Salamablogi

Ilosaarirock-muistelmia

26.07.2007 (Uutiset)

Päiväkirjasta löytyy muistikuvia Ilosaarirockin käsittämättömän hienosta keikasta. Kyseessähän olivat rakkauden kesän 2007 tähän mennessä parhaat bileet. Lehtijuttuarkistoon on lisätty myös muutama Ilosaarirockin show’ta ruotiva keikka-arvio.

Rakkauden kesän ykkösbileet!

14.07.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Lauantai 14.7.
Ilosaarirock, Joensuu

Ilosaarirockin keikka oli sellainen, jota me molemmat olimme odottaneet jo pitkään, ja ainakin itsestäni tuntui heinäkuisena lauantaina herätessä kummalliselta, että se tapahtuisi nyt. Ulos vilkaistessa näytti siltä, että viikonlopuksi luvattu ukkosmyrsky saattaisi hyvinkin toteutua.

Aamupäivä vierähti toisen yhtyeeni keikan merkeissä. Tulevaa Ukkosmaine-keikkaa ei ehtinyt hirveästi ajatella, mikä oli varmaan ihan hyvä asia.

Palasin yhden kieppeillä kotiovelleni, jossa Klaus jo odottelikin. Roudasimme yhdessä kosketinarsenaalin ulos, jossa köytimme koko komeuden kiinni polkupyörääni. Kun polkupyörän ohjaustankoon vielä kiinnitettiin laminoitu ajolupalipuke, oli keikka-ajokkimme valmiina taittamaan lyhyehkön matkan festarialueelle.

Rekkalavan huoltoportille saapuessamme paikalla ollutta järjestysmiestä nauratti kovin. Hän aukaisi portin leveästi auki, jotta mahtuisimme varmasti sisään naarmuttamatta kaksipyöräistä keikkabussiamme. Samalla totesimme, että olimme epäilemättä Ilosaarirockin ainoa bändi, joka tuli keikalle polkupyörällä.

Rekkalavan lavamanagerina toimi tänä vuonna tuttavamme Turbo, joka otti meidät vastaan juhlallisin menoin, ja opasti meidät bäkkärikopillemme. Jätimme soittimet kopille, ja lähdimme käyskentelemään festarialueelle, soundcheckiin oli aikaa vielä reilut puoli tuntia.

Festarialueella kävellessä ja tuttuja moikkaillessa perhoset alkoivat leijailemaan vatsassa holtittomasti. Samalla alkoi tajuta sen, että Ilosaarirock oli tosiaan taas kerran aluillaan. Aivan mahtava fiilis!

Kahden aikoihin palasimme Rekkalavalle, jossa olivat paikalla jo omat teknikkomme: Niinivaara Express -levyn teossakin mukana olleet Heikki ja Pekka, joista ensin mainittu oli lupautunut miksaamaan keikkamme ja jälkimmäinen tekemään valot.

Soundcheck oli yllättäen taas melko vaivattomasti tehty. Harmikseni en pystynyt sijoittumaan aivan lavan eturintamaan, sillä lavan katolle keräytynyt vesi tippui arvaamattomasti etuosaan. Pieni harmi oli myös se, että kannettavaan koskettimeeni pyytämäni langaton lähetin ei jostain syystä toiminut kunnolla, ja jouduin turvautumaan sen kanssa normaaliin piuhaan. Kosmeettisia asioita, sillä muuten kaikki toimi lavasoundia myöten erittäin hienosti.

Takahuonekopissa istuessa ja keikkavaatteita päälle vetäessä jännitys kasautui ihan käsittämättömäksi. Turbon huikatessa ovelta keikkaan olevan kymmenen minuuttia, oli pakko tehdä vähän punnerruksia saadakseen käsittämättömän tärinän pois.

Meillähän ei tosiaan ollut mitään hajua siitä, oliko meillä yhtään yleisöä, mutta auringonpaisteeksi vaihtunut keli lupaili sitä, että festarialueella olisi ainakin joitain ihmisiä. Juontajan marssiessa lavalle ja huutaessa nimemme yleisö vastasi ihan käsittämättömällä mekkalalla. Lavan takana leijumme varmaan puoli metriä ilmassa silkasta innosta ja jännityksestä.

Intronauha pärähti soimaan ja halasimme toisiamme. Junakuulutuksen alkaessa ryntäsin lavalle katsomaan näkyä, joka ei varmaan ihan heti unohdu. Aivan järkyttävä määrä ihmisiä, jotka vastasivat lavalle saapumiseeni hurjalla huutomyrskyllä. Starttasin 80200-biisin kompin, ja totesin että nyt se on menoa.

rokkimk1.jpg
(Kuva: Markus Korpi-Hallila)

Ekojen biisien aikana huomasin, että latautuneisuuteni ja jännittyneisyyteni oli sitä luokkaa, että raajat eivät totelleet ihan täysin. Vasenta kättäni katsoessani totesin sen tärisevän, enkä kyennyt tekemään asialle mitään. Muutaman biisin jälkeen aloin rauhoittua, ja soittokin alkoi luonnistua paremmin.

Huippuhetkiä oli lukuisia. Sinä + minä =1 -biisin kertseissä näytti upealta kun koko yleisömeri nosti sormensa pystyyn rakkauden yhtälön ratkaisun merkiksi. Nöpönenän yhteislaulu tuntui selkäpiissä asti, ja kun Hälytys! räjähti käyntiin, oli upeaa seurata yleisön kollektiivista riehaantumista.

rokkitp2.jpg
(Kuva: Tomi Palsa)

Intouduimme soittamaan encoreissa vielä biisejä ennen keikkaa tehdyn settilistan ulkopuolelta, ja niinpä Ilosaarirockin yleisö sai kuullakseen muun muassa keikoilla harvemmin kuullun Niin petaa kuin makaa -rallin. Melko tarkalleen tunnin mittaisen setin vikana biisinä soitimme Yli mutakuoppien, jonka aikana roiskimme vettä niin yleisön kuin itsemme päälle. Hävisin myös biisin aikana hikirannekkeeni yleisölle, joka voitti julistamani hyppimiskilpailun.

En oikein tiedä mitä tuollaisesta keikasta voisi kirjoittaa, jotta pystyisin kuvailemaan sen tunnelman joka itselläni ja ihmisillä ympärillämme oli. Jotain kertoo ehkä se, että saan tätä kirjoittaessani samanlaisia väristyksiä kuin keikalla, vaikka siitä on nyt jo reilu viikko.

Keikan jälkeen kaikki olivat yhtä hymyä. Kuivailimme hikeä bäkkärikopilla ja kehuimme toisiamme vuolaasti. Hengähdettyämme rauhassa lähdimme viemään soittokamat luokseni. Sen jälkeen palasimme alueelle viettämään aivan mahtavan Ilosaarirockin, jonka lauantain huippuhetkiin kuului muun muassa Klausin kanssa yhdessä katsomamme PMMP:n keikka. Sekä tietysti osallistuminen sunnuntaiaamun jalkapallo-otteluun YleX All Starsin riveissä - tein ottelun avausmaalin!

Kiitos kaikille paikalla olleille, te teette joka vuosi Ilosaarirockista Suomen parhaimman ja kauneimman festivaalin!

-Wilhelm