Salamablogi

Muistikuvia keikkakesästä (5.6.-14.8.2010)

15.08.2010 (Keikkapäiväkirjat)

Lauantai 5.6.
Yksityistilaisuus, Espoo
Yksityistilaisuus, Helsinki
Cafe Bar Kuutamo, Espoo

Kesäkuun ensimmäinen keikkapäivä oli kiireinen. Samalle päivälle sattui sekä Rumban lukijakilpailun yksityiskeikka, kaverimme 30-vuotispäivät ja päälle vielä baarikeikka. Logistiikka osui tietenkin siten, että kun lähdimme liikkeelle Helsingistä, oli ensimmäinen keikka Espoossa, toka Helsingissä ja viimeinen taas Espoossa. No, ei kovin pitkien välimatkojen siksakkia tällä kertaa onneksi.

Ajoin aamusta Helsinkiin Jyväskylästä, hain Klausin kyytiin Pihlajistosta ja suuntasimme Espooseen. Löysimme osoitteen jossa asusti kilpailun voittanut pariskunta. Laitoimme kamat pystyyn heidän terassilleen ja lainasimme sisätiloja vaatteiden vaihtoa varten.

Päivä oli erittäin lämmin, ensimmäisiä kesäpäiviä. Voittajapariskunta vietti samalla yhteisiä valmistujaisjuhliaan ja oli kutsunut paikalle paljon kavereitaan. Tunnelma oli erittäin lämmin. Keskinäisen halauksen jälkeen terassilavalle ja keikka käyntiin.

Keikka oli erittäin lämmintunnelmainen ja intiimi. Välispiikeissä käytiin paljon vuoropuhelua yleisön välillä, ja jostain kummallisesta syystä (varmaan koska joukossa oli paljon teekkareita) laulettiin jossain välissä spontaanisti hetken ajan Helan går -juomalaulua. Jotenkin koko ajan oli superhyvä fiilis. Muistan että jossain kohtaa soittaessa tuli iso lämmin läikähdys rintaan kun suljin silmät ja nautin auringon lämmöstä kasvoilla.

Keikka paketoitiin mukavissa merkeissä. Kamat kasaan, vähän isäntäpariskunnan tarjoamia eväitä ja paita- ja levykauppaa keikka-auton takakontista. Sitten keula takaisin kohti Helsinkiä.

Keikkapaikka Helsingissä oli Neljännellä linjalla sijaitseva Cafe Mascot, jossa hyvä ystäväni vietti 30-vuotisjuhliaan. Keikkabussi oven eteen, kamat sisään, pikainen soundcheck ja lyhyen odottelun jälkeen keikka käyntiin.

Juhlaporukka oli mukavalla mielellä. Joukossa oli paljon ihmisiä jotka eivät tienneet meistä mitään entuudestaan, joten oli jälleen mukava seurata reaktioita: ensin hämmentyneitä ilmeitä, sen jälkeen leveä hymy ja lopulta tanssilattialle joraamaan.

Keikka paketoitiin parin encoren voimin ja siirryttiin suoraan roudaamaan sillä oli jo hieman kiirus ehtiä takaisin Espooseen.

Espoon keikkapaikka, uudenkarhea Cafe Bar Kuutamo löytyi yllättävänkin kätevästi. Kaverimme Noksu oli jo valmiina paikan päällä pystyttämässä äänentoisto- ja valokalustoa. Soundcheck alta pois (tämä oli muuten päivän keikoista ensimmäinen jolla käytin koko viiden kosketinsoittimen kioskiani, aiemmat kaksi hoituivat kolmella) ja sen jälkeen nauttimaan päivän ensimmäinen lämmin ateria. Voisi sanoa että oli aikakin, sillä kello oli jo lähempänä kahdeksaa.

Ruokailun jälkeen siirryimme odottelemaan pikkuiseen takahuoneeseen. Väsymys alkoi olla jo pitkän päivän jäljiltä melkoinen, mutta juuri ennen keikkaa tuttu virtapiikki saapui.

Lavalle puolenyön maissa. Paikalle oli saapunut mukavasti väkeä siihen nähden että keikka sovittiin suhteellisen lyhyellä varoitusajalla. Paikalla oli tuttuja ja tuntemattomia. Suhteellisen moni aamun terassikeikalla ollut oli myös saapunut paikalle.

Avausbiisinä toimi kevään keikkojen tapaan Diskotanssiin. Meininki oli hyvä ja lavasoundi erinomainen, kiitos Noksun.

espoo01.jpg
Kuva: Sini Parikka
espoo02.jpg
Kuva: Sini Parikka
espoo03.jpg
Kuva: Sini Parikka
espoo04.jpg
Kuva: Sini Parikka

Kun on soittanut jo kaksi keikkaa aiemmin, niin kolmannella homma on väkisinkin hallussa jo heti alusta asti. Niinpä keikasta muotoutui erittäin hyvätunnelmainen ja hikinen. Keskityimme uuden levyn biiseihin, mutta mukana oli myös vanhoja klassikkoja.

Usemman encoren jälkeen hyvästelimme yleisön ja siirryimme hengähtämään takahuoneeseen. Pitkä päivä oli takana, selvisimme siitä hienosti ja koko ajan oli hauskaa. Kamat kasaan, kavereita autoon ja Pihlajistoon. Niin hyvä ja energinen olo oli kolmen keikan ja alkavan kesän takia että nukkumaan taidettiin mennä joskus seitsemän aikoihin.

-Wilhelm

Perjantai 18.6.
Beach Party, Lieksa

Festivaalikauden avaus tapahtui Lieksassa, josta meillä on pelkästään positiivisia muistoja. Beach Partyssakin olimme soittaneet jo aiemmin pari vuotta sitten.

Ajomatka Lieksaan sujui leppoisasti. Muistelimme kuinka ihan bändin alkuaikoina keikkareissu Lieksaan tuntui pitkältä matkalta. Nyt kun kilometrejä on takana enemmän, ajomatka Joensuusta Lieksaan (vähän vajaa 100 km) vaikuttaa vaivattomalta spurtilta. Kehittelemme säännön jonka mukaan kaikki alle 150 kilometrin ajomatkan päässä Joensuusta sijaitsevat keikat ovat kotikaupungin keikkoja. Näin ollen esimerkiksi Kuopio on jatkossa kevyesti laskettavissa kotikaupunkikeikaksi.

Saavuimme Lieksaan aikataulun mukaisesti. Järjestäjien moikkaamisen jälkeen annoimme lyhyen haastattelun paikallislehdelle.

Meitä edellisen bändin lopetettua kamat lavalle lavakäsien avustamana. Kosketinkioski pystyyn, lyhyt linjacheck ja lavan taakse lämmittelemään käsiä: ilma oli kohtalaisen viileä. Festivaalialue sijaitsi järven rannalla, joten viileys korostui.

lieksabstage.jpg
Diskotähtien backstage.

Paikalla oli kohtalaisesti väkeä, mutta suurin osa yleisöstä oli festivaalialueen ulkopuolella: tapahtuman luonteena oli että sisälle pääsee ilmaiseksi puhaltamalla nollat. Suuri osa piti ilmeisesti pääsymaksua liian kovana.

Keikka käyntiin Diskotanssiin-biisillä. Ensimmäisen biisin aikana koin karvaasti sen mitä ulkoilmakeikkailu Suomen kesässä on parhaimmillaan: kummassakin kädessä oli arviolta viisi itikkaa imemässä verta. Ei niitä oikein pystynyt hätistelemäänkään kesken soiton, joten tyydyin osaani.

Keikka oli erittäin hauska. Yleisöä oli alueella varmaan viitisenkymmentä. Isolle kentälle harvakseltaan levittäytyneenä moinen yleisömäärä näytti tietenkin vielä vaatimattomammalta. Meitä tämä ei kuitenkaan haitannut, vaan vedimme totuttuun tapaan täysillä.

Nöpönenän aikana päätin laittaa langattoman lähettimeni testiin. En muista paljonko luvattu kantama oli, mutta kun lääniä kerran oli niin juoksin niin pitkälle kuin ennen ekan kertosäkeen stemmoja ehdin ja lietsoin samalla yleisöä mukaan. Toisessa säkeistössä puolestaan juoksin järveä kohti niin kovaa että en saanut jarrutettua vauhtiani ennen vettä. Palasin siis lavalle kengät ja housunlahkeet märkinä.

Soittoaikamme umpeuduttua kumarsimme yleisölle ja pakkasimme kamamme nopeasti seuraavan bändin alta. Sen jälkeen vielä vähän purtavaa takahuoneteltasta, paita- ja levykauppoja ja takaisin Joensuuhun. Hauskaa oli jälleen kerran, kiitos Lieksa!

-Wilhelm

Lauantai 3.7.
Yksityistilaisuus, Joensuu
Henry’s Pub, Kuopio

Kuopion keikkapäivänä puhelimeni herätyskello soi Jyväskylässä. Aamukahvit ja niiden jälkeen keikka-auton keula kohti Joensuuta. Päivän ohjelmassa oli ensin lyhyt keikka Klausin pikkuveljen valmistujaisjuhlissa ja sen jälkeen siirtyminen Kuopioon.

Kohtuuttoman helteinen päivä. Saavuin Joensuuhun ja juhlapaikkana toimivan Sepänpihan kerhotalon (eli “Ruplan”) pihaan aikataulun mukaisesti. Kamat sisään, lyhyt äänenpaineen tarkastus ja sitten keikka käyntiin. Yleisö koostui tietenkin pääosin juhlakalun sukulaisista ja ystävistä. Tunnelma oli lämmin (kirjaimellisestikin, lämpöasteista johtuen hiki valui lyhyelläkin keikalla vuolaasti) ja viiden biisin keikan päälle saimme vielä encorenkin.

Keikan jälkeen kahvia ja karjalanpiirakoita, ja takaisin tien päälle. Kuopioon saavuimme juuri aikataulun mukaisesti ja soundcheckiä päästiin tekemään samantien.

Checkin jälkeen Kuopion tutut kuviot: syömään saman kadun varrella sijaitsevaan ravintolaan ja sen jälkeen kirjautumaan hotellille. Hotellilla hetki lepäilyä ja sitten odottelemaan keikkaa takahuoneeseen.

Keikkaa odotellessamme tutkimme jälleen Henry’s Pubin runsaita takahuonekirjoituksia. Ihmisen älykkyys tiivistyy noissa aforistisissa leimauksissa monesti kirkkaimpaan huippuunsa.

Sovittuun aikaan kymmenen aikoihin lavalle intronauhan saattelemana. Iloksemme huomasimme että paikalle oli saapunut mukavasti väkeä, ja joukossa näkyi myös runsaasti Ukkosmaine-paitoja. Diskotanssiin-biisin myötä keikka ja bileet käyntiin.

Älyttömän hyvä keikka, ehdottomasti yksi parhaita Henkan vetoja! Keikan hiljalleen edetessä onnistuimme voittamaan puolellemme valmiiksi musiikistamme pitävien lisäksi nekin, jotka eivät selkeästi olleet meitä aiemmin kuulleet.

Saimme useammat encoret ja lopulta keikka venähti parinkymmenen biisin mittaiseksi.

Hetken hikeä pyyhittyämme siirryimme baarin puolelle tekemään paita- ja levykauppoja ja keskustelemaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Niin hyvät tunnelmat oli erinomaisesta keikasta ja kesästä että nukkumaan malttoi mennä vasta viiden tienoilla. Kiitos Kuopio!

-Wilhelm

Lauantai 17.7.
Ilosaarirock, Joensuu

Kotikaupungin Ilosaarirock oli häämöttänyt näköpiirissä jonkinlaisena kaukaisena horisontissa näkyvänä kiintopisteenä siitä lähtien kun festivaalilla esiintymisestä sovittiin tehdessämme levyn viimeisiä äänityksiä. Odotimme molemmat kovasti kotikaupungin festivaalilla esiintymistä.

salamatukat.jpg
Yhtyeen kesäistä hiusmuotia.

Soittoaikamme oli lauantain viimeisenä esiintyjänä, samaan aikaan kun päälavalla esiintyi Bad Religion. Ilmoilla oli siis pientä jännitystä sen suhteen tulisimmeko keikallemme ihmisiä: kilpailimme kuitenkin käytännössä festivaalin pääesiintyjän kanssa.

Lauantaiaamu alkoi tanssiharjoituksilla. Pyyhe kenttään…not! -videossa sekä levynjulkaisukeikallamme vieraillut Salamasiskot-tanssiryhmä oli lupautunut saapumaan tälle erikoisluonteiselle keikalle: Pyyhe kenttään -biisin lisäksi he tanssisivat 80200-biisissä, tätä varten koreografiystävämme Hilppa Lampi oli tehnyt uuden koreografian.

Niinpä makuuhuoneeseeni ahtautui lauantaiaamuna yhtyeemme lisäksi viisi tanssijanaista. Ahtaahkoista olosuhteista huolimatta saimme treenattua yhteiset askeleemme ja pääsimme jännittämään keikkaa.

Edellisvuosien tapaan Ilosaarirock meni omalta kohdaltani töiden merkeissä: sivutoimeltanihan olen freelance-toimittaja ja tein alueelta juttuja erään sanomalehden toimeksiannosta. Tämä oli sikälikin hyvä ratkaisu että kirjoitushommiin keskittyessä ei ehtinyt hermoilla ja jännittää omaa keikkaa.

Olimme olleet Klausin kanssa fiksuja ja vieneet backlinemme Rekkalavan taakse jemmaan jo aamupäivästä jotta illalla ei tarvitsisi hukata aikaa siihen että yritetään päästä Linnunlahdentiellä matelevan ihmismassan läpi.

Viimeisen jutun palautettuani juttelin hetken aikaa tuttujen kanssa päälavan taka-alueella ja siirryin sitten katsomaan hetkeksi aikaa Ismo Alangon ja Teho-osaston järjettömän energistä esitystä, jota oli kuitenkin vaikea keskittyä seuraamaan perhosten liidellessä jo vatsassa.

Siirryin muutaman biisin katsottuani Rekkalavan taakse. Kasasimme Klausin kanssa kamat pystyyn lavalle ja teimme soundcheckin. Soundcheckiä tehdessämme katselin Rekkalavan vielä autiota edustaa ja mietin että tuo näyttää kyllä todella tyhjältä jos paikalle saapuu vain kourallinen ihmisiä.

Keikkaan oli aikaa reilu puolisen tuntia ja aika tuntui matelevan todella hitaasti. Keikkavaatteet päälle ja vähän äänenavausta.

Samalla kun odottelimme keikkaa, ilta pimeni hiljakseen ympärillä. Lopulta kello oli sovitun ajan ja pääsimme aloittamaan.

Juontajan astellessa spiikkaamaan meidät sisään kuului lavan taakse hämmästyttävän kovaääninen hurraus. Ilmeisesti paikalla oli yleisöä! Jännittävää tunnelmaa lisäsi se, että lavan takaa emme nähneet lainkaan yleisöä. Astelimme lavalle ja enpä usko että näky unohtuu ihan heti. Kenttä oli aivan täynnä ihmisiä niin pitkälle miksaustornin taakse ettei oikein edes nähnyt mihin yleisömassa loppuu. Ihmisistä lähtevä meteli oli käsittämätön.

Setti alkoi Tilkkutäkin alla -biisillä: olimme päättäneet tehdä Ilosaarirockin keikkaa varten uusitun setin, sillä olimme soittaneet pitkälti samaa settiä koko levynjulkkarikiertueen ajan ja arvelimme että paikalla on paljon ihmisiä jotka ovat meidät jo kevään ja kesän aikana nähneet.

Keikka oli yhtä suurta epätodellista unta. Oli paikoin vaikeaa keskittyä soittamiseen kun tahtoi vaan tuijottaa yleisön älytöntä meininkiä. Tule pois piilosta -biisissä koko kenttä hyppi tasajalkaa kappaleen kertosäkeen tahdissa.

Keskellä keikkaa tunnelmaan tuli kuitenkin jyrkkä notkahdus. Trolliusten vasarat -biisin alussa Klaus lopettikin yhtäkkiä laulamisen ja käveli lavan taakse. Seurasin perässä, en tiennyt yhtään mitä oli tapahtunut. Oliko lavalle lentänyt jotain?

Lavan takana Klaus piteli huultaan josta vuosi verta. Yleisöstä oli heitetty jotain joka oli puhkaissut solistin huulen. Vamma ei näyttänyt pahalta mutta Klaus oli ymmärrettävästi säikähtänyt ja myös suuttunut tilanteesta: emme yhtään tienneet mikä oli leikannut huuleen haavaan ja onko tulossa lisää. Puhuimme tilanteen nopeasti auki ja päätimme että menemme takaisin mutta jos lavalle lentää enää mitään, niin keikka loppuu siihen.

Klaus jäi lavan taakse putsaamaan huulensa ja minä suuntasin lavalle ilmoittamaan tilanteen yleisölle. Adrenaalinipuuskassani kerroin yleisölle varsin tiukkasanaisesti ja muutaman kirosäännön höystämänä pelisäännöt. Ihmiset olivat samaa mieltä kanssani.

Jatkoimme siitä mihin jäimme. Hetken aikaa jalat tärisivät adrenaliinipiikin takia mutta pian pääsimme taas tilanteen päälle vielä suuremmalla energialla kuin keikan alussa.

Keikan loppupuolella Salamasiskot-tanssiryhmä asteli lavalle Pyyhe kenttään…not! -biisin soolon jälkeen keräten yleisöltä huikeat aplodit. Naiset tanssivat biisin loppuun kanssamme ja sen jälkeen siirryimme 80200:n pariin.

80200:n jälkeen päätimme varsinaisen setin ja poistuimme lavan taakse kuuntelemaan yleisön kannustusta.

Viimeiset biisit olivat silkkaa hurmosta. Kosketinsoittimeni temppuilivat (kuten tietenkin kuuluu käydä vuoden isoimmalla keikalla), mutta mikään ei tuntunut haittaavan.

ilosaari1002.jpg
Kuva: Markus Korpi-Hallila
ilosaari1003.jpg
Kuva: Markus Korpi-Hallila
ilosaari1004.jpg
Kuva: Markus Korpi-Hallila
ilosaari1001.jpg
Kuva: Markus Korpi-Hallila

Viimeisiksi suunniteltujen encoreiden jälkeen yleisö taputti vieläkin lisää. Lavamanageri sanoi meillä olevan vielä kahdeksan minuuttia aikaa ennen huviluvan loppumista. Nopeasti takaisin lavalle siis ja vielä kaksi biisiä! Niiden jälkeen kumarsimme pitkään ja syvään yleisölle joka antoi meille ehdottomasti yhden vuoden parhaista keikkaelämyksistä.

Keikan jälkeen halailimme takahuonekopissa toistemme, tanssijoiden ja paikalle saapuneiden läheisten kanssa. Kaikki olivat yhtä suurta hymyä.

Muutaman tunnin päästä aamuneljältä istuin Kanervalassa keinussa juoden inkiväärilimonadia, vieläkin ihan kierroksilla keikasta.

-Wilhelm

ps. Myöhemmin selvisi että esine joka lavalle oli lentänyt oli pieni hellehuiska, jonka metallinen osa oli puhkaissut Klausin huulen. Ja vielä myöhemmin selvisi, että huiskan oli lavalle heittänyt eräs tuttumme koska hänen mielestään se oli ollut hyvä idea. Tuttava pyysi anteeksi että hänen lavalle hyvällä tarkoituksella heittämänsä huiska oli aiheuttanut kaaoksen ja oli syvästi pahoillaan. Jotenkin meidän tyylistämme: noin vaarallisesta tilanteesta oli siis oikeasti kysymys.

Perjantai 30.7.
Jamit-festivaali, Rauma

Vuorossa oli yhtyeemme uran ensimmäinen keikka Raumalla. Enpä ollut itse käynyt koko kaupungissa koskaan aiemmin muutenkaan.

Logistiikka meni tällä kertaa niin että lähdin liikkeelle Jyväskylästä josta kyytiin lähti myös Pyyhe kenttään…not! -videomme ohjannut ja tuottanut Kimmo. Ajoimme Kimmon kanssa Tampereelle jonne Klaus ja paitamyyjäksi mukaan lähtenyt Mirella tulivat junalla Helsingistä. Telakalla nautitun lounaan jälkeen keikkabussin keula kohti Raumaa. Leppoisaa oli ajella, kuten kesällä yleensä.

Olimme perillä sovittuun aikaan. Kävimme viemässä kamat hotellille ja jatkoimme lyhyen matkan päässä sijaitsevaa festivaalialuetta kohti. Ilmeni että meidän soittomme tapahtuu sisälavalla, baarissa.

Paikan päällä selvisi että ei meillä mikään kiire olisi varsinaisesti ollutkaan. Soundcheck päästäisiin tekemään vasta juuri ennen keikkaa, joka alkaisi vasta puolen yön jälkeen. Tapasimme myös lavamanagerimme, joka vaikutti varsin persoonalliselta tapaukselta.

Käytimme luppoajan hyödyksemme: Klaus meikkasi ja minä istuin Kimmon kanssa pihakeinussa puhuen elämästä ja muista hyvistä puheenaiheista.

Lopulta kello alkoi olla tarpeeksi paljon ja suuntasimme keikkapaikalle kamojen kanssa. Emme olleet hirvittävän yllättyneitä kun kamat roudattuamme kuulimme aikataulujen kusevan ja keikkamme myöhästyvän. Odottelimme siis kamojemme vieressä että lavalla soittava dj päättää settinsä.

Lopulta kello lähestyi meille ilmoitettua aikaa ja päätin ryhtyä toimiin. Pystytin kosketinkioskini lavalle ja tein miksaajan kanssa lyhyen linjacheckin.

Pukuhuonetta ei käytössämme ollut joten vaihdoimme vaatteet lavan vierellä. Sitten lyhyt halaus ja päättäväisellä otteella lavalla vaikka dj jatkoi edelleen yliajalla settiään. Tajusi sentään poistua siinä vaiheessa kun aloitimme ekan biisin.

Ekan biisin aikana yleisöön katsoessa nauratti. Paikalla oli kyllä väkeä, mutta kaikki olivat baarin toisella puolella eikä tanssilattialla. Tätä suurempaa kontrastia ei kyllä ole ollut koskaan: Ilosaarirockin tuhatpäisestä yleisöstä nollaan.

Soitimme muutaman biisin päällekäyvällä energialla ja vähitellen ihmiset heräilivät. Tanssilattialle alkoi kertyä enemmän ja enemmän väkeä. En usko että kukaan oli kuullut musiikkiamme aiemmin: jälleen yleisön joukossa näkyi epäuskoisia ilmeitä jotka kääntyivät pian leveäksi hymyksi.

Erikseen täytyy mainita että keikallamme oli paikan puolesta erinomainen videojockey Paula, joka loi lennosta jokaiseen biisiimme kuvituksen lavan vieressä sijaitsevalle screenille. Mahtavan hämmentäviä spektaakkeleja näkyi olevan, kun katsoin keikkapätkiä myöhemmin nauhalta.

rauma1.jpg
Kuva: Kimmo Rotko
rauma2.jpg
Kuva: Kimmo Rotko
rauma3.jpg
Kuva: Kimmo Rotko

Keikan loppupuolella meininki oli jo lämmennyt erittäin hyväksi. Setin päättäneen Nöpönenän aikana kävin kiertelemässä baarin muita osia langattoman keytarini kanssa ja sain kerättyä vielä muutamia uteliaita seuraamaan loppukeikkaamme.

Nöpönenän jälkeen yleisö taputti encoret, jotka kävimme mieluusti soittamassa ennen kuin sovittu soittoaikamme loppui. Tämä keikka oli niin sanottu työvoitto: alun olemattomasta yleisöstä encoreihin, hyvä me! Viimeisen biisin jälkeen kiittelimme yleisön ja toivoimme pääsevämme Raumalle pian uudestaan.

-Wilhelm

Lauantai 14.8.
Kontufolk, Joutseno

Ukkosmaine-reissu Joutsenon Kontufolkiin jäi mieleen niin loistavan keikan kuin monen hauskan sattuman ansiosta.

Wilhelmillä oli samana päivänä iltapäivänäytös teatteriproduktiosta, jossa hän toimi säestäjänä. Näin ollen hän ehti Joensuusta Joutsenoon keikalle vain juuri ja juuri. Minä puolestani tulin kotoani Helsingistä junalla, ja viimeinen mahdollinen juna oli Joutsenossa joskus klo 16 aikaan, eli 3 tuntia ennen soittoaikaa.

Vastoin selvittämiäni tietoja festaribussi Kontufolkiin lähtikin vasta puoli tuntia ennen keikkaa, eli aivan liian myöhään. Päätin siis istuskella paikallisessa ja odotella Wilhelmiä sekä hänen kyydissään tulevia kahta kaveriaan, jotta pääsisin festareille autokyydillä. Näin päädyin odottelemaan sateisen Joutsenon keskustassa pari tuntia. Odotellessani meikkasin keikkaa varten ja pelasin uudella kännykälläni Tetris Pop -peliä. Tetris on loistopeli sellaisenaan, miksi siihen pitää ängetä jotain lisäjuttuja?

Wilhelm seurueineen saapui ja paikansi minut Joutsenon keskustasta. Etsimme festarin kiireellä, eikä siinä oikein edes ehtinyt kuulumisia vaihtaa. Kontufolk osoittautui oikein sympaattiseksi pieneksi festariksi, jonka päälava on isossa ladossa pellon laitamilla. Backstage-passit oli tehty puusta. Hienoa!

Wilhelm laittoi soittokamansa pystyyn ja teimme nopean linjatsekkauksen. Lavasoundi ja kuuluvuus oli ainakin allekirjoittaneella kiireestä huolimatta kunnossa. Keikkamme alkua jouduttiin myöhästyttämään joku 15 minuuttia teknisten ongelmien takia, mutta silti meillä tuli kiire. Kun juontaja spiikkasi meidät lavalle, Wilhelm kiskoi vielä kenkiä jalkaansa! Tällaisissa tilanteissa pitää vain ottaa rennosti ja ajatella, että eivät ne ilman meitä aloita.

Keikka itsessään oli silkkaa juhlaa, yksi parhaita tänä vuonna. Spontaaneja tilanteita ja paljon uutta yleisöä. Kaverimme sanoi, että joku Lappeenrantalainen punk-musiikin ystävä oli katsellut showtamme monttu auki jonkun aikaa, ja sitten keskittynyt raahaamaan ladon ulkopuolella olevia ihmisiä todistamaan näkemäänsä.

Keikan jälkeen minulla oli tulipalokiire Joutsenon juna-asemalle, koska päivän viimeinen juna Helsinkiin lähti noin puoli tuntia keikan päättymisestä. Muutama harhakäännös matkalla, ja ehtiminen alkoi vaikuttaa mahdottomalta. Onneksi itsevarma kuskini keksi heittää minut seuraavalle asemalle eli Lappeenrantaan, jonne ehdimme samaan aikaan junan kanssa.

Huokaisin helpotuksesta päästyäni junan penkille, mutta turhaan. En ehtinyt ostaa junalippua asemalta ja minulla ei ollut mukanani muuta maksuvälinettä kuin Visa Electron. Se ei kelpaa junassa ja minut heitettiin pois junasta Kouvolassa. Yksikään juna tai bussi ei enää mennyt sieltä Helsinkiin ennen aamua, joten minun oli hommattava yöpaikka. Onneksi ihana kouvolalainen ystäväni Eeki sai yöpaikan järjestettyä vielä myöhään illalla.

Seuraavana aamuna juna Helsinkiin oli melkein kaksi tuntia myöhässä. Siinä sitten odottelin laiturilla aamuauringossa, kuuntelin Depeche Modea iPodilta ja mietin että kai tällä kaikella sähellyksellä oli joku tarkoitus. Ainakin keikka oli mainio.

-Klaus