna Pahkin)

Päätimme keikan Katuvalojen välkkeeseen, jonka myötä käskimme yleisön astumaan kymmenen askelta eteenpäin. Näin tapahtui, ja keikan loppuhetket olivat silkkaa diskoinfernoa. Sen jälkeen lavan taakse pyyhkimään hikeä ja odottelemaan loppuyön encore-keikkaa.

Päivä vierähti leppoisissa merkeissä keikkaa odotellessa. Kävimme viemässä heti Ilosaaren keikan jälkeen kamat Teatteriravintolalle. Samalla tsekkasimme pop-huutokaupan ja -kirppiksen tarjonnan.

Illalla suunnistimme Teatterille joskus kymmenen seuduilla. Uuden levymme toisena äänittäjä-miksaajana toiminut Heikki oli lupautunut keikallemme vierailevaksi tähdeksi. Heikki sattui olemaan samassa tapahtumassa soittamassa triomuotoisen Stellan kanssa akustisesti, ja samalla areenalla soittaminen täytyi hyödyntää. Soitimme takahuoneessa esitettäväksi suunnitellun biisin läpi pari kertaa.

Sitten oli taas aikaa odotella. Hyödynsimme luppoajan ulkoterassilla jutustelemalla. Joukkoon liittyi jossain vaiheessa myös hyvä ystäväni Sebastian Leino, jonka kanssa onnistuimme neuvottelemaan loppuillasta itsellemme muutaman hyvin erikoisen ohjelmapaikan Teatteriklubille syksyksi. Odottakaa vaan mitä tuleman pitää.

Tsekkasimme Stellan keikan omaamme odotellessa. Tyyppien biisit toimivat varsin nätisti riisutummassakin muodossa, erityisesti Häävalssi toimi mielestäni hienosti.

Keikan odottelu oli hieman tuskaista. Olimme jo kävelemässä lavalle esiintymisvaatteet päällä, kun meille ilmeni että aikataulut olivat hieman jäljessä. Ravintolan toisella puolella oli vielä keikka käynnissä ja meidän piti odotella sen loppua. Lopulta pääsimme aloittamaan ehkä noin parikymmentä minuuttia myöhässä, eli yhden tienoilla. Saimme pidettyä kuitenkin latauksen yllä keskinäisellä psyykkauksella.

Jälleen kerran piti hämmästellä ihmisten intoa. Aloitimme keikan Pielisjoki-balladilla. Ihmiset pakkautuivat välittömästi aivan lavan etuosaan ja lauloivat mukana niin hiton lujaa. Piti pyytää heti ensimmäisen biisin jälkeen kosketinta kovemmalle monitoriin. Linjacheckissä hyvältä vaikuttanut lavavolyymi ei ollutkaan riittävä, kun yleisö innostui. On muuten yksi hyvän keikan merkkejä.

Silkkaa juhlaahan se taas oli. Soitimme vähän harvinaisempia biisejä sisältävän setin, mutta porukka tuntui osaavan nekin. Mä olen just 4 U:ssa laitoimme yleisön kyykkyyn, tosin perustelimme sen siten että silloin takanakin olevat ihmiset pääsivät näkemään mykistävän hienon koreografiamme biisin alussa.

Heikki tuli vierailemaan Linnut-biisiin, joka kuulostikin oikein nätiltä. Heikki komppasi akustisella kitaralla ja minä soittelin päälle synamattoa. Hyvältä kuulosti.

Olimme suunnitelleet soittavamme vajaan kymmenen biisin setin, mutta pidemmäksihän se taas venähti. Kivaa oli nimittäin sekä yleisöllä että meillä. Päädyimme siihen, että annoimme itsellemme luvan soittaa myös päiväkeikalla soitettuja biisejä: muun muassa Yli mutakuoppien ja Suudelmia Suvikadulla. Nyt odottelemme vain sitä, että joku keksii haukkua meitä Europeksi.

pophuuto1.JPG
(Kuva: Jouni Mielonen)
pophuuto2.JPG
(Kuva: Jouni Mielonen)
pophuuto3.JPG
(Kuva: Jouni Mielonen)

Kiitos kaikille toukokuussa keikoilla olleille! Nyt odottelemaan rakkauden kesää 2007, joka aukeaa Ukkosmaineen leirissä Tampereen Telakalla heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Nähdään kesän keikoilla, pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

-Wilhelm

Päiväkirjamerkintöjä

11.05.2007 (Uutiset)

Päiväkirjasta löytyy muistelmia huhtikuun lopun ja toukokuun alun keikoilta, joilla koettiin voimakkaita tunteita laidasta laitaan.

Ensi viikolla Klaus Thunder & Ukkosmaine soittaa Ilosaaressa Reilun kaupan markkinoilla kello 14. Encoret kuullaan puolestaan illalla Teatteriravintolalla. Lauantaina 19.5. on siis mahdollista kuulla kaksi biiseiltään täysin poikkeavaa Ukkosmaine-settiä. Teatteriravintolan Pop-huutokaupassa on myös kaupan Ukkosmaine-aiheisia tuotteita.

Ahdasmielisyyttä ja voittajafiiliksiä

04.05.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Lauantai, 28.4.
Urheilutalo, Outokumpu

Edellisestä keikasta Klausin kanssa oli ehtinyt vierähtämään jo reilu kuukausi, ja vapun alla oli mukava kohdata jälleen. Perjantaiaamuna pidimme pitkät treenit, joihin kuului muun muassa lounas Tiedepuistolla, istuskelua ja jutustelua joen rannassa sekä lopulta vähän soittamistakin.

Lauantaina ehdin juuri parahultaisesti palata kotiin muista hommista, kun Klaus tulikin jo hakemaan. Kamat kyytiin ja keula kohti Outokumpua, johon meillä oli sovittu keikka Kulttuurisavotta-tapahtumaan. Kulttuurisavotta oli paripäiväinen leirihenkinen tapahtuma, jonka osanottajat olivat enimmäkseen ala- ja yläasteikäisiä.

Saavuimme paikalle noin puolta tuntia ennen sovittua soundcheck-aikaa. Tanssiryhmän lopetellessa harjoituksiaan ehdimme kasata kamamme valmiiksi sekä syödä järjestäjien tarjoamat eväspussit. Soundcheck hoitui alta pois nopeasti.

Keikkaan oli pari tuntia aikaa, ja päätimme käyttää luppoajan tutustumalla Outokummun keskustaan. Päädyimme Tirri-pubiin nauttimaan alkoholittomat oluet (tilaus huvitti tarjoilijaa hiukan) ja pelaamaan erän biljardia (voitin Klausin, joskin tiukan kamppailun jälkeen). Teimme Tirrin pöydässä myös settilistan illalle.

Keikkapaikalle palatessamme iltatilaisuus oli jo alkamassa. Kansantanssiharjoitusten ja muiden aktiviteettien oli määrä muuttua nuorison diskoillaksi.

Kello kävi ehkä puoli kymmenen tienoita, kun astelimme lavalle pimennettyyn saliin Pariisin kevään biisin tahdittamana.

Keikka alkoi hieman kummallisesti 80200:n tahdissa. Soundcheckissä erinomainen lavasoundi oli kadonnut jonnekin. Nuori yleisö puolestaan tanssi pieniin ryhmiin hajaantuneena ympäri salia.

Muutaman biisin jälkeen saimme kuitenkin homman haltuun, vaikka tuntuikin siltä että asetelma oli hiukan absurdi. Kaikesta huolimatta saimme houkuteltua yleisön lähemmäksi, ilmaan alkoi kertyä positiivista energiaa ja aloimme päästä tilanteen tasalle.

Riippakiven väliosassa päätimme antaa yleisölle tanssiopetusta Ukkosmaineen tyyliin. Neuvoimme bossa nova -kompin tahtiin yksinkertaisen liikkeen. Yleisö oli mukana ja kaikilla tuntui olevan hauskaa.

Sitten se tapahtui.

Näin syrjäsilmällä keski-ikäisen naisen lähestyvän lavaa, ja kävelevän lopulta lavalle. Biisi oli siis edelleen käynnissä. Nainen käveli luokseni ja ilmoitti että paikalla on pieniä lapsia, ja että meidän touhumme ei kerta kaikkiaan käy päinsä. Loppukommentti oli jotain tyyliin: “oletteko kunnolla vai lopetetaanko esitys?”.

Ensireaktio oli luonnollisestikin huvitus. Kun keikka-adrenaliini on kunnolla päällä, on oikeasti ihan mahdotonta käsittää yksinkertaisiakaan asioita. Muistan jollain keikalla yrittäneeni vaihtaa kesken keikan rikkinäistä mikkipiuhaa ehjään ja käyttäneeni siihen useita minuutteja ennen kuin tajusin mitä pitää tehdä.

Kun nainen poistui lavalta, iski tilanne tajuntaan isolla vaihteella, ja huomasin että Klausiin myös. Klaus näytti siltä että räjähtää ja huomasin itsekin peruskouluaikaisen kapinahengen nousevan esille. Yleisö katsoi kummastuneena. Spiikkasin mikkiini jotain sen suuntaista että “tuo äskeinen nainen kävi kertomassa että on rakastunut meihin molempiin, mutta ei osaa päättää kummasta tykkää enemmän”. Nainen näytti katsovan myrkyllisenä takaisin yleisön joukosta.

Päätimme soittaa yhden kappaleen ja lopettaa keikan siihen. Hälytys! luovittiin läpi aikamoisen pahan olon ja suoranaisen raivon siivittämänä. Kaikki positiivinen energia oli kääntynyt miinusmerkkiseksi. Aistimme ilmassa todella inhottavia ja ahdasmielisiä viboja.

Biisin jälkeen poistuimme lavalta saman tien. Vaihdoin takahuoneessa keikkapaidan t-paitaan ja lähdin kasaamaan kamojani saman tien. Sain koskettimeni lähtövalmiiksi huomattavan nopeasti ja samalla Klaus ajoi auton lavan lähellä olevan oven viereen. Lausuimme kiitokset äänimiehille ja lähdimme saman tien.

Ajaessamme Joensuuhun puimme tilanteen läpi. Molemmat meistä olivat suoraan sanottuna totaalisen käärmeissään. Juttelimme kuitenkin asian läpi, ja totesimme että vika ei tosiaankaan ollut meissä, ja että meidän energiamme ei ole vahingollista, vaan yksinomaan positiivista ja hyväntahtoista. Totesimme myös, että keikan kesken lavalla pyyhältäneen naisen teko oli yksi röyhkeimmistä, joita esiintyjälle pystyy tekemään.

Roudattuamme kamat puhelimeni soi. Keikan pääjärjestäjä soitti ja pyysi anteeksi. Hän valitteli olleensa itse toisissa tehtävissä konfliktin sattuessa. Hän kertoi keikkamme keskeyttäneen naisen olleen jonkun lapsen äiti, joka oli yhdessä toisten äitien kanssa saanut aikaan yhteisen paheksunnan aallon. Järjestäjä myös totesi, että he olivat sitä mieltä että me olimme tilaisuuteen täysin sopiva bändi, ja että meillä on paras meininki.

Tuli parempi mieli, vaikka tapahtumat vielä pyörivätkin mielessä. Yö meni valvoessa ja miettiessä.

Maanantai, 30.4.
Teatteriklubi, Joensuu

Maanantaina lauantain jättämä paha mieli oli ehtinyt jo laantua. Onneksi seuraava keikka oli jo parin päivän päässä epäonnistuneesta. Kaipasimme revanssia.

Pidimme päivällä lyhyet treenit. Molemmilla oli sellainen olo, että nyt nollataan lauantain meininki ässäkeikalla. Teimme settilistan jo treenien yhteydessä ja hehkutimme aina biisin valinnan jälkeen, kuinka rautaisesti se tulee toimimaan.

Kuulimme myös kautta rantain, että lauantaina meidän paheksumiseemme oli ollut kolme syytä:
1) Lauluissamme kerrotaan tykkäämisestä
2) Klausin lantio liikkuu epäilyttävästi
3) Näytämme homoilta

Noiden perusteiden avulla onkin varmaan helpompi tajuta, kuinka vaarallinen bändimme oikeasti on. Pitäkää siis varanne.

Menimme tekemään soundcheckin kuuden tienoilla. Kuulimme että lippuja oli myyty ennakkoon sen verran, ettei ovelle myytäväksi jäisi kuin parikymmentä lippua. Se tietysti nostatti fiiliksiä entisestään.

Soundcheck saatiin alta pois ennen yläkerrassa alkanutta teatterinäytöstä, ja sen jälkeen suunnattiin yläkertaan syömään. Ruokailun jälkeen palasin kotiin keräämään voimia. Ehdin käydä myös erään tuttavan tupaantuliaisissa. Hermostuneen hengailun jälkeen palasin Teatteriklubille noin puoli kahdentoista maissa. Klubi oli loppuunmyyty, ja porukkaa oli todella paljon. Vaihdoin nopeita kuulumisia tuttujen kanssa ja kävin kytkemässä koskettimet valmiiksi päälle.

Menimme Klausin kanssa yläkertaan vaihtamaan vaatteita. Huomasin että alkoi ihan oikeasti jännittää suunnattomasti.

Olimme vaihtaneet tälle keikalle intronauhaa edeltävän tunnelmannostatusbiisin Rocky-leffan tunnariksi. Valinta tuntui jotenkin teemaan sopivalta lauantain keikan jättämien fiilisten jälkeen. Kuuntelimme alakerrasta raikuvaa tunnaria portaiden yläpäässä ja latauduimme. Fiilis oli erittäin kohdallaan, varsinkin kun kuuli porukan innostuvan alakerrassa tajutessaan meidän saapuvan.

Rockyn jälkeen varsinainen intro junakuulutuksineen pärähti soimaan. Nopeat halaukset ja lavalle ihmismassan läpi.

Keikan aloitusbiisinä oli Suudelmia Suvikadulla. Odotin itse, että keikka lähtee kyseisellä biisillä käyntiin iisisti. En meinannut oikeasti uskoa korviani, kun tajusin että koko täysi sali lauloi biisiä mukana täysillä. Tuntui samaan aikaan todella epätodelliselta ja äärimmäisen hienolta.

Loppukeikka oli silkkaa juhlaa, lukuun ottamatta pientä teknistä hämminkiä. Kesken keikkaa PSR-7 lakkasi kuulumasta, vaikka laitteessa oli virrat päällä. Todennäköisesti d.i.boksin ja mikserin välissä oli rikkinäinen mikkipiuha. Hetken hämmennyksen jälkeen soitin alkoi taas jytäämään.

Tuntui koko keikan ajan siltä, että onpa perhanan siistiä hommaa. Yleisö lauloi kaikki biisit mukana niin kovaa, että en kuullut omaa soittoani saati lauluani monitorista juuri ollenkaan. Tuollaisessa tilanteessa ei oikein voi valittaa. Biisien myötäeläminen oli muutenkin aika huippuluokkaa.

Intouduimme soittamaan varsin pitkän setin, yhteensä noin seitsemäntoista biisiä. Parasta oli, että tunnelma ei oikeasti laskenut missään vaiheessa vaan säilyi erittäin nousujohteisena. Setti sisälsi muutamia harvinaisuuksiakin. Niin petaa kuin makaa -biisin soitimme pitkästä aikaa, biisin oltua poissa setistä varmaan reilun vuoden. Lisäksi uuden levyn Linnut-slovari soitettiin ensimmäisen kerran livenä. Olin aika otettu, kun huomasin eturivissä olevan tytön laulavan biisin alusta loppuun mukana silmät kiinni.

Keikka päättyi Pielisjoki-biisiin ja kertakaikkisen mahtaviin fiiliksiin. Kaikkensa antaneen olon jälkeen tuntui mukavalta jutella tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja viihtyä itsekin tanssilattian puolella.

Huikean hieno vappuaatto. Salamoivat kiitokset kaikille paikalla olleille!

Perjantai, 4.5.
Tirra, Lahti

Maaliskuisesta Torven keikasta jäi hyvät fiilikset, joten tuntui hienolta päästä Lahteen uudestaan näin pian. Torven yläkerrassa sijaitsevassa Tirrassa järjestettiin Taideinstituutin päättäjäiset, joiden tähtiesiintyjäksi meidät oli buukattu.

Klausin ja minun junat saapuivat Lahteen miltei samaan aikaan, ja kävelimme lyhyen matkan asemalta Tirraan. Soundcheck oli jälleen kerran lyhyt mutta ytimekäs. Äänentoistopuoli oli vähän vaatimattomampaa sorttia, eikä monitorointia ollut, mutta saimme homman jotenkuten balanssiin.

Soundcheckin jälkeen suuntasimme kaupungille syömään ja kuluttamaan aikaa. Yllättävän nopeasti nelisen tuntia saatiinkin kulumaan. Puhuimme muun muassa 24-sarjan viimeisimmistä käänteistä. Sekä tietenkin ruoasta. Syömisen suunnitteleminen jopa syödessä on yksi elämän suurimpia nautintoja.

Keikkapaikalle saapuessamme huomasimme että portaissa kiemurteli jono, joka ylsi ulos asti. Todennäköisesti bileet olisivat olleet täynnä ilman meitäkin, mutta mukavaltahan tuo tuntui silti.

Keikka alkoi jokseenkin kaoottisissa merkeissä. Lavalla oli kahden dj:n kokoonpano, joka vaikutti viihtyvän lavalla todella pitkään. Päätimme kuitenkin, että aloitamme keikan kahdentoista aikaan kuten alustavasti oli sovittu. Kävin ilmoittamassa asiasta dj-veikoille, ja he sanoivat homman olevan ok.

Kahdentoista aikaan astelin lavalle, jossa dj:t edelleen paahtoivat settiään. Miekkoset lupautuivat kuitenkin lopettamaan heti kun haluaisin aloittaa. Aloitin 80200-biisin Klausin vielä raivatessa tietään lavalle. Samalla dj:t ja heidän satunnaiset kaverinsa tajusivat viimein poistua lavalta.

Yleisestä kaaoksesta huolimatta homma alkoi toimia heti alusta lähtien. Klaus otti yleisön rautaiseen otteeseen, samalla kun minä keskityin komppaamaan. Kuulin oman soittoni yleisön puoleen käännetystä PA:sta sen verran hennosti, että piti keskittyä normaalia enemmän.

Yleisö oli jälleen erittäin hyvin mukana, ja kaikki tanssivat halki keikan. Joitain aiemmilta keikoilta tuttuja naamojakin näkyi. Mä olen just 4 U -biisissä saimme yleisön osallistumaan mainioon seuraleikkiin, jossa tuli pompata maasta ilmaan samalla kun koskettimen komppi lähtee käyntiin. Näytti muuten erittäin hienolta lavalta käsin seurattuna!

Yli mutakuoppien -biisin outrossa lähetettiin terveisiä Movetronille, joka oli samaan aikaan keikalla Joensuussa. Illan viimeisenä hitaana soitettu Pielisjoki sai porukan hakemaan toisiaan tanssiin, mikä näyttää aina nätiltä.

Keikka päättyi jälleen hyvissä tunnelmissa. Kauppasimme levyjä sekä rintamerkkejä ja otimme vastaan kehuja. Kiitos Lahti, mahtavaa oli jälleen kerran!

-Wilhelm