Uutiset | Yhtye | Musiikki | Kuvat | Keikat | Päiväkirja | Vieraskirja | Kauppa | Media | Lehtijutut | Linkit

28.5.-1.8.2008 Rakkauden kesän pyörityksessä

Keskiviikko 28.5.
Semifinal, Helsinki

Toukokuisena keskiviikkona keikalle lähteminen tuntui erityisen miellyttävältä, joskin myös hivenen kummalliselta. Takana oli yö, jolloin olin tehnyt vihoviimeiset muutokset graduuni. Olin nukkunut muutaman tunnin hermostuneesti, herännyt aamulla printtaamaan tekstin ja usean yllättävän pienen vastoinkäymisen jälkeen palauttanut lopulta työni kahtena kappaleena kansliaan. Oloni oli siis varsin voitokas.

Sen verran kiire junaan ehtimisen kanssa tuli, että piti ottaa mukaan läppäri, jotta ehtisin viimeistellä sisällysluettelon ja tiivistelmän, ja lähettää ne sähköpostitse myöhemmin samana päivänä.

Ryhdyin hommiin välittömästi junan irtauduttua asemalta ja valmista tuli noin tunnin päästä. Tuntui varsin mukavalta laittaa kannettavan tietokoneen kansi kiinni ja ilmoittaa matkaseurana olleille Klausille ja Miihkalille että nyt mennään ravintolavaunuun nauttimaan kuohuviinit. Opiskelut olivat kypsyysnäytettä vaille kasassa! Ravintolavaunun kuohuviini oli hintavaa, mutta ansaitun makuista. Näin matkustavat levy-yhtiön jätkät.

Asemalle saavuttuamme kävelimme kamojen kanssa Semifinalille, jossa tekninen henkilökunta jo odottelikin. Tässä vaiheessa seuraamme liittyi myös Klausin tuttava Niko, joka oli lupautunut erikoisvierailijaksi keikalleme soittamaan haitaria. Katsoimme Nikon kanssa sovitut biisit (Rakkauden vallankumous ja Pielisjoki) läpi, ja vetäydyimme Ilveksen puolelle odottelemaan ruokailua.

Ruokana ollut kasvismureke vei kielen mennessään, ja siitä oli hyvä siirtyä Klausin luokse valmistautumaan keikkaan. Aikaa ei ollut hirveästi, sillä Semifinalissa keikat alkavat ihmisten aikoihin.

Klausin luota lähetin sähköpostitse puuttuvat gradun osat ja taputtelin itseäni henkisesti olkapäälle.

Klausin pitkälliseksi prosessiksi osoittautuneesta kynsienlakkausoperaatiosta huolimatta pääsimme lähtemään melkein ajoissa takaisin keikkapaikalle.

Jälleen jännitti kovasti, onko paikalla väkeä. Semifinaliin sisään astellessa pystyi toteamaan, että huoli oli turha. Mukavan täydeltä paikka tuntui, joukossa lukuisia mukavia tuttavia.

Keikka aloitettiin sovittuun aikaan Elektromanssilla, ja meininki oli alusta alkaen hyvä. Yleisö oli aluksi ehkä hieman varuillaan, mutta lämpeni todella nopeasti mukaan meininkiin.

Lavasoundi oli miellyttävän selkeä ja soitto tuntui kulkevan hyvin. Muutamia pieniä mokia tuli, mutta paikkasin ne säkenöivällä karismallani.

Lopetimme settimme Nöpönenään ja vetäydyimme lavan taakse seuraamaan encore-yllätystämme. Yleisön vaatiessa lisää Niko asteli haitareineen lavalle yksin, ja aloitti hurjan improvisaation, joka huipentui Pielisjoen introon, jonka myötä Klaus asteli lavalle.

Klausin laulaessa Nikon säestyksellä minulle aukeni harvinaislaatuinen tilaisuus, jonka käytin luonnollisesti hyväkseni. Seurasin ensimmäisen säkeistön puolikkaan verran keikkaamme yleisöstä käsin ennen kuin liityin laulamaan stemmoja.

Pielisjoesta siirryttiin Nikon johdolla Rakkauden vallankumous -biisiin, josta kuultiin todella riemukas versio. Itseäni nauratti koko ajan aivan vallattomasti, kun Niko soitti toinen toistaan maukkaampia fillejä säkeistöissä.

Keikka paketoitiin vielä muutamalla encorella, jonka jälkeen suoritimme pikaroudauksen tilataksin avulla ja siirryimme Rytmiin hengähtämään ystävien seurassa. Mukavaa oli, kiitos kaikille läsnäolijoille!

Lauantai 31.5.
Karjalantalon kellari, Joensuu

Fiilikset olivat korkealla toukokuun viimeisenä päivänä jo heti aamusta, vaikka väsymys vähän painoikin. Kesä oli jo ovella. Alkavan kesän kunniaksi olin sopinut lauantaiksi tapaamisen henkilökohtaisen hiuskonsulttini Ellin kanssa.

Kävin aamusta Ellin luona ilman sen kummempaa suunnitelmaa, paitsi että jotain uutta tuulahdusta hiusmalliin kaivattaisiin. Yksissä tuumin päädyimme kesähelteiden kannalta käytännölliseen ratkaisuun: takatukka sai säilyä koskemattomana, mutta pään sivut vedeltiin sileiksi. Elli teki vielä päällä oleviin hiuksiin erittäin näyttävän muotoilun. Johan kelpasi.

Checkiin menimme illan miksaajana toimivan Pekan kyydillä. Samalla huolehdimme illan vierailevaksi artistiksi lupautuneen Miihkalin instrumentin kyytiin, kun mies oli edellisenä iltana eksynyt Metal-Mikan bailukerhon vuosikokoukseen.

Jälleen jouduimme kohtaamaan jännityksen siitä, tulisiko keikoille väkeä. Meillähän oli sovittuna Karjalantalolle kaksi keikkaa, aikaisempi alaikäisille ja jälkimmäinen varttuneemmille. Ennakkotietojen mukaan k-18 -keikalle oli myyty ennakkolippuja hyvin, alaikäisten keikalle puolestaan ei.

Suoritimme Pekan johdolla soundcheckin. Tsekkasimme samalla Pekan valmistaman alkunauhan, joka sisälsi uhkavaa ukkosen jyrinää. Lisäksi olin varannut mukaan cd:n, jossa oli edellisen päivän Suomen suven avauksen laulumateriaalia.

Sitten odottelemaan alaikäisten keikkaa. Tasalta sovitun aloituksen aikana paikalla oli kolme ihmistä. Odottelimme varttitunnin, ja tilanne oli ennallaan. Pohdimme asian läpi nopeasti Klausin kanssa, ja tulimme yhteisesti siihen tulokseen, että keikka on järkevin jättää soittamatta. Kävimme ilmoittamassa itse asiasta paikalle olleille ihmisille. Pahoittelut vielä heille tapahtuneesta.

Tuon episodin jälkeen fiilikset olivat suoraan sanottuna todella paskat. Ärsytti ja kiukutti. Alaikäisten keikkoja järjestetään Joensuussa sikäli harvoin, että harmitti senkin puolesta. Ehkä päivä, jolloin meneillään oli kaiken maailman juhlia koulujen päättymisen suhteen, oli hankala keikan kannalta, tai sitten mainontaa ei ollut riittävästi. Mene ja tiedä.

Ratkaisin asian korkkaamalla oluen, syömällä leivän ja mököttämällä hetken aikaa yksikseni. Sen jälkeen Karjalantalon yläkertaan lounastamaan ja ajatukset kohti illan keikkaa.

Epilogina alaikäisten keikkaan lisättäköön vielä se, että pari viikkoa myöhemmin luin sanomalehti Karjalaisesta kolumnin, jossa hehkutettiin meidän alaikäisille soittamaamme keikkaa ja sitä kuinka hienoa on, että jotkut tuollaisia järjestävät. Terveisiä vaan kyseiselle kirjoittajalle.

Aterioinnin jälkeen siirryin kotiin odottelemaan illan keikkaa. Tiskasin ja siivosin ja kuuntelin Tapio Rautavaaraa. Tuntui hyvin vähän siltä, että kohta olisi edessä keikka.

Puolisentoista tuntia ennen sovittua keikka-aikaa aloin valmistaa itseäni lähtöön. Laitoin The Darknessin levyn soimaan ja sen myötä fiilis alkoi muokkautua oikeanlaiseksi.

Keikkapaikalle saapuessani ekana bändinä soittanut Supersounds veti vielä settiään. Oivaksi liveyhtyeeksi osoittautunut ryhmä valloitti itselleen epäilemättä liudan uusia ystäviä.

Suuntasin keikan päätyttyä takahuoneeseen vaihtamaan vaatteita ja valmistautumaan muutenkin.

Sovittuun aikaan Pekka täräytti soimaan sovitun lähtöbiisin: Laulurinteen suvenavauksesta tuttu Suvilaulu Joensuulle kajahti ilmoille ja heti biisin jälkeen tärähti käyntiin ukkosen jyrinä.

Aloitimme setin uudella biisillä, työnimeltään “Viuh viuh”. Ensiesityksensä saanut biisi toimi hyvänä kontrastina seuraavana tulleeseen Elektromanssin, joka räjäytti samalla ensimmäistä biisiä rauhallisen odottavasti seuranneen yleisön täysiin liekkeihin. Mahtava meininki!

Yleisö liekehti keikan alusta loppuun ja lauloi biisejä mukana kiitettävän kovaäänisesti. Erittäin mahtavalta tuntui soittaa. Meininki oli mukavan lämmin, ja ihmisillä selvästi onnellinen ja hyvä olo.

Encoreihin olimme taas varanneet hieman yllätystä. Lopetettuamme varsinaisen setin, sai vuoron tällä kertaa erikoisvierailijamme Miihkali. Yleisön vaatiessa lisää Miihkali kapusi yksinään lavalle soittamaan kitarasynallaan Suvivirttä, josta sitten jatkoi vapaasti improvisoiden. Liityimme jonkin ajan päästä mukaan, ja soitimme pitkästä aikaa ekan levyn avausraidan En voi unohtaa, jonka soolo-osion Miihkali hoiteli tyylikkäästi ja antaumuksella.

Yllätyksiä oli lisääkin. Biisin jälkeen Miihkali nimittäin piti meille rehtorihenkisen puheen, ja ilmoitti yleisölle että sekä mina että Klaus olemme saaneet opiskelumme päätökseen (Klaus valmistui juuri edellisenä iltana teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, minä puolestani kävin perjantaina tekemässä onnistuneesti kypsyysnäytteen).

Yleisö aplodeerasi ja yhtyi Miihkalin hurraa-huutoihin, samalla kun me skoolasimme kuohuviinillä, jonka baari ystävällisesti tarjosi.

Juhlallisuuksien jälkeen oli aika vielä muutaman encoren. Keikka huipentui Pielisjokeen, jonka myötä siirryimme takahuoneeseen kuivaamaan hikeä ja iloitsemaan alkaneesta kesästä. Mahtavuutta!

Perjantai 13.6.
Senaatintori, Helsinki

Edellisestä Helsingin keikasta ehti vierähtämään vain pari viikkoa, kun kaupunki kutsui taas. Tällä kertaa luvassa oli Pohjois-Karjalan maakuntavierailuun liittyvä keikka. Viikonlopun aikana Helsingissä olikin edustettuna maakunnan kulttuuritarjontaa kohtalaisen monipuolisesti.

Oma soittopaikkamme oli varsin mahtipontisesti Senaatintorin lavalla, Tuomiokirkkoa vastapäätä.

Aiemmin samalla viikolla olimme saaneet käsiimme ikioman taustalakanamme, jonka avulias ystävämme meille ompeli. Suuret kiitokset vielä! Toiverikkaana pakkasin kankaan mukaan, mutta kun kilpailijana oli noin kymmenen metriä korkea Kolin maisemakangas, niin totesimme että lakanan ensikaste saa jäädä toiseen kertaan.

Yhytimme Klausin kanssa toisemme noin tuntia ennen keikkaa. Vaihtoajat olivat lyhyitä, joten kasasin kosketinkioskini jo valmiiksi lavan sivulle toisen esityksen ollessa vielä käynnissä.

Esityksen loputtua aikaa oli noin viisitoista minuuttia keikan alkuun. Kasasin kamat lavalle, ja katsoin että kaikista soittimista lähtee ääntä. Yritin vähän katsoa soitinten keskinäistä balanssia ja omaa lauluani suhteessa niihin, mutta kiire oli jo vaihtamaan vaatteita, ja intronauhan kanssakin taisi olla teknikoilla jotain ongelmia.

Kiire on epämiellyttävää ennen keikkaa, mutta siihen se tällä kertaa meni. Laitoin vielä keikkahousuja jalkaan, kun intronauha alkoi pauhata lavalla. Nopea halaus, ja vähän keskeneräisellä fiiliksellä lavalle.

Keikka alkoi Elektromanssilla. Kirosin jo ensimmäisen kappaleen aikana sitä, ettei valmistautumisaikaa ollut enemmän. Lavasoundi oli todella epäselvä ja kaikki tuntui myöskin tulevan liian hiljaa. Yritin viittilöidä monitorimiksaajalle pyyntöjä, mutta hänen tekemistään parannuksista huolimatta tunsin olevani vähän hukassa.

Soittopuoli oli siis suoraan sanoen vähän hukassa, vaikka klaarasinkin homman jotenkin. Klaus oli onneksi liekeissä, ja otti yleisön minun tuskailustani huolimatta. Yleisöä olikin varsin mukavasti: innokkain huutosakki eturiviin kokoontuneena, ja satunnaiset ohikulkijat, turistit ja kaikki muut puolestaan kirkon portailla.

Oikeastaan aloin päästä juoneen mukaan vasta keikan loppupuolella, joka olikin sitten mukavampaa. Aurinko paistoi lavalle nätisti ja ihmiset pitivät kuulemastaan. Iso lava innoitti minut myös tekemään Nöpönenän aikana niin sanotun läpijuoksun. Läpijuoksu kirvoittikin yleisössä spontaanit aplodit.

Tarjosimme vielä encoreksi Yli mutakuoppien, jonka jälkeen hyvästelimme yleisömme ja poistuimme pukuhuoneena toimineeseen backstage-telttaan.

Tuolla teltassa sitten sattuikin päivän kenties nerokkain tapaus. Klaus oli jo poistunut avustamaan paita- ja levymyyjänä toiminutta Miihkalia, ja mina olin teltassa kahden tapahtumaa juontaneen Aki Parviaisen kanssa. Teille, jotka ette urheilua seuraa (en kyllä oikeastaan minäkään), kerrottakoon että mies on keihäänheiton maailmanmestari vuosimallia 1999.

Pöydällä oli vichy-pulloja, ja kysäisin Parviaiselta, josko voisin ottaa niistä yhden. Mies vastasi myöntävästi ja kysäisi samalla “otatko kossua sekaan?”.

Koskenkorva ei ole varsinaisesti suosikkijuomieni listalla, mutta ajattelin mielessäni että jos maailmanmestari tarjoaa, niin eihän siitä saata kieltäytyä. Vastatessani myöntävästi Parviainen kaivoi laukustaan puolillaan olevan etiketittömän pullon ja totesi: “Tai eihän tää varsinaisesti kossua, pontikkaahan tämä on. Otahan muki!”

Ja tujua tavaraa se olikin. Kiitos siitä, ja kiitos myös kaikille Senaatintorin keikalle tulleille!

(Vesa Härkösen kuvia Senaatintorin keikalta)

Perjantai 4.7.
Beach Party, Lieksa

Lieksassa olimme viimeksi kesällä 2006, jolloin soitimme erinomaisen viihtyisässä Muhelinpurockissa. Nyt vuorossa oleva tapahtuma kantoi puolestaan nimeä Beach Party.

Ilmassa oli vähän ylimääräistä jännitystä vielä alkuillasta, kun suunnittelimme vielä lähtöä. Festarin ääniteknikkona toiminut Pekka soitti noin tuntia ennen kuin tapahtuman piti alkaa ja ilmoitti ettei äänentoistoa oltu vielä pystytetty valmiiksi, koska Lieksassa ukkosti ja satoi samalla peukalonpään kokoisia rakeita.

Vähän jännittyneissä tunnelmissa siis lähdettiin ajamaan paria tuntia ennen keikkaa, mutta väliaikatietojen mukaan keli oli paranemaan päin.

Saavuimme paikan päälle noin tuntia ennen keikkaa, ja totesimme löytäneemme sympaattisen festivaalin. Festivaali- ja bäkkärialuetta ei varsinaisesti oltu rajattu toisistaan mitenkään, ja joka paikkaa kansoittivat känniset teinit. Bäkkäriteltan virkaa toimitti läpinäkyvä kahden hengen teltta.

Aivan mainio punk-meininki siis. Moikkasin Pekan ja aloin kasata koskettimiani sillä aikaa kun Klaus huolehti auton parkkiin.

Ilma oli melkoisen viileä, hyvä että oli osannut varautua lämpimillä vaatteilla. Odottelimme edellisen bändin lopettamista lavan takana ja kannoimme sen jälkeen koskettimet lavalle.

Nopea check, jonka jälkeen siirryimme varsinaisen juhlahetken pariin: viritimme lavalle ensimmäistä kertaa uuden taustalakanamme. Horjuvan rumpupenkin varassa saimme lakanan asetettua, ja pitihän sitä vähän aikaa ihan lavan edestä ihailla. Oikein hienolta näytti!

Lavan taakse odottamaan keikkaa, joka alkoi taas Pekan ukkosintrolla ja sitä seuranneella Viuh viuh -biisillä. Tällä kertaa tempoltaan ja meiningiltään rauhallinen Viuh viuh sai hyvän kontrastin, kun soitimme heti sen perään setin nopeimman biisin, eli Hälytyksen.

Lavan eteen kertyi heti keikan alusta mukava määrä innostunutta jengiä, joka oli kiitettävästi mukana meiningissä. Palkitsimme yleisön soittamalla intoutuneen ja kaikin puolin erittäin onnistuneen keikan.

Setissä oli Viuh viuhin lisäksi muitakin uusia biisejä tulevalta levyltä. Ensiesityksensä sai muun muassa Hiustuoksu-työnimellä kulkeva biisi, sekä jo jollain aiemmalla keikalla soitettu Suvituulinen. Hyvin tuntuivat uudetkin biisit uppoavan yleisöön.

Keikka päättyi Nöpönenään, ja sen myötä luovutimme lavan Rytmihäiriölle. Rytmihäiriön miehet olivatkin jo lavan takana intomielisinä keikastamme ja päivittelivät, että kuinka voivat enää mennä lavalle moisen hurmoksen jälkeen. Hyvinhän tuo onnistui, ja miesten kaahausta oli mukava seurata vielä muutaman biisin ajan ennen Joensuuhun paluuta. Kiitoksia Lieksa!

Perjantai 11.7.
Ilosaarirock, Joensuu

Kotikaupungin soittojuhla on aina monellakin tapaa odotettu tapahtuma. Tänä vuonna alkukesä tuntui menneen niin nopeasti, että Ilosaarirockin alusviikko tuntui saapuvan etuajassa.

Vaikka sisäinen kello toista näyttikin, saapui festivaaliviikonloppu kalenterin mukaisesti.

Klaus saapui luokseni hyvissä ajoin ennen sovittua check-aikaa. Edellisvuoden tapaan pakkasimme kosketinkamani polkupyörän selkään ja lähdimme kohti festivaalialuetta. Nyt odotellaan vaan green and clean -arvoillaan loistaneen festivaalin tunnustuspalkintoa.

Soundcheckissä ehti tiedostaa sen, että kuumaa piisaisi keikan aikana. Aurinko helotti suoraan lavalle kuumana ja määräävänä. Check hoitui nopeasti ja tehokkaasti, Pekka oli lupautunut miksaamaan keikan muiden festivaalihommiensa ohella.

Checkin jälkeen tutustuimme takahuonekoppiimme ja yritimme leikkiä rokkitähtiä. Potkimme siis hetken aikaa seiniä, kiroilimme ja valitimme kaikesta. Järjestysmiehiä nauratti.

Hupituokion laannuttua nappasin mukaani leivän ja mukin kahvia ja kävin kiertämässä vielä aution festarialueen läpi ja fiilistelemässä alkavaa festaria. Aiempiin vuosiin verrattuna olin luopunut festivaalinaikaisista velvoitteista. Ilmassa oli samanaikaisesti haikeutta, mutta myös tiettyä helpottuneisuutta.

Sitten valmistautumaan keikkaan. Pyöräilin kotiin, kävin suihkussa ja pyöräilin takaisin festarialueelle, jossa Klaus jo odotteli.

Biisilista oli tehty jo aiemmin, joten sen kanssa ei tarvinnut hermoilla. Keikkavaatteet päälle ja odottelemaan yllättävän kovan hermostuksen vallassa soittovuoroa.

Soittovuoron odottaminen osoittautuikin poikkeuksellisen raastavaksi. Olimme jo etukäteen tiedostaneet sen, että soittoaikamme oli vain puoli tuntia, joten olimme valmiit aloittamaan setin dynaamisesti, heti kun lupa tulee.

Kello taisi olla tasan soittoajan, kun kuuntelimme kuinka toisella lavalla soittanut 51koodia alkoi soittaa encoreja. Oli todella raastava tunne tiedostaa, että kaikki on omasta soittojastamme pois. Kun tähän vielä lisättiin se, että piti kuunnella koodien pahoinpitelevän suuren suosikkini Gösta Sundqvistin tuotantoa, niin keikkafiilis alkoi ikävästi lörpähtää.

Saimme vihdoin luvan aloittaa, kun kello oli kahdeksan minuuttia yli sovitun soittoajan. Lyhyt halaus, jonka aikana kuulimme valtavat suosionosoitukset yleisöstä juontajan kuuluttaessa meidät sisään. Juhlafiilis iski päälle välittömästi.

Lavalle huutomyrskyn siivittämänä ja Eka kerta käyntiin. Porukan määrä oli taas aivan käsittämätön. Aurinko paistoi ja hymyilytti, mahtava meininki.

Vanhojen hittien lisäksi settiin sisältyi Mozart-biisi, sekä Lieksassa ensi-iltansa saanut Hiustuoksu-työniminen biisi. Yleisö tuntui osaavan Mozartin sanat ulkoa, juhlaa!

Tunnelma oli erittäin kohdallaan, ja meidän ja yleisön vuorovaikutus kohdallaan. Siksi tuntui erittäin karulta huomata jossain vaiheessa lavamanagerin heiluttavan kättään lavan takaosassa. Menin tiedustelemaan tilannetta, ja hänen mukaansa soittoaikamme oli ummessa. Ilmoitin päättäväisesti että yksi biisi tulee vielä, tuli yliaikaa tai ei.

Näin tehtiin, ja ehdimme soittaa kokonaisuudessaan kahdeksan biisiä. Meno oli mahtava, mutta keskenhän tuo jäi ja pahasti. Yleisökin tuntui ihmettelevän tilannetta. Valitamme lyhyttä settiä, mutta isoilla festivaaleilla on mentävä aikataulujen mukaan.

Voiton puolelle tilanne jäi kuitenkin, keikka oli hyvä vaikkakin liian lyhyt. Summasimme tilanteen ja vetäydyimme takahuonekoppiin pyyhkimään hikeä. Aivan mainio festariviikonlopun avaus.

Keskiviikko 23.7.
Henry’s Pub, Kuopio

Edellisestä Kuopion visiitistämme oli ehtinyt kulua vain vajaat kolme kuukautta. Mukavahan sinne oli taas mennä, kaupunki on kiva ja Henkka erinomainen soittopaikka.

Tällä kertaa tiedossa oli Rockcock-festivaaliin liittyvä klubi, jossa musisoivat meidän lisäksemme Karoshi Lovers sekä Jesse.

Lähdimme Kuopioon suoraan studiolta äänityspäivän jälkeen. Ajomatka meni ripeästi levyä ja elämää spekuloidessa.

Auto parkkiin Henkan eteen ja kamat sisälle. Iloksemme huomasimme, että vanha tuttavamma Dyny oli kyseisenä iltana paikan äänimiehen hommissa. Kuulumisten vaihtamisen yhteydessä kasasin kosketinkioskini pystyyn. Samalla tuli esittäydyttyä Karoshien ja Jessen porukoille.

Lyhyt soundcheck ja sen jälkeen etsimään ruokaa. Sitä löytyi läheltä, ja pian olimme kevyesti mutta riittävästi ravitut.

Aikaa keikkaan oli vielä muutama tunti, joten käytimme luppoajan hengailemalla kaupungilla. Minä onnistuin löytämään itselleni uudet farkut, Klaus toimi erinomaisen luotettavana makutuomarina.

Kävimme myös levyostoksilla, jossa Klausin makutuomarius asettui kyseenalaiseksi hänen kehuttuaan taivaisiin asti erään levyn, jonka hehkutusta pidän itse kovin kyseenalaisena.

Kaupunkikierroksen jälkeen takaisin keikkapaikalle valmistautumaan keikkaan. Biisilista kasaan ja vaatteita vaihtamaan.

Sovittuun aikaan kymmenen tienoilla Dyny täräytti alkunauhan soimaan, ja marssimme lavalle aloittamaan keikan Hiustuoksu- biisillä.

Sali näytti puolityhjältä (tai puolitäydeltä, kummin vain), mutta paikalla ollut yleisö tuntui pitävän kuulemastaan. Parista kohdasta bongasin myös ihmisiä, jotka tuntuivat osaavan kaikki biisit sanasta sanaan ulkoa. Aivan tuntemattomia emme siis selvästikään olleet.

Keikka eteni hyvin, ja settilistassa oli mukavasti tuoreutta pitämään valppauden yllä. Muun muassa Tänä yönä kuului settiin.

Tietynlaisen taistelumeiningin huomasi taas tulevan kehiin, kun yleisö ei ollut esimerkiksi Ilosaarirockin tavoin heti hyppysissä. Onnistuimme mielestäni aika hyvin. Vaikka suurin osa yleisöstä istuskeli rauhallisesti paikallaan, olivat he kuitenkin selkeän hyvin meiningissä mukana.

Keikka sinetöitiin Nöpönenän merkeissä. Bäkkärille päästyämme huomasimme ansainneemme encoren, joten palasimme esittämään vielä Yläkerran tytölle -biisin.

Loppuilta meni mukavasti. Klaus piti pystyssä paita- ja levykioskia, samalla kun minä pakkailin kamojani. Seurasimme vielä hetken Jessen keikkaa ja jutustelimme Karoshien ihmisten kanssa ennen poistumistamme yöhön ja kotimatkalle. Kotiinpaluu ajoittui kello kahden tienoille.

Torstai 31.7.
Kuunari Elina, Joensuu

Kotikaupungin keikka jälleen. Päätin kokeilla, saanko roudattua kaikki kamani yksinään. Pienen sovittelun jälkeen sain kun sainkin itseni pyörän selkään. Raskaasta lastista huolimatta vajaan kilometrin mittainen keikkamatka taittui hienosti.

Saavuin keikkapaikalle aikataulun mukaisesti, ja Klauskin oli jo paikalla. Kasasin kosketintelineeni valmiuteen illan toisen bändin vielä viimeistellessä checkiään.

Oma checkimme kesti hieman normaalia pidempään, Klausin monitoroinnissa oli jotain kummallisuutta jonka takia mies ei meinannut saada itsestään selvää. Ongelman jotenkuten taltutettuamme poistuimme hetkeksi omille asioillemme.

Palasimme keikkapaikalle sovitusti noin tuntia ennen keikkaa. Settilistan olin kasannut itse jo aiemmin, ja kun ei Klausilla ollut siihen huomauttamista, niin sillä mentiin.

Ennen keikkaa ehdimme pystyttää Salama-shopin (kiitokset jälleen paita- ja levymyyjänä toimineelle Hannalle). Kellon lähestyessä kymmentä takahuoneeseen vaatteiden vaihtoon ja valmistautumaan.

Paikalla oli porukkaa ihan mukavasti, ja kun dj juonsi meidät sisään, alkoi väki kerääntyä lavan edustalle. Mikäs sen mukavampaa.

Setti alkoi jälleen Viuh viuh -biisin merkeissä. Sen jälkeen oli hyvä iskeä kehiin 80200, joka räjäytti jälleen rauhallisesti ekaa biisiä kuunnelleen yleisön liekkeihin.

Oma olo tuntui erittäin miellyttävältä. Soitto kulki hyvin, lavasoundi oli hyvä, ja ihmiset tykkäsivät. Keikkaan sisältyi myös paljon spontaaneja juttuja, muun muassa Yli mutakuoppien -biisiin organisoimamme yleisön muodostama piiri, jonka keskelle asetuimme itse.

Setti sisälsi myös hyvän määrän uusia biisejä: Viuh viuhin ja Turpa kiinni, Mozartin lisäksi yleisö sai kuullakseen biisit nimeltä Hiustuoksu, Suvituulinen ja On/off. Hyvin toimivat kaikki.

Setti päättyi tunnelmallisesti Nöpönenään. Encoreissa oli luonnollisestikin esitettävä Pielisjoki, sijaitsihan keikkapaikka aivan sen äärellä.

Hyvä meininki oli, vaikka Klaus valitteli keikan jälkeen omaa suoritustaan. Aivan turhaan, sanon minä, vaikka ymmärrän kyllä sen ettei se paljoa mielialaa nosta, vaikka muut kehuisivat, jos ei itse ole tyytyväinen.

Keikan jälkeen tovi hengailua kavereiden kanssa pimenevässä Joensuun yössä ja lopulta kaatosadetta ja ukkosta uhmaten kotiin valmistautumaan huomiseen Turun reissuun.

Perjantai 1.8.
DBTL, Turku

Aamu valkeni taas vähän liian varhain. Vaikka yöunet jäivätkin yöllisestä rupattelusessiosta johtuen hieman lyhykäisiksi, oli aamujunaan ehdittävä. Omaa keikkaamme ajatellen olisimme ehtineet myöhemmälläkin, mutta yhteisenä tavoitteenamme oli nähdä PMMP:n kuudelta alkava keikka.

Vähän matkaevästä kaupasta ja junaan. Juna oli niin täynnä, ettemme onnistuneet saamaan vierekkäisiä paikkoja, käytävän vastakkaiset kylläkin.

Vieruskaverien valinta olikin sitten ilmeisesti jonkinlaista kohtalonjohdatusta. Klausin viereen istui pirteä ja fiksu ruotsalaisnainen. Minun vierustoverinani oli vanhempi mies, joka jo matkan alkutaipaleella oli kertonut kovin yksityiskohtaisesti muun muassa henkilökohtaisesta lääkityksestään.

Varsinainen riemu alkoi kuitenkin vasta sitten, kun mies palasi parin tunnin reissultaan ravintolavaunusta ja kertoi kuinka jumala oli alkanut puhua hänelle ravintolavaunussa. Minä nyökyttelin, ja kuuntelin toisella korvalla kuinka Klaus puhui käytävän toisella puolella ruotsalaisnaisen kanssa teatterintekemisestä.

Matkan hämmentävyyttä lisäsi se, että jossain vaiheessa luokseni käveli pariskunta, joka tiedusteli englanniksi olisiko minulla myydä levyjämme. Hetken ihmetyksen jälkeen ilmeni, että Lontoosta kotoisin oleva pari oli todistanut edellisillan keikkaamme. Levykaupat syntyivät.

Turussa olimme perillä aikataulun mukaisesti. Kävelimme rannan läheisyydessä sijaitsevalle hotellille. Samalla kun Klaus hoiti sisäänkirjautumisen, kävin minä hakemassa festaripassit ja ruokaliput. Klaus naureskeli, että huone oli löytynyt hetken etsimisen jälkeen T-kirjaimen kohdalta: Thunder, Klaus. Kirjautumislomakkeeseen Klaus oli kirjannut minut “mukana matkustava puoliso” -kohtaan. Neroutta.

Kamat huoneeseen, suihku ja hetki huilaamista. Sitten kivenheiton päässä olevalle festivaalialueelle PMMP:tä todistamaan.

Mahtavuuttahan se oli, jälleen kerran. Loistava livebändi, jonka näkemisestä olikin ehtinyt kulua reilu vuosi. Bändi soundasi hyvälle, biisilista sisälsi sopivasti yllätyksiä pakollisten bravuurien joukossa, ja uusi vauhdikas biisi oli kerrassaan loistelias. Tuore äitiys ei ole näköjään myöskään hillinnyt naisten räävitöntä lavapreesensiä missään määrin.

Hyvän keikan jälkeen oli miellyttävä siirtyä aterioimaan hotellille. Ruoka oli hyvää ja keli mitä kesäisin. Ateriamme loppupuolella PMMP:n tyypitkin ilmaantuivat syömään. Harkitsimme kiittävämme hienosta keikasta, mutta emme sitten kuitenkaan uskaltaneet.

Kahvien jälkeen haimme soittokamat huoneesta ja siirryimme (jälleen kivenheiton päässä sijaitsevalle) keikkapaikalle tekemään checkiä. Vegas-klubin festivaali-isäntänä toiminut Jukka Takalo otti meidät lämpimästi vastaan, ja osoittautui muutoinkin varsin mukavaksi mieheksi.

Lyhyt check, kamat sivuun pienen lavan reunalle ja taustakangas ovelasti rullalle, että sen saa otettua oman keikan aikana esille helposti.

Takaisin hotellille kuluttamaan aikaa. Oma aikani kuluikin rattoisasti, sillä olin ottanut junamatkan ratoksi mukaan kesäkuussa valmistujaislahjaksi hankkimani MacBook-kannettavan. Kun hotellihuoneessa sattui olemaan langaton verkko, niin siinähän se parituntinen meni nopeasti.

Sitten olikin aika lähteä takaisin keikkapaikalle valmistautumaan. Oma valmistautumiseni uhkasi jäädä puolitiehen, kun tajusin että takahuoneen nurkassa on Austin Powers -flipperi, joka toimi ilman kolikoita. Onneksi osasin lopettaa muutaman kiihkeän pelin jälkeen.

Kamat lavalle edellisen esiintyjän lopetettua, nopea tarkastus että kaikki toimii ja sitten takahuoneeseen vaihtamaan vaatteet.

Sovittuun aikaan miksaaja iski alkunauhan soimaan ja marssimme lavalle. Keikka alkoi jytäkästi Elektromanssin merkeissä ja jatkui 80200:lla.

Meininki oli alusta alkaen erittäin hieno. Yleisöä oli keikan alussa lavan edustalla aika varovaisesti, mutta keikan edetessä porukka kasaantui, ja lopulta tuntui että koko sali oli mukana meiningissä.

Oma soitto kulki poikkeuksellisen hyvin, kiitos siitä menee kyllä huomattavan selkeälle ja hyvälle lavasoundille.

Keikkaa on oikeastaan vaikea eritellä sen tarkemmin. Jotenkin tuntui vain siltä, että kaikki elementit olivat kohdallaan, eikä oikeastaan jäänyt mitään valitettavaa. Nöpönenän jälkeen encorena esitetyn Yli mutakuoppien -biisin jälkeen kiitimme yleisöä lämpimästi.

Takahuoneessa summasimme fiilikset, jotka olivat liikuttavan yksimieliset: kuluvan vuoden paras keikka oli juuri takana. Mahtavuutta!

Keikan jälkeen hengailimme Turussa vaikuttavien tuttaviemme kanssa, ja tapasimme myös keikkamyyjämme, joka oli myöskin pitänyt keikastamme. Kaikkinensa mahtava ilta, jonka jälkeen ei juurikaan väsyttänyt herätä seuraavana aamuna seitsemän junaan. Mutta se onkin jo toinen tarina.

Mahtavuutta loppukesään, pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

-Wilhelm

30.4.-9.5.2008 Kevättä rinnassa

Keskiviikko 30.4.
Telakka, Tampere

Liian usein keikalle lähtiessä on sellainen olo, että kotopuoleen jää turhan paljon hoitamattomia asioita odottamaan. Usein noita asioita sitten huomaa miettivänsä myös reissussa.

Vapun suhteen olin kuitenkin pelannut korttini täysin oikein. Työntäyteinen alkuviikko takasi sen, että akuutit velvoitteet oli hoidettu keskiviikkoaamupäivään mennessä. Ja vappuaatollehan ajoittui myös vanhat levyt niputtavan kokoelman julkaisu. Tuntui erittäin helpottavalta saada homma vihdoinkin käsistä tyylikkäästi toteutettuna. Hommaa oltiin kuitenkin suunniteltu enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo viime vuoden loppupuolelta.

Fiiliksiä nosti entisestään keväisen lämmin keli, jonka lupailtiin jatkuvan viikonlopun yli. Eikä varsinaisesti harmittanut myöskään alkuviikosta graduohjaajan kanssa käyty palaveri, jossa todettiin työn olevan pieniä korjauksia vaille valmis.

Ai niin, ja tiistaiksi saapuivat myös historian ensimmäiset Ukkosmaine-paidat painosta, ja ne saatiin sopivasti vapun keikoille mukaan. Plusmerkkisiä asioita oli siis ilmassa paljon jo valmiiksi.

Tunnelmaa ei laskenut edes se tosiasia, että Tampereelle piti ajella aivan yksin. Matka oli pitkä, mutta onneksi mukana oli useat matkat aiemminkin pelastanut iPod, josta oli mukava kuunnella levykokoelmani helmiä. Ja niitä on paljon.

Saavuin Tampereelle reilun vartin myöhässä, johtuen Vaajakosken kohdalla olleesta mielettömästä jonosta. Auto parkkiin Telakan eteen ja kamat sisälle.

Klausia ei näkynyt, mutta Palsan Tomi tuli morjestamaan kamoja pystytellessäni. Olin lähettänyt aiemmin päivällä hätäpäissäni Tomille tekstiviestin, josko hän kuvaisi keikkamme alun videokameralla, ja onneksi tuo mainio veikko suostui hommaan. Aikomuksena on hyödyntää noita videomateriaaleja myöhemmin, mutta siitä lisää sitten kun on sen aika.

Klaus saapui tovin päästä. Teimme lyhyen ja ytimekkään soundcheckin, jossa soitimme läpi pari uutta kappaletta jotka olimme suunnitelleet esittävämme illemmalla. Sen verran mainiosti ne kulkivat, että suunnitelmaa ei tarvinnut muuttaa.

Checkin jälkeen oli vuorossa hetki, jota olimme hehkuttaneet keskenämme jo pitkään aiemmin. Viime kesän alussahan koimme molemmat merkittävän kulinaristisen kokemuksen Telakalla tarjoiltujen kasvistortillojen parissa. Ei siis tarvinnut kahta kertaa miettiä tilausta, kun henkilökunta tiedusteli ruokatilaustamme.

Ruokailun lomassa selasimme Klausin kanssa läpi uudet keikkamyyntisopimukset ja ne päteviksi todettuamme allekirjoitimme paperit. Ilmassa oli mahtavaa kevätfiilistä. Ruoan päälle kahvia ja jäätelöä, ja sitten viemään kamat majapaikkaan.

Majapaikassa ei pitkään ehtinyt huoahtaa, sillä keikkapaikalle piti ehtiä takaisin hyvissä ajoin jotta ehti tehdi biilistan, selvittää kuinka mukaan lainattu videokamera toimii, ja valmistautua muutenkin rauhassa.

Sovittu soittoaika oli yhdeltätoista, mutta venytimme sitä noin kymmenellä minuutilla. Keräsimme fiiliksiä bäkkärin portaiden välitasanteella. Intronauhan pärähtäessä soimaan kuului salista jo kovaäänistä kannustusta, mistä tiesi odottaa juhlameininkiä. Nopea halaus ja lavalle aloittamaan Elektromanssi.

Silkkaa juhlaahan se sitten olikin alusta loppuun. Yleisö oli kovaäänistä, sitä oli paljon, ja se oli mukana jokaisessa biisissä alusta loppuun. Setin alkupuolella ensiesityksenä saanut Mozart-työnimeä kantava biisi sujui hienosti, ja sai mainion vastaanoton.

Ensimmäisenä encorena tarjosimme toisen uuden biisin ensiesityksen. On-off -niminen biisi rullasi suorastaan häkellyttävän hienosti. Encoreista ei sitten meinannut tulla loppua, palasimme lavalle muistaakseni kolme kertaa. Siitä huolimatta keikka tuntui päättyvän liian nopeasti, niin kuin tietysti kaikki hyvä aina. Varmaan lähemmäs parikymmentä biisiä soitettuamme olimme hikisiä ja euforisia.

Hetken hengähdys bäkkärillä, ja sen jälkeen alakertaan levy- ja paitakauppojen hierontaan. Mukavasti tuntui uusi kokoelma tekevän kauppansa, itse tosin jätin myyntihommat Klausille ja avuksi pestautuneelle Karille, ja keskityin itse kamani pakattuani juttelemaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Tuli tavattua viimein jakelijamme edustaja Maakokin face-to-face, mikä oli mukavaa.

Telakan sulkeuduttua kävelimme majapaikkaan väsyneinä, mutta onnellisina. Mainio vappuaatto.

Torstai 1.5.
Henry’s Pub, Kuopio

Tampereen aamu valkeni kirpeänä, mutta elämänmakuisena. Tuntui miellyttävältä, ettei ollut mikään hoppu minnekään. Aamupäivä menikin sitten Tampereella hengaillessa. Aamukahvit käytiin juomassa Pyynikin näköalatornin kahvilassa.

Yhden maissa kävimme hakemassa Telakalta kamat matkaan, ja suuntasimme Kuopiota kohti. Matka meni leppoisasti. Jyväskylän lähestyessä saimme idean siitä, että meidän tulee poiketa ullakolla etukäteisvierailulla jo ennen seuraavan viikon Jyväskylän keikkaa. Ullakko on siis mainioiden ihmisten asuttama kattohuoneisto, jossa on tullut hengailtua Jyväskylän keikkojen yhteydessä.

Yhtyeemme toimintatapoja leimaa vahvasti se, että hulvattomat ideat myös toteutetaan. Niinpä käännyimme Jyväskylän kohdalla valtatieltä keskustaan, ja suuntasimme Ullakolle. Paikalla sattui olemaan vain kaksi ihmistä, mutta se ei estänyt meitä esittämästä Nöpönenää. Hauska välipysähdys, jonka jälkeen jatkettiin ajomatkaa.

Kuopiossa oltiin perillä suurin piirtein aikataulun mukaisesti. Nopea soundcheck ja sen jälkeen syömään saman kadun varrella olevaan ravintolaan. Aikaa oli vielä tapettavana ennen keikkaa, joten yhytimme läheisellä terassilla olevat tuttavat. Trivial Pursuitin pelaamisen lomassa valmistui illan biisilista. Pieni jännitys oli päällä, että jaksaako kukaan vappupäivänä enää saapua keikalle rymyämään.

Palasimme Henry’s Pubiin noin tuntia ennen keikkaa. Mukava oli valmistautua rauhassa, ettei tule sitä useilta keikoilta tuttua oloa, että vielä lavalle mennessä on sellainen olo, että jokin on unohtunut.

Sovittuun aikaan paikan oma miksaaja täräytti alkunauhan pyörimään. Vähän punnerruksia kehiin, yleistä fiiliksennostatusta ja lavalle.

Edellisiltaan verrattuna keikka tuntui alusta asti hyvin erilaiselta. Porukkaa oli alussa suhteellisen vähän, mutta sitä kyllä saapui keikan ajan lisää varsin miellyttävästi. Yleisö vaikutti myös omaan meininkiimme. Tampereeseen verrattuna oma meininkimme oli huomattavasti holtittomampaa, mutta ihan hyvällä tavalla. Piti taistella ja riuhtoa enemmän, yrittäessään sada yleisön mukaan. Tiettyä old school -henkeä, niin hyvässä kuin pahassa.

Keikka eteni kuitenkin varsin nousujohteisesti. Alku tuntui vähän tahmealta, mutta sitten homma alkoi lähteä hyvään lentoon. Paljon yllättäviä juttuja ja aika paljon sellaista alkuaikojen sekoiluhenkisyyttä. Oikeastaan aika hauskaa.

Keikka paketoitiin hyvissä tunnelmissa parien encoreiden myötä. Hyvä sauna saatiin aikaiseksi tästäkin keikasta, nyt sen lämmittämisen eteen vaan piti tehdä enemmän töitä. Mutta hyvä näin.

Keikan jälkeen Klaus laittoi pystyyn paita- ja levykioskin ja minä roudailin kamani kasaan. Alun perin oli tarkoitus ajaa yötä myöten takaisin Joensuuhun. Paikalla ollut tuttavamme Katja kuitenkin vinkkasi, että yösijat löytyvät heidän taloudestaan, ja emme laittaneet vastaan. Huomattavasti mukavampi olikin hengailla Kuopion yössä kuin pelätä hirviä aamuöiseen aikaan.

Perjantai 2.5.
Kävelykatu, Joensuu

Herätyskello soi puoli yhdeksän tienoilla, parkkimittariin saatiin edellisenä iltana nimittäin ostettua aikaa vain yhdeksään asti. Ei muuta kuin takkia niskaan ja kotimatkalle. Väsymys painoi silmiä, mutta sitä taltutettiin huoltoasemalla nautitun aamiaisen myötä.

Joensuuhun saavuimme puolen päivän jälkeen. Ruokailun ja suihkun jälkeen päiväunet olisivat maistuneet, mutta piti suunnata poliisilaitokselle. Olimme sopineet Klausin kanssa soittavamme katusoittokeikan Joensuun kävelykadulla kokoelman tiimoilta, kun kerran olimme molemmat kaupungissa. Poliisiasemalta piti käydä hakemassa tuota varten katusoittolupa.

Sovittuun aikaan suuntasimme sitten Levy-Eskojen kulmille. Ilma oli mitä miellyttävin katusoittoa ajatellen: erittäin lämmin, mutta ei kuitenkaan hiostavan kuuma.

Aloitimme lyhyen settimme 80200:lla, ja jatkoimme muilla Joensuuaiheisilla lauluilla, lisänä myöskin Mozart-biisi. Uteliaita ihmisiä kertyi ympärille ja mukava tunnelma oli. Päädyimme soittamaan myös sijainnistamme innostuneena Levy-Eskot -aiheisen laulun. Henkilökunta myhäili oviaukolla.

Keikka sinetöitiin hyvissä fiiliksissä Suudelmia Suvikadulla -biisin myötä. Mukavan session jälkeen oli hyvä poistua viettämään viikonloppua ja suunnittelemaan uusia kujeita.

Perjantai 9.5.
Vakiopaine, Jyväskylä

Edellisestä Jyväskylän visiitistä ehti vierähtämään yli vuosi, niinpä tunnelmat olivat korkealla jo valmiiksi. Jyväskylässähän on nimittäin poikkeuksetta ollut aina tolkuttoman mukavaa.

Taas oli edessä ajomatka yksin, mutta eipä tuo juurikaan harmittanut. Kävin hakemassa taas videokameran lainaan, roudailin soittokamat ja paitalaatikon kyytiin.

Alkumatka sujui erittäin rattoisasti. Satuin avaamaan radion ja selaamaan kanavat läpi. Oi.fm:n taajuudelta tuli sopivasti minun ja Klausin vappuaattona lähetetyn haastattelun uusinta. Kun kuunteli sitä, niin tuli ihan sellainen olo kuin Klaus olisi ollut autossa mukana. Miellyttävää.

Haastattelun loputtua loppumatkan soundtrackina oli Strapping Young Ladin viimeiseksi jäänyt The New Black. On muuten mainio levy.

Vaajakosken kohdalla oli taas mielettömät jonot, joissa sai odotella pitkän tovin. Mutta jotain hyvääkin tilanteessa oli. Hetkellisen inspiraation vallassa aloin lauleskelemaan erästä aiemmin miettimääni fraasia, ja jonon aikana totesin valmistaneeni uuden kappaleen ensimmäisen säkeistön rungon.

Jonon hellitettyä suunta kohti keskustaa. Sain auton parkkiin juuri Vakiopaineen eteen. Kävin yhyttämässä takahuoneessa loikoilevan Klausin, ja päätimme käydä syömässä ennen checkin tekemistä.

Falafelit syötyämme teimme nopean, mutta ytimekkään checkin. Aikaa keikan alkuun oli vielä reiluhkosti, joten päätimme siirtyä ullakolle odottelemaan. Parvekkeella olikin mukava katsella auringonlaskua ja rupatella niitä näitä.

Vakiopaineeseen palatessa alkoi jännittää. Edellisen kerran kun soitimme kyseisessä paikassa, oli keikka niin onnistunut että se tuntui jopa parhaalta keikaltamme koskaan. Rima oli siis korkealla.

Biisilistan kasaamisen ja vaatteiden vaihtamisen jälkeen olimme valmiita antamaan kaikkemme. Vaatetukseen liittyen on pakko huomauttaa hienosta itse tekemästäni hankinnasta. Tein nimittäin alkukeväästä Stockmannin vaateosastolla heräteostoksen: kultaisenväriset henkselit näyttivät niin hienolta että niitä oli pakko ostaa kaksin kappalein. Hienointa on se, että kun tulee tarve paukutella henkseleitä, niin voi tehdä sen kultaisilla henkseleillä!

Keikka alkoi sovittuun aikaan. Intronauha jyrähti soimaan salin puolella, ja jännitys kasvoi sietämättömiin mittasuhteisiin. Päättäväisenä lavalle, Elektromanssi käyntiin, ja sitten menoksi.

Paikka oli taas tupaten täynnä, ja ilmeisesti osa porukasta jäi ulos tungoksen takia. Meininki oli alusta asti erittäin hienoa. Alkusetistä soitettu Mozart toimi erinomaisesti, biisi alkaa selvästi olla jo selkärangassa. Kokoelman kunniaksi kevään settiin on otettu jotain viime aikoina harvemmin soitettuja vanhoja kappaleita kuten Syysprinsessa ja Tänä yönä. Yllättäen biisien soittaminen tuntuu pitkästä aikaa ihan mukavalta, ja Jyväskylässä Tänä yönä aiheutti jostain syystä erityistä hullaantumista yleisössä.

Silkkaa juhlaahan Vakiopaine taas oli. Jossain vaiheessa settiä päätimme sisustaa baaria vähän uusiksi. Pyysimme yleisöä siirtämään lavan edessä olleen pöydän ja tuolit sivuun, jotta tanssitilaa saataisiin enemmän. Näin myös teimme, ja lavanedus oli kohta täynnä. Fiilis parani entisestään.

Jälleen tuli valtavia liikutuksen tunteita. Tuntui siltä, että olimme yhtä yleisön kanssa. Jossain vaiheessa settiä lausuimme useita kertoja yhdessä sanan ”rakkaus” ja totesimme että tänä iltana kenelläkään ei ole paha mieli mistään.

Ensimmäisenä encorena soitettu On-off tuli niin valtavalla tunnelatauksella, että liikuttuminen lavalla kasvoi entisestään. Toisesta ihmisestä irtipäästämisen vaikeutta kuvaava laulu on noussut yhdeksi suosikeistani uusien biisien nipusta.

Viimeisenä encorena kuultu Pielisjoki oli jotain käsittämättömän hienoa. Klaus kutsui yleisön lavalle, ja niinpä biisi esitettiin siten, että lavalla oli mukana laulamassa ihmisjoukko joka piti käsiään toinen toistensa sekä meidän harteillamme. Tuntui aika mukavalta soittaa.

Setin päätyttyä olo oli aika outo. Jotenkin olimme onnistuneet ylittämään jopa viimekertaisen keikan. Vähän aikaa oli pakko vain hyppiä paikallaan ja tuuletella mahtioloa. Tällaiset kokemukset ovat sellaisia, joissa ihminen pääsee lähelle lentämisen tunnetta.

Keikan jälkeen nopea roudaus, hetki paitakioskin pyörittämistä ja sen jälkeen vapaata hengailua Vakiopaineessa hyvässä seurassa ja myöhemmin ullakolla. Mahtavaa oli, kerta kaikkiaan. Kiitos Jyväskylä, toivottavasti näemme taas pian uudestaan.

-Wilhelm

16.2.2008 Oulua valloittamassa

Lauantai 16.2.
Park 57, Oulu

Oulun keikalle lähdettiin hyvissä tunnelmissa lauantaiaamuna. Klaus oli tullut Joensuuhun edellisenä iltana, jolloin kävimme K5-paikalliskanavan kokkiohjelman kuvauksissa. Varsin nerokkaat sessiot olivat, jakso tulee ilmeisesti ulos parin kuukauden sisällä.

Lähdimme vaihteeksi liikkeelle ihan henkilöautolla. Kävimme lähikaupastani hieman matkaevästä ajomatkaa varten ja suuntasimme tien päälle.

Matka sujui leppoisasti, ajoimme ainoastaan Kuopion kohdalla vähän matkaa väärään suuntaan. Kiitin jälleen itseäni syksyllä tekemästäni noin 20:n euron investoinnista laitteeseen, jolla saa liitettyä iPodin autoradioon. On nimittäin matkanteko rattoisaa, kun voi kuunnella omia ja kaverin levyjä.

Saavuimme Ouluun hiukkasen soundcheck-ajasta myöhässä, mutta emme onneksi aiheuttaneet järjestäjälle täten harmaita hiuksia. Keikkapaikka vaikutti viihtyisältä. Kuulemma kyseessä olevaan paikkaan liittyi vankka humppamenneisyys, ennen kuin paikallinen elävän musiikin yhdistys on alkanut järjestää siellä tapahtumia. Sisustuksessa olikin kieltämättä vieno humppaparatiisin tuntu.

Tuttavamme Markus oli jo odottelemassa paikan päällä. Ouluun muuttanut miekkonen tarjoutui miksaamaan keikkamme sähköpostin välityksellä jo aiemmin, ja emme toki kieltäytyneet hövelistä tarjouksesta.

Hoidettiin soundcheck alta pois totutun nopeasti. Markuksella oli mukanaan joku oma efektiräkki, josta hän taikoi muun muassa Klausin lauluun hyviä kaikuja.

Checkin jälkeen takahuoneeseen syömään. Ajomatkan aikana olikin ehtinyt näläntunne yltyä jo melkoiseksi.

Ruokailun jälkeen suuntasimme kivenheiton päässä asuneen Markuksen luokse juomaan kahvia ja kuuntelemaan musiikkia. Markuksen musiikkikirjasto osoittautuikin varsin viihdyttäväksi kokonaisuudeksi, kuuntelimme muun muassa Mr. Methanen tuotantoa.

Suuntasimme takaisin keikkapaikalle kymmenen aikoihin, koska tuohon aikaan esiintyvä Desert Planet kiinnosti meitä molempia. Yhytimme myös ystävämme Jennin, joka oli ystävällisesti luvannut majoittaa meidät luoksensa.

Desert Planet osoittautui oivaksi show-orkesteriksi. Sen jälkeen päätimme siirtyä lepuuttamaan korviamme ja mieliämme alakerran kuppilaan. Oma soittovuoromme oli illan viimeisenä, vasta yhdeltä aamuyöstä.

Odottavan aika oli pitkä, varsinkin kun aikaisehkoihin herätyksiin viime aikoina tottunut vuorokausirytmi kertoi, että puolenyön aikoihin ei enää pitäisi ihmisten ilmoilla olla.

Viola-yhtyeen lopetettua settinsä roudasin valmiiksi pystytetyn kosketinsoitinkioskini lavalle. Nopea linjojen tarkastus, ja takahuoneeseen vaihtamaan keikkavaatteet päälle. Hetken kuluttua juontaja kävikin kuuluttamassa meidät sisään ja junankuulutusintro tärähti soimaan.

Setti alkoi Elektromanssilla. Pyysin käsimerkein heti alussa monitoriini lisää koskettimia ja laulua. Lopulta tajusin, että monitori ei ollut jostain syystä päällä. Paikan oma ääniteknikko käväisi hoitamassa asian kuntoon, ja pian sainkin nauttia oman soittoni sulosävelistä.

Keikka rullasi eteenpäin ihan mainiosti, vaikka huomasin oman väsymykseni aiheuttavan epätodellista oloa ja tavallista holtittomampaa soittoa joissain paikoin. Talviuni-slovarin kohdalla iski totaalinen blackout, kun unohdin hetkeksi täydellisesti säkeistön sointukierron. Klaus sai sitten laulaa säkeistön ekan puoliskon ilman säestystä. Sovitukset lennosta uusiksi siis!

Klausista ja yleisöstä ei väsymystä huomannut ja se antoi itsellenikin lisää virtaa. Keikka luovittiin läpi hyvissä tunnelmissa, vaikka eturivissä ollut pariskunta käyttäytyikin jopa rokkioloihin suhteutettuna hieman ala-arvoisesti. Menköön humalansa piikkiin, mutta vain tämän kerran.

Setti muotoutui loppua kohti raivokkaan energiseksi. Setin viimeisenä kuultu Nöpönenä toi muutoin nopeaan loppuosaan kaivatun hengähdyksen. Soitin kappaleen ekan säkeistön Klausia vasten nojaten silmät kiinni ja tuntui hetken siltä, että kappaleen rauhallinen tunnelma voisi vaivuttaa väsyneen soittajan hyvinkin uneen.

Nöpönenän jälkeen poistuimme puolittain pökerryksissä takahuoneeseen, johon kantautui kovaääninen encoren vaatiminen. Totesimme tilanteen vaativan ylimääräistä ja palasimme lavalle. Hetken mielijohteesta päätimme soittaa pitkästä aika keikkabravuurina tunnetun Aikakone-coverin, Odota-biisistä pääsivät siis oululaiset nauttimaan.

Suuren maailman tyyliin meillä oli intro-nauhan lisäksi myös outro-nauha, jonka Markus oli meille taikonut. Nalle Luppakorva -sarjan lopetuslaulun soidessa oli hyvä kumartaa Oululle kiitokseksi. Hetkisen baarissa hengailun ja innostuneiden ihmisten kanssa juttelemisen jälkeen oli hyvä vetäytyä yöunille. Kiitokset kaikille paikallaolijoille sekä järjestäjille, toivottavasti nähdään taas pian!

-Wilhelm

8.2.2008 Hurmosta Helsingissä

Perjantai 8.2.
Nosturi, Helsinki

Keikkareissu alkoi itselläni vähän turhankin hektisissä merkeissä. Vaikka lähdin ajoissa liikkeelle, aiheuttivat ruokakaupan pitkä jono ja koko ajan punaisiksi vaihtuneet liikennevalot sen, että Helsingin junaan ehtiminen meni todella hilkulle. Painavien kosketinlaukkujen kanssa liikkuminen on yllättävän vaivalloista kävellen.

Astuin junaan noin minuutti ennen lähtöä, enkä näin ollen tietenkään ehtinyt hankkia lippua etukäteen asemalta. Konduktöörin saapuessa tarkastamaan lippuja ilmoitin hankkivani lipun häneltä. Tästä sukeutui seuraavanlainen keskustelu:

K: Kai sinä tajuat että sinun olisi kannattanut ostaa lippu asemalta, kun sekin oli auki?
W: Tajuan, mutta tuli vähän kiire ehtiä junaan.
K: Tähän lipun hintaan tulee 6 euron lisämaksu, se on iso raha.
W: Se on varmasti minulle ihan oikein.

Tähän vastaukseen konduktööri oli selvästi tyytyväinen, hän nyökkäsi ja myi lipun.

Normaalia hintavampi junamatka ei sitten ollutkaan mitään suunnatonta herkkua. Koska paikkalippua ei ollut, ja juna täyttyi loppua kohti aika täyteen, jouduin vaihtamaan paikkaa viitisen kertaa. Ravintolavaunussakin olivat nostaneet kahvin hintaa entisestään. No, sainpa matkan aikana kirjoitettua Pentilän saha -yhtyeelle erittäin inspiroituneen laulutekstin VR:stä.

Klaus oli asemalla vastassa, ja suuntasimme yhdessä raitiovaunulla Nosturiin, jossa soundcheckin oli määrä alkaa vajaan tunnin päästä. Suuresti ihailemani kitaristi- tuottaja Riku Mattila oli samassa ratikassa kitarakotelon kanssa ja hymyili minulle katseidemme kohdatessa. Päättelin tästä, että hän on varmaan kiinnostunut tuottamaan Ukkosmaineen seuraavan levyn.

Nosturiin saapuessamme illan toinen yhtye Eternal Erection oli jo tekemässä soundcheckiään. Hyvältä kyllä kuulostaa tuollainen ison bändin soundi. Ja Sam Huberin lauluäänihän on silkkaa hunajaa.

Oma checkimme meni totutun nopeasti. Myös lavasoundi saatiin kohdilleen kivuttomasti. Checkin jälkeen aterioimme takahuoneessa ja vaihdoimme vähän kuulumisia.

Ennen keikkaa ehti pyörähtää vielä nopeasti keskustassa moikkaamassa siskoa ja hakemassa Klausin luota laatikollisen levyjä keikalla myytäväksi.

Palasimme pelipaikalle noin tunti ennen keikkaa. Otimme ennen keikkaa vähän uusia promokuvia sekä annoimme haastattelun jollekin netti-tv:lle.

Kun kello läheni kymmentä, alkoi pelko hiipiä puseroon ihan tosissaan. Tarkkailin takahuoneesta käsin salia, joka näytti yläparvea myöten hyvin tyhjältä. Sovimme että viivytämme keikan alkua sovitusta tasasta hiukkasen. Olin ihan varma, että saamme soittaa vieraslistalaisiamme lukuun ottamatta täysin tyhjälle salille.

Toisin kävi. Kun intronauha pärähti soimaan salin puolella, kuului sieltä iso kohahdus. Verhon takaa kurkistaminen osoitti, ettei kyseessä ollut kuuloharha, vaan paikalle oli oikeasti saapunut väkeä siten, että iso sali oli likimain täynnä.

Nopea keskinäinen tsemppaus, punnerrukset ja halaus ja lavalle. Elektromanssilla startannut keikka sai yleisön pähkinöiksi saman tien. Joukossa oli selvästi myös paljon ihmisiä, jotka eivät olleet meitä koskaan nähneet, sen verran yllättyneitä ilmeitä oli bongattavissa.

Klaus sinkoili ympäri lavaa kuin sähköpaimen konsanaan. Ja sellainen hän kyllä mitä suurimmassa määrin onkin. Keikan alkuvaiheessa mies onnistui pudottautumaan lavan ja mellakka-aidan väliseen tilaan. Tilanne näytti aika pahalta, mutta onneksi Klaus pääsi nousemaan takaisin lavalle omin voimin.

Setti oli rakennettu hyvin perinteisistä aineksista. Soitimme jälleen settiin loppuvuodesta tulleen uuden slovarin, joka kulkee työnimellä Talviuni. Olen itse tykästynyt biisiin kovin. Tuleva levysovituskin on jo aika pitkälle mietittynä, vaikka keikoilla kappaletta soitetaankin vähän eri muotin mukaan.

Setti päättyi Nöpönenään, joka kääri yleisön vertauskuvainnollisesti lämpimään huopaan (johon on luonnollisestikin kirjailtu salaman kuva).

Poistuimme lavalta, totesimme aikaa olevan vielä yhteen biisiin, jota yleisö kovasti vaati. Astelimme takaisin lavalle ja soitimme Katuvalojen välke -biisin. Siihen oli hyvä päättää onnistunut keikka.

Keikan jälkeen hengailin paikalle saapuneiden kavereiden kanssa ja diggailin Eternal Erectionin keikkaa. Viime joulukuun keikalla tutuiksi tulleet biologian ainejärjestön tytöt tekivät minulle oikein hienot letit. Ne päässä oli hyvä vetäytyä siskon tykö nukkumaan.

Kiitokset Nosturin ammattitaitoiselle väelle sekä kaikille paikalle saapuneille! Tänä viikonloppuna onkin sitten vuorossa Ukkosmaineen historian pohjoisin keikka, kun suunnataan kohti Oulua. Nähdään siellä!

-Wilhelm

12.1.2008 Keikkavuoden avaus

Lauantai 12.1.
Karjalantalon kellariravintola, Joensuu

Keikkavuosi alkoi mukavissa merkeissä kotikaupungin uudesta rock-pyhätöstä, Karjalantalon kellariravintolasta. Kun meitä pyydettiin avaamaan ilta mahtavalle Risto-orkesterille, ei varsinaisesti tarvinnut miettiä kahta kertaa. Pidämme molemmat Klausin kanssa kyseisestä orkesterista suuresti, ja ehkä tietynlaista musiikillista hengenheimolaisuuttakin voinee löytää.

Tapasimme Klausin kanssa iltapäivällä. Kuulumisien vaihtamisen ja lyhyen levy-yhtiöpalaverin jälkeen katsoimme muutamat biisit läpi. Klaus valitteli viikon jatkunutta flunssaansa, mikä kieltämättä kuulosti vetävän miehen ääntä vähän painuksiin.

Lähtiessämme roudaamaan kamoja tuli todettua yhdessä, että keikkareissuille ominainen huonon huumorin kierre lähtee käyntiin välittömästi, vaikka keikkapaikkaan olisi matkaa kotoa vain reilu kilometri. No, menipähän lyhyt automatka ainakin rattoisasti.

Perillä kättelimme Riston soittajat. Jätimme heidät tekemään checkiään ja suuntasimme itse syömään miksaajaksemme jälleen lupautuneen Pekan kanssa. Vuohenjuustoterriini oli erittäin herkullista, kiitoksemme keittiöön.

Syönnin jälkeen pääsimmekin tekemään juuri sopivasti oman checkimme, joka sujui tapojen mukaan rivakasti. Lavasoundi tuntui erittäin hyvältä.

Soundcheckin yhteydessä piti tietysti myös tsekata Ristossa kitaraa soittavan Tuomaksen kamat. Pedaalilaudassa oli kiinni useita metallinvärisiä pedaaleja, joihin oli kirjoitettu itse keksittyjä nimiä. Tarkempi tiedustelu selvitti, että Tuomas on rakentanut itse sekä suuren osan efektipedaaleistaan että myös kitaransa. Hienoa käsityöläisyyttä ja mitä ilmeisimmin myös uniikin kitarasoundin lähde!

Ennen keikkaa ehdin vielä poikkeamaan nopeasti suihkussa. Sen jälkeen ajoin Rockyn soundtrackin siivittämänä hakemaan Klausin ja tämän äidin kyytiin Niinivaarantie 19:n edestä. Kaikilla rock-uskottavilla bändeillä on äiti mukana aina kun se on mahdollista.

Kellariravintola vaikutti lupaavan täydeltä jo ennen puoli kymmentä. Ennakkolippuja oli mennyt toistasataa ja porukkaa tuntui lappavan sisälle muutenkin hyvään tahtiin.

Vetäydyimme takahuoneeseen jännittämään noin puoli tuntia ennen sovittua keikka-aikaa. Tällä kertaa pukeutumiskoodistomme oli yhteneväisyydessään häkellyttävä. Molemmilla oli mustat silkkiset kauluspaidat sekä Klausin äidiltä joululahjaksi saadut sydänriipukset. Tyylikkyys, sen me osaamme.

Varttituntia ennen puolta yhtätoista alkoi vatsaan jälleen hiipiä roppakaupalla perhosia. Vähän punnerruksia ja keskinäistä tsemppausta kehiin ja räjähtävä keikkafiilis alkoi olla tosiasia. Kuuntelimme oven takana, kun intronauha pärähti soimaan salissa saaden aikaan mukavan kohahduksen yleisössä.

Kävelimme salin halki lavalle ja aloitimme keikan Elektromanssilla. Soitin kappaleen alun pienen keikanaloitusjännityksen alaisuudessa aika keskittyneesti. Jossain vaiheessa nostin katseen saliin ja totesin sen olevan ihan täynnä. Juhlameininkiä.

Soitimme ytimekkään kolmentoista biisin setin, johon sisältyi muun muassa harvemmin keikoilla viime aikoina kuultu Niin petaa kuin makaa. Parin biisin lomassa oli tietysti pakko siteerata Riston tuotantoa (muun muassa aina käyttökelpoista ”huh huh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset” -fraasia). Keikka oli kokonaisuudessaan erittäin mainio, ja yleisö oli mitä loistavin. Kiitos paikalla olleille, teitte illastamme onnistuneen.

Keikan jälkeen siirryimme pyyhkimään hikeä takahuoneeseen, jossa Riston jäsenet olivat yhtä hymyä ja kehuivat kovasti keikkaamme. Risto itse tosin harmitteli joutuvansa keksimään uusia juttuja omalle keikalleen, kun olimme jo lainanneet parhaita.

Loppuilta meni rattoisasti Riston loistavaa keikkaa diggaillen ja kavereiden kanssa rupatellen. Loppuroudauksen yhteydessä Klaus ja Riston Tuomas suunnittelivat vielä perustavansa kahdestaan Suomen karvaisimman bändin, jonka levyn kanteen tulee kuva heidän selistään.

Sitä odotellessa, hyvää alkanutta vuotta ja kauniita asioita kaikille!

-Wilhelm

22.12.2007 Rakkaudentäyteistä joulua ja salamoivaa uutta vuotta!

Lauantai 22.12.
Ravintola Kolumbus, Joensuu

Klaus Thunder & Ukkosmaineen keikkavuosi sai hienon päätöksen eilen Niinivaaralla Ravintola Kolumbuksen tiloissa. Kiitos kaikille paikalla olleille, olipahan vaan älyttömän hieno meininki!

Keikkaa on varmaan turha alkaa analysoimaan sen tarkemmin, sanottakoon vaan että vuotta tuskin olisi voinut hienommin päättää. Aikamoinen meteli lähtee täpötäydestä baarista, jossa kaikki tuntuvat osaavan biisimme sanasta sanaan ulkoa.

Tässä vielä illan settilistaa fiilisteltäväksi. Noin puolentoista tunnin mittaisen keikan aikana kuultiin varsin kattava otos vanhoja ja uusia biisejä. Erikoisuuksista mukana oli muun muassa Niinivaara Expressiltä viime metreillä poisjäänyt Saavumme Joensuuhun, jota ei ole aiemmin julkisesti esitetty. Linnut-biisin vierailijoina poikkesivat ystävämme Miihkali ja Sebastian, jotka soittivat myös illan avanneessa Karttuset-duossa.

1. 80200
2. Elektromanssi
3. Sinä + minä =1
4. Tyttöni rosmariini
5. Rakkauden vallankumous
6. Linnut
7. Riippakivi
8. Eka kerta
9. Saavumme Joensuuhun
10. Yli mutakuoppien
11. Uusi biisi
12. Nöpönenä
--
13. Beibi, nyt on jouluyö
14. Hälytys!
15. Suudelmia Suvikadulla
16. Katuvalojen välke
--
17. Yläkerran tytölle
18. Pielisjoki
--
19. Niin petaa kuin makaa

Kuvia Kolumbuksen keikalta (kuvat: Pasi Huttunen)

Lyhyt yhteenveto vuodesta 2007:

Kulunut vuosi on ollut selkeästi Ukkosmaineen historian hienoin. Tuntuu että koko vuosi on ollut yhtyeen kannalta yhtä hienojen ja ikimuistoisten tapahtumien ketjua. Tässä joitain hienoja hetkiä, jotka nyt tulevat mieleen kuluneelta vuodelta:

• Levynjulkaisu ystävänpäivänä ja sen saama hieno vastaanotto
• Vakiopaineen keikka levynjulkistamisviikolla
• Se kun ihmiset ovat kertoneet itkeneensä kuunnellessaan levyä
• Se kun ihmiset ovat kertoneet nauraneensa kuunnellessaan levyä
• Yllätyskeikka tummuvassa toukokuisessa yössä Vesitornin katolla
• Yöllinen keikanjälkeinen ajomatka Tampereelta Joensuuhun kesäkuun ensimmäisenä päivänä auringon noustessa usvaisten peltojen keskellä
• Suudelmia Suvikadulla -kappaleen esittäminen Niinivaaran lukion kevätjuhlassa
• Semifinalin keikka ja keikanjälkeiset karaoke-sessiot Vihreän maan kanssa
• Se kun Karjalan Heilin tieremonttiin liittyvän jutun otsikkona oli ”Tiukkoja tilanteita Tikkamäentiellä”
• Ilosaarirockin keikka sanattomaksi vetäneen ihmismeren edessä
• Vuodenpäättäjäiset Kolumbuksessa Niinivaaralla!

Ja paljon muita hetkiä, jotka eivät nyt sattuneet mieleen.

Ukkosmaine palaa estradeille ensi vuoden alussa. Lisää ensi vuoden muista kuvioista myöhemmin.

Tämä on ollut hieno vuosi, kiitos että jaoitte sen kanssamme. Klaus Thunder & Ukkosmaine toivottaa kaikille rauhallista joulunaikaa ja rakkaudentäyteistä vuotta 2008! Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

-Klaus ja Wilhelm

1.12.2007 Pikkujoulukauden avajaiset

Lauantai 1.12.
Vanha ylioppilastalo, Helsinki

Vähiin käy ennen kuin loppuu, keikkavuosi nimittäin. Pääkaupunkiseudun keikkoja on tänä vuonna ollut miellyttävän useita, vuoden viimeinen reissu osui juhlavasti ydinkeskustaan, perinteikkään Vanhan ylioppilastalon suureen saliin. Illan juonena oli ainejärjestön bileet, joiden vetonaulaksi meidät oli kiinnitetty.

Saavuin Helsinkiin jo torstaina muiden keikkojen yhteydessä. Klausin ja minun aikataulut olivat lauantaina sen verran mutkikkaat, että oli pakko jättää soundcheck väliin. Kävin kuitenkin aamuisen levykauppakierroksen yhteydessä kasaamassa kosketinkioskini jo valmiiksi lavan reunalle toverini Sebastian Leinon ystävällisellä avustuksella.

Päivä meni muissa puuhissa, ja ilta saapui hiljaa huoahtain. Keikkamme oli määrä alkaa jo yhdeksän aikoihin. Nopea suihku Kallion majapaikassa ja sitten Sebastianin kanssa kohti keskustaa. Tarkoitus oli pyörähtää siskon tupaantuliaisissa ennen Vanhalle siirtymistä.

Löysimme tupareihin, jonne saapui tovin kuluttua myös Klaus. Hetken aikaa ehti jutella keikkaa edeltävän hermostuksen vallassa tuttujen ja tuntemattomien seurassa, kunnes oli aika siirtyä keikkapaikalle.

Tervehdimme järjestäjät ja siirryimme takahuoneeseen, joka sijaitsi niin monen mutkan takana, että Spinal Tap -henkinen keikanaloittamiseksyminen olisi ollut hyvin todennäköinen ilman opastekylttejä. Yhytimme tekniikan edustajat, joille annoimme intronauha-cd:n sekä lyhyen ohjeistuksen siitä, miltä homman tulisi kuulostaa.

Viimeistelimme takahuoneessa settilistan ja siirryimme lavan läheisyyteen odottelemaan edeltävän esityksen loppumista. Esityksen loputtua siirsin nopeasti valmiiksi pystytetyt kamani lavan edustalle. Nopea linjojen tarkastus, jonka aikana myös lavasoundi säädettiin kohdalleen ja sitten odottelemaan keikkaa lavan sivustalle.

Juontajat kävivät spiikkaamassa meidät lavalle, ja kohta intronauhan junakuulutukset jo kaikuivatkin isossa salissa.

Lavan edusta näytti kohtalaisen hyvin miehitetyltä, ja hienosti tuntuivat ihmiset osaavan varsinkin uuden levyn kappaleet. Oma soitto kulki hyvin varsinkin ensimmäisten biisien aikana ja muistin ilokseni edelleen Screamin keikalla lanseeraamiani uusia soundeja. Jossain vaiheessa onnistuin tosin sekoilemaan kunnolla joissain hyvinkin tutuissa kappaleissa. Lavasoundikin kääntyi jossain vaiheessa kummallisen epäselväksi.

Yhtä kaikki, selkeästi plussan puolelle meni tämäkin keikka. Yleisö oli mukana erittäin hyvin, ja saimme epäilemättä aika paljon uusiakin ystäviä musiikillemme. Tällaista voi päätellä ainakin siitä, että levyjämme oli myyty keikan jälkeen lipputiskiltä varsin mukavasti.

Varsinaisen setin jälkeen huomasimme, että soittoaikaa olikin vielä kosolti, koska olimme onnistuneet aloittamaan keikan niin hyvissä ajoin. Näin ollen encoreille oli hyvin tilaa. Joulun alla oli tietenkin pakko soittaa harvemmin kuultu joulubiisimme Beibi, nyt on jouluyö. Sen lisäksi intouduttiin versioimaan taas pitkästä aikaa Aikakonetta. Keikka päättyi herkästi Pielisjoen myötä.

Keikan jälkeen lyhyt hengähtäminen takahuoneessa, ja yhyttämään salin puolelle keikkaa katsomaan tulleita ystäviä. Ystävien kanssa ilta vierähtikin rattoisasti järjestäjän organisoimilla jatkoilla Uuden ylioppilastalon tiloissa.

Mukava reissu oli jälleen kerran, kiitokset kaikille läsnä olleille! Nyt odottelemaan innolla tämän viikonlopun vuoden päättäjäiskeikkaa, nähdään siellä!

-Wilhelm

16.11.2007 Scream for me, Scream!

Perjantai 16.11.
Nuorisokeskus Scream, Joensuu

Perjantaina huomasi, että edellisestä Ukkosmaine-keikasta oli vierähtänyt jo yli kuukausi. Oli hyvät värinät päällä jo aamusta alkaen. Tunnelmia nosti vielä entisestään se, että hankin itselleni ja ystävilleni aamutuimaan liput Iron Maidenin heinäkuun Tampereeen keikalle - asiantuntijat varmaan huomaavatkin, mihin tämän päiväkirjan otsikko viittaa.

Pieni tauko keikkahommista oli paikallaan, lokakuussa oli hyvää aikaa keskittyä opiskeluasioihin ja muihin arkirutiineihin. Keikkaa edeltävänä viikkona huomasin myös sovittelevani vanhojen biisien kosketinsoitinosuuksia hieman uusiksi. Otin myös vihdoin haltuun Rakkauden vallankumous - biisin levysovituksen - levyä tehdessä kun kaikki tehtiin luonnollisestikin päällekkäisäänityksinä.

Hyviä fiiliksiä nosti myös kosketinkioskin olennaiseksi lisäksi hankittu sustain-pedaali. Mitähän varten en ole aiemmin tajunnut sitä keikoille ottaa, kun levylläkin sitä on hyödynnetty?

Pekka oli taas lupautunut miksaamaan keikan, ja mikäs sen parempaa. Kun on luottomies tiskin takana, niin voi itse keskittyä rauhassa soittamiseen.

Pekan kanssa kävimme tekemässä soundcheckin Screamissa viiden aikoihin. Klaus oli vielä junassa istumassa, ja tein sitten laulusoundcheckin hänenkin puolestaan. Ytimekkään tsekkauksen jälkeen nostin koskettimet lavan sivustalle muiden bändien tieltä pois. Pari mandariinia evääksi ja sitten toisen bändin treeneihin.

Parin tunnin treenien jälkeen ehdin käydä kotona suihkussa ja lähteä suihkunraikkaana Coffee Houseen, jossa Klaus oli istuskelemassa äitinsä kanssa. Esittelin suunnittelemani biisilistan ja sain sille hyväksynnän molemmilta. Suuntasimme Screamiin puoli tuntia ennen sovittua soittoaikaa ja nappasimme Pekan torin kulmilta mukaamme.

Vatsassa kierteli muutamia perhosia, mutta ne olivat värikkäitä ja kevyitä. Ylimääräistä lisäjännitettä toi se, että olin tosiaan sovitellut omia osuuksiani uusiksi ja muutellut soundeja. Lisäksi setissä oli yksi kokonaan uusi kappale, joten oli kylliksi jännitettävää, että miten muistaa kaiken. Screamissa oli meininkinä siis nolla promillea -henkinen tilaisuus, joka oli näin ollen suunnattu pääasiassa alaikäiselle yleisölle. Vähän siis jänskätti myös, että onko paikalla yhtään väkeä.

Kun saavuimme Screamiin puolelta, olikin aiempi bändi jo lopettanut. Näin ollen pääsin siirtämään kamani lavalle jo heti, kun vaihtoaika oli aiemmin rajattu viiteentoista minuuttiin. Nopea pystytys ja sen jälkeen takahuoneeseen vaatteita vaihtamaan ja keräämään fiiliksiä.

Tasalta juontaja kävi spiikkaamassa bändin sisään, jonka jälkeen Pekka täräytti intronauhan pyörimään. Takahuoneeseen kantautuvista riemunkiljahduksista päätellen paikalla oli hyvin porukkaa, joka vaikutti myös melkoisen innokkaalta. Eli siis juhlaa.

Intronauhan päättyessä astelin lavalle aloittamaan biisiä. PSR-7:sta ei kuitenkaan lähtenyt kuin vaimeaa rätinää. Samanlainen rätinä oli saatu jo kerran taltutettua soundcheckissä. Ihmettelin tilannetta hetken, jonka jälkeen päätin poistua takahuoneeseen ja antaa muiden hoitaa homma. Keikka-adrenaliinin vaikutuksen alaisena tuollaisia hommia on turha yrittää hoitaa itse.

Yleisö hieman ihmetteli tilannetta ja itselläni ja Klausillakin oli hieman kummallinen olo takahuoneessa odottaessa. Kun Klaus totesi tilanteen olevan aika Spinal Tapia, tuli heti parempi olo. Takahuoneeseen kuuli että piuhoja vaihdettiin ja muutenkin säädettiin. Tilanne oli onneksi ohi parissa minuutissa, jonka jälkeen lavalta alkoi kuulua sitä mitä pitikin (olin jättänyt PSR-7:n komppiosion pyörimään). Takaisin lavalle, ja homma jatkui siitä mihin jäätiinkin, eli 80200:n introsta. Yleisö oli heti uudelleen mukana meiningeissä. Klausin lavapreesens oli myös tunnetun väkevä.

Alun sekaannuksen jälkeen loppukeikka menikin sitten erittäin juhlavasti. Lavasoundi oli erittäin selkeä alusta asti ja oma soitto kulki mainiosti. Uudet soundikokeilut toimivat melkein poikkeuksetta hienosti. Myös setin yllätysvedot menivät hyvin: siis Rakkauden vallankumous, sekä aiemmin esittämätön, vielä nimeämätön slovari, johon olen itse kovin tykästynyt. Uusi kappale sopi talveen sijoittuvan sanoituksensa puolestakin hienosti tilanteeseen: ulkonahan satoi nättejä, paksuja hiutaleita.

Keikka paketoitiin encoreina soitettujen Hälytyksen, Yli mutakuoppien ja Suudelmia Suvikadulla tahtiin. Sen jälkeen hetken hengähdys ja parit voileivät takahuoneessa, kamat kasaan ja porukalla Teatteriklubille katsomaan Monica’s Lipsin reunion-keikkaa. Kiitos kaikille Screamiin saapuneille, meillä oli erittäin hauskaa kanssanne!

-Wilhelm

23.9.2007 Rakkauden laivan käytävillä

Sunnuntai 23.9.
Goom-risteily, Turku

Goom-risteilylle lähdettiin vähän jännittyneissä, mutta toisaalta odottavissa tunnelmissa. Opiskelijaristeilyistä kun on kuitenkin kuullut paljon kaikenlaisia, vähemmän mairittelevia juttuja. Artistin näkökulmasta tosin jo etukäteisinfojen perusteella tuli erittäin luottavainen olo järjestelyjen toimivuutta kohtaan.

Lähdin itse matkaan jo lauantaiaamuna. Lauantai-ilta vierähti Turussa rattoisasti sinne syyskuun alussa muuttaneen ystäväni Josin seurassa. Sunnuntaipäivänä suuntasin juna-asemalle Klausia vastaan. Juna-asemalta siirryimme taksilla satamaan. Nopeasti sujuneiden check-inien ja muiden muodollisuuksien jälkeen pääsimmekin siirtymään laivaan.

Veimme kamamme valmiiksi soittopaikalle ja lähdimme tutustumaan majoitukseen. Ei ollut juuri valittamista. Luxus-osaston hytissä oli hieno merinäköala ja tilaakin varsin mukavasti.

Bändi-infon jälkeen pääsimme tekemään soundcheckin, joka sujui varsin ripeästi. Bändi-infon yhteydessä tosin tajusimme aiheuttaneemme tahtomattamme ongelmatilanteen autokannella. Meitä oli ollut vastassa joku tyyppi, joka oli hädissään siitä, ettei bändiä näy vaikka laiva on lähdössä. Mehän saavuimme soittiminemme laivaan kävellen... Onneksi tilanteesta ei kuitenkaan aiheutunut sen suurempaa mielipahaa kenellekään.

Soundcheckin jälkeen hyttiin. Lyhyiden päiväunien jälkeen aloimme valmistautua kahdeksalta edessä olevaan keikkaan. Itse ajoin parin viikon parransängen pois, jättäen tietenkin viikset. Klaus oli muuten vain kaunis.

Takahuoneessa verrytellessämme eräs järjestäjistä tuli jo kehumaan, kuinka ihanan keikan olimme vetäneet. Pieni puna nousi tämän neidon kasvoille, kun kerroimme että keikka alkaisi vasta vartin päästä.

H-hetken aikaan lavan taakse punnertamaan. Intronauha pärähti soimaan, ja perhoset alkoivat taas lennellä villinä vatsan pohjalla. Nopea halaus, ja lavalle aloittamaan setti.

Paikan päälle oli kertynyt yleisöä mukavasti, ja lisää tuli koko keikan ajan. Lavasoundi oli ainakin itselläni varsin hyvin kohdallaan, ja soitto kulki mukavasti. Puolen tunnin setin aikataulussa oli pysyttävä melko tarkalleen, joten pidimme välispiikit lyhyinä ja annoimme musiikin puhua.

Keikka oli varsin miellyttävä. Klausin eteen työnneltiin yleisön puolelta kaikenlaista jännää tavaraa tennismailoista ja puhallettavista jättivasaroista Sandra Bullock - pahvinukkeen. Miekkosta erilaiset tarjoukset naurattivat kovin.

Vikana biisinä soitetun Ekan kerran jälkeen siirryimme pyyhkimään hikiä lavan taakse. Fiilis oli erittäin hyvä, ja hauskintahan oli tietysti se, että risteily oli vasta aluillaan. Roudasimme kamat nopeasti siihen tarkoitukseen erityisesti varattuun hyttiin, ja sitten suuntasimme nälkäisinä nauttimaan seisovan pöydän antimista.

Kaikkinensa risteily oli erittäin mukava, ja löytyipä risteilyltä tuttuja ihmisiäkin, muun muassa hyvä ystäväni Teemu. Järjestelyt pelasivat mainiosti ja kaikilla tuntui olevan kivaa.

Maanantain paluusta pitää muistaa mainita se, kuinka taas vaalimme urakalla bändimme rock-uskottavuutta. Tax free -ostoksiimme ei kuulunut pisaraakaan alkoholia, mutta sen sijaan onnistuimme sijoittamaan miltei 50 euroa karkkiin. Hieno meininki. Kiitokset järjestäjille ja yleisölle, lystiä oli!

-Wilhelm

7.-12.9.2007 Syksyn avajaiset

Perjantai 7.9.
Kissojen yö, Helsinki

Ukkosmaineen syyskautta lähdettiin availemaan Helsingin päähän. Vaihteeksi mukaan saatiin oma miksaajakin, Niinivaara Express -levyn teossa mukana ollut Pekka, joka lupautui myös kuskiksi.

Pekka tuli hakemaan minut perjantaiaamuna. Matka sujui rattoisasti kuunnellessa musiikkia molempien iPodeilta, ja pääsimme perille Korkeasaareen juuri sovittuun soundcheck-aikaan. Soundcheck saatiin hoidettua totutun nopeaan tahtiin. Sen jälkeen jätimme Klausin hoitamaan Korkeasaareen muita velvoitteitaan.

Keikkaa edeltävät tunnit sain tuhottua tehokkaasti hengailemalla ja kahvittelemalla siskon sekä muiden ystävien kanssa. Korkeasaareen palatessa odottamani perhoset alkoivat kerääntyä vatsan pohjalle. Kaikenikäistä porukkaa oli paikalla aika mainiosti, ja festareilla tuntui olevan muutenkin varsin mukava tunnelma.

Hirveästi ei aikaa jäänyt tuhlattavaksi ennen keikkaa. Vaihtoaikaa oli varttitunnin verran Viola-orkesterin lopetettua. Pystytin nopeasti koskettimeni, samalla kun festareita juontanut Jone Nikula haastatteli jotain Korkeasaaren asiantuntijaa. Mielessä käväisi, että välispiikeissä olisi hyvä kuittailla Nikulan Rauta-aika -hevikirjan lukuisista asiavirheistä.

Kamat olivat nopeasti pystyssä ja tsekattuna. Ehdin juuri vaihtaa vaatteet lavan takana, kun intronauha pärähtikin jo soimaan. Yleisön puolelta kuului sen verran innostuneita kiljahduksia, että uskalsimme veikata paikalla olevan joitain ihmisiä, jotka olivat tulleet paikan päälle nimenomaan meidän takiamme.

Nopean halauksen jälkeen lavalle aloittamaan 80200. Meininki vaikutti erittäin hyvältä, ja yleisön joukossa oli toden totta ihmisiä, jotka osasivat laulumme sanasta sanaan ulkoa.

Välispiikit yritettiin pitää tietoisesti mahdollisimman lyhyinä, koskapa soittoaikaa oli vain puoli tuntia. Rönsyily on kuitenkin meidän keikoillamme usein enemmän sääntö kuin poikkeus, ja niinpä jotkut spiikit vähän venähtivät. Mutta väliäkö tuolla, sillä tunnelma oli erittäin mukava ja yleisö hienosti mukana.

Soitannollisesti keikka oli epäilemättä yksi onnistuneimmista. Ainoan kunnon kämmin tein Sinä + minä =1 -biisiä soittaessani, kun Klaus esitteli minut. Perinteinen mokailun paikka. Joka tapauksessa valtaosa keikasta meni erittäin varmaotteisesti, ja rohkaistuin jopa kokeilemaan vähän uusiakin juttuja joissain biiseissä.

Keikka oli ohi liian äkkiä meidän, ja aplodeista päätellen myös yleisön mielestä. Tiukassa aikataulussa oli kuitenkin pysyttävä.

Jone Nikula asteli lavalle meidän poistuttuamme. Nikulan juonto oli kieltämättä varsin osuva: ”Siinä oli bändi, joka saa The Arkin näyttämään Manowarilta”. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun Nikula tarpeeksi meitä hehkutti, innostui yleisö uudelleen raikuviin suosionosoituksiin, ja astelimme Klausin kanssa lavalle vielä uudestaan kumartamaan.

Uudelleen lavalle päästyäni minut valtasi hetkellinen inspiraatio. Astelin mikrofonin ääreen, ja ilmoitin Jone Nikulalle hänen kirjaansa liittyen, että ”thrash-metal” kirjoitetaan oikeasti kahdella h:lla, kun taas hänen kirjassaan kirjoitusasu on jatkuvasti muodossa "trash-metal". Yleisö palkitsi kommenttini aplodeilla, ja Nikula jäi selittelemään kustannustoimittajan mokasta. Loistava huipennus illalle!

Keskiviikko 12.9.
Night, Joensuu

Kun soitimme Nightissa edellisen kerran juuri Niinivaara Express -levyn julkaisun alla, ei voinut puhua varsinaisesta yleisöryntäyksestä, vaikka ravintolassa olikin tuolloin penkkaribileet. AMK:n fuksiaisilta osasi odottaa enemmän porukkaa.

Keskiviikkopäivä meni pitkälti omien hommien parissa. Klaus oli tullut Joensuuhun jo edellisiltana, jolloin katsoimme vähän uusien biisien sovituksia. Toiveissa oli, että jonkun uuden kappaleen olisi saanut tarpeeksi hyvään kuosiin jo Nightin keikalle. Itse asiassa saimmekin erääseen biisiin tiistaina aika hyvän sovituksen, mutta totesimme porukassa, että kappaletta pitää vielä treenata jonkun aikaa, jotta sen saa kulkemaan luontevasti.

Pidimme myös keskiviikkona bänditreenit, joiden aikana suunnittelimme illan settilistan. Mukaan napattiin mausteeksi myös pari harvemmin soitettua biisiä ekalta levyltä.

Suuntasimme Nightiin kuuden aikoihin tekemään soundcheckiä. Reinoaudion Seppo oli meitä vastassa ja hänen kanssaan soundcheck sujui leppoisasti ja rivakasti. Seppo oli raahannut paikan päälle myös hyvänlaisen kattauksen valoja, ja niistä inspiroituneina päätimme aloittaa keikkamme rekonstruoimalla uuden levyn kansikuvan silhuetin.

Soundcheckin jälkeen syyssateeseen ja suunta kotia kohti. Keikan oli määrä alkaa vasta puolenyön aikoihin, joten kiirettä ei ollut. Niinpä söimme Klausin kanssa tomaattikeittoa, spekuloimme erinäisiä asioita ja yritimme löytää mahdollisimman laadutonta katsottavaa telkkarista (mikä ei kyllä ole kovinkaan vaikeaa).

Siirryimme Nightiin puoli kahdentoista maissa. Tsekkasimme vielä Sepon kanssa nopeasti kannettavaan kosketinsoittimeeni langattoman lähettimen - soundcheckiin olin unohtanut ottaa soittimen mukaan.

Paikalla vaikutti olevan mukavasti lössiä, mutta jostain syystä epäilimme hieman, että näinköhän meidän keikkamme kiinnostaa fuksiaiskansaa lainkaan.

Hengailimme askeettisessa takahuoneessa vaatteita vaihtaen ja biisilistan viime muutoksia tehden, kunnes intronauha pärähti sovittuun aikaan soimaan.

Yllätys oli melkoinen, kun astelimme lavalle. Lavanedusta oli tupaten täynnä, ja porukka jo valmiiksi innoissaan. Ilmeisesti meitä sitten oltiinkin odotettu.

Silhuettirekonstruoinnin jälkeen aloitimme setin suoraan Katuvalojen välkkeellä. Yleisö villiintyi, ja soittaminen tuntui mahtavalta. Biisilistan erikoiset ratkaisut toivat keikkaan mukavan yllätysmomentin, johon emme kuitenkaan kompastuneet itse. Sanaiset arkkumme olivat myös täynnä kulta-aarteita: aasinsiltamme biiseihin tuntuivat kilpailevan horjuvuudessaan.

Kerta kaikkiaan mainio show, sekä loistava yleisö, joka lauloi ihailtavan kovaäänisesti mukana Ekan kerran ”Jännittää”- ja ”Pussaillaan” -kohdat.

Encoret olimme suunnitelleet aloittavamme takahuoneesta käsin langattomien lähettimien avulla. Niinpä Klaus huudatti yleisöä takahuoneesta käsin langattomalla mikillään. Minä yritin aloittaa biisin, mutta signaali pätki. Astelin silti urhoollisesti lavalle ja yritin soittaa biisiä ekaan kertsiin asti, kunnes päätin luovuttaa ja vaihtaa piuhaan. Moka saatiin kuitattua onneksi välispiikissä sillä, että vannotimme yleisöä olemaan kertomatta tapahtuneesta kenellekään.

Keikka päättyi Yläkerran tytölle -biisiin, sekä hyvään mieleen. Pakkasimme kamat nopeasti, ja saimme heitettyä ne Sepon kyydillä saman tien takaisin meille. Ja pääsimmepä tuon mainion miekkosen kyydissä vielä takaisin Nightiin, jossa vielä ehdimme iloita tovin onnistuneesta keikasta sekä tuttujen että tuntemattomien seurassa.

Mahtavaa oli, kiitos taas kerran siitä kaikille läsnä olleille. Nyt odottelemaan pelonsekaisin tuntein tämän viikonlopun Goom-risteilyä. Toivottavasti on lystiä, ja toivottavasti päästään ehjin nahoin takaisinkin. Pitäkää huolta toisistanne ja muistakaa pukeutua lämpimästi syyskeleillä!

-Wilhelm

12.8.2007 Sarjakuvareportaasi Kanavarantarockista

Jep, tällä kertaa vähän tällainen erilainen päiväkirjamuistelma. Olen kuluvalla viikolla hurahtanut ihan täysin tietokoneohjelmaan, jolla saa tehtyä kätevästi sarjakuvia. Niinpä Kanavarantarockin keikkareportaasi onkin sarjakuvan muodossa. Noin ne tapahtumat ainakin suurin piirtein menivät:) Oli muuten oikeasti ihan älyttömän hieno keikka!

Kesäkauden keikat on nyt siis saatu onnellisesti päätökseen, seuraava sovittu keikka onkin jo syyskuun puolella. Kiitos kaikille kesän keikoille osallistuneille, on ollut ihan huikeaa menoa. Tsemppiä ja jaksamista muuten kaikille, joilla alkaa kouluvuosi ensi viikolla. Kyllä se siitä taas lähtee. Onnellisia rakkauden kesän loppuhetkiä kaikille, pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne!

-Wilhelm

14.7.2007 Rakkauden kesän ykkösbileet!

Lauantai 14.7.
Ilosaarirock, Joensuu

Ilosaarirockin keikka oli sellainen, jota me molemmat olimme odottaneet jo pitkään, ja ainakin itsestäni tuntui heinäkuisena lauantaina herätessä kummalliselta, että se tapahtuisi nyt. Ulos vilkaistessa näytti siltä, että viikonlopuksi luvattu ukkosmyrsky saattaisi hyvinkin toteutua.

Aamupäivä vierähti toisen yhtyeeni keikan merkeissä. Tulevaa Ukkosmaine-keikkaa ei ehtinyt hirveästi ajatella, mikä oli varmaan ihan hyvä asia.

Palasin yhden kieppeillä kotiovelleni, jossa Klaus jo odottelikin. Roudasimme yhdessä kosketinarsenaalin ulos, jossa köytimme koko komeuden kiinni polkupyörääni. Kun polkupyörän ohjaustankoon vielä kiinnitettiin laminoitu ajolupalipuke, oli keikka-ajokkimme valmiina taittamaan lyhyehkön matkan festarialueelle.

Rekkalavan huoltoportille saapuessamme paikalla ollutta järjestysmiestä nauratti kovin. Hän aukaisi portin leveästi auki, jotta mahtuisimme varmasti sisään naarmuttamatta kaksipyöräistä keikkabussiamme. Samalla totesimme, että olimme epäilemättä Ilosaarirockin ainoa bändi, joka tuli keikalle polkupyörällä.

Rekkalavan lavamanagerina toimi tänä vuonna tuttavamme Turbo, joka otti meidät vastaan juhlallisin menoin, ja opasti meidät bäkkärikopillemme. Jätimme soittimet kopille, ja lähdimme käyskentelemään festarialueelle, soundcheckiin oli aikaa vielä reilut puoli tuntia.

Festarialueella kävellessä ja tuttuja moikkaillessa perhoset alkoivat leijailemaan vatsassa holtittomasti. Samalla alkoi tajuta sen, että Ilosaarirock oli tosiaan taas kerran aluillaan. Aivan mahtava fiilis!

Kahden aikoihin palasimme Rekkalavalle, jossa olivat paikalla jo omat teknikkomme: Niinivaara Express -levyn teossakin mukana olleet Heikki ja Pekka, joista ensin mainittu oli lupautunut miksaamaan keikkamme ja jälkimmäinen tekemään valot.

Soundcheck oli yllättäen taas melko vaivattomasti tehty. Harmikseni en pystynyt sijoittumaan aivan lavan eturintamaan, sillä lavan katolle keräytynyt vesi tippui arvaamattomasti etuosaan. Pieni harmi oli myös se, että kannettavaan koskettimeeni pyytämäni langaton lähetin ei jostain syystä toiminut kunnolla, ja jouduin turvautumaan sen kanssa normaaliin piuhaan. Kosmeettisia asioita, sillä muuten kaikki toimi lavasoundia myöten erittäin hienosti.

Takahuonekopissa istuessa ja keikkavaatteita päälle vetäessä jännitys kasautui ihan käsittämättömäksi. Turbon huikatessa ovelta keikkaan olevan kymmenen minuuttia, oli pakko tehdä vähän punnerruksia saadakseen käsittämättömän tärinän pois.

Meillähän ei tosiaan ollut mitään hajua siitä, oliko meillä yhtään yleisöä, mutta auringonpaisteeksi vaihtunut keli lupaili sitä, että festarialueella olisi ainakin joitain ihmisiä. Juontajan marssiessa lavalle ja huutaessa nimemme yleisö vastasi ihan käsittämättömällä mekkalalla. Lavan takana leijumme varmaan puoli metriä ilmassa silkasta innosta ja jännityksestä.

Intronauha pärähti soimaan ja halasimme toisiamme. Junakuulutuksen alkaessa ryntäsin lavalle katsomaan näkyä, joka ei varmaan ihan heti unohdu. Aivan järkyttävä määrä ihmisiä, jotka vastasivat lavalle saapumiseeni hurjalla huutomyrskyllä. Starttasin 80200-biisin kompin, ja totesin että nyt se on menoa.

Ekojen biisien aikana huomasin, että latautuneisuuteni ja jännittyneisyyteni oli sitä luokkaa, että raajat eivät totelleet ihan täysin. Vasenta kättäni katsoessani totesin sen tärisevän, enkä kyennyt tekemään asialle mitään. Muutaman biisin jälkeen aloin rauhoittua, ja soittokin alkoi luonnistua paremmin.

Huippuhetkiä oli lukuisia. Sinä + minä =1 -biisin kertseissä näytti upealta kun koko yleisömeri nosti sormensa pystyyn rakkauden yhtälön ratkaisun merkiksi. Nöpönenän yhteislaulu tuntui selkäpiissä asti, ja kun Hälytys! räjähti käyntiin, oli upeaa seurata yleisön kollektiivista riehaantumista.

Intouduimme soittamaan encoreissa vielä biisejä ennen keikkaa tehdyn settilistan ulkopuolelta, ja niinpä Ilosaarirockin yleisö sai kuullakseen muun muassa keikoilla harvemmin kuullun Niin petaa kuin makaa -rallin. Melko tarkalleen tunnin mittaisen setin vikana biisinä soitimme Yli mutakuoppien, jonka aikana roiskimme vettä niin yleisön kuin itsemme päälle. Hävisin myös biisin aikana hikirannekkeeni yleisölle, joka voitti julistamani hyppimiskilpailun.

En oikein tiedä mitä tuollaisesta keikasta voisi kirjoittaa, jotta pystyisin kuvailemaan sen tunnelman joka itselläni ja ihmisillä ympärillämme oli. Jotain kertoo ehkä se, että saan tätä kirjoittaessani samanlaisia väristyksiä kuin keikalla, vaikka siitä on nyt jo reilu viikko.

Keikan jälkeen kaikki olivat yhtä hymyä. Kuivailimme hikeä bäkkärikopilla ja kehuimme toisiamme vuolaasti. Hengähdettyämme rauhassa lähdimme viemään soittokamat luokseni. Sen jälkeen palasimme alueelle viettämään aivan mahtavan Ilosaarirockin, jonka lauantain huippuhetkiin kuului muun muassa Klausin kanssa yhdessä katsomamme PMMP:n keikka. Sekä tietysti osallistuminen sunnuntaiaamun jalkapallo-otteluun YleX All Starsin riveissä - tein ottelun avausmaalin!

Kiitos kaikille paikalla olleille, te teette joka vuosi Ilosaarirockista Suomen parhaimman ja kauneimman festivaalin!

-Wilhelm

1.-14.6.2007 Mozart sävelsi, me voimme vain soittaa

Perjantai 1.6.
Telakka, Tampere

Kesän keikat oli ilo aloittaa Tampereelta, Viime vierailustamme ehtikin vierähtää jo parisen vuotta. Kesäkuun ensimmäinen päivä oli kaunis. Aurinko paistoi lempeästi, mutta määrätietoisesti ja elämä tuntui muutenkin hienolta.

Saavuin itse Tampereelle jo iltapäivällä. Muutama edellinen päivä oli vierähtänyt toisen yhtyeeni kanssa Toijalassa uusien kappaleiden sovitustalkoiden merkeissä, ja lopetimme perjantaina hommat aikaisemmin, jotta ehtisimme pyörimään kaupungilla. Kaupunkikierroksen aikana ehdin ostaa itselleni uusia sukkia ja kahvitella Tampereella asuvien tuttavien kanssa.

51koodia oli samana iltana keikalla Telakan vieressä sijaitsevalla Pakkahuoneella. Pete ja Hannu sattuivat hengailemaan Pakkahuoneen edessä, ja ehdimme tervehtiä pikaisesti. Molemmat ihastelivat uutta kesäkampaustani.

Klaus saapui paikalle sovittuun aikaan. Teimme soundcheckin, joka meni pätevän miksaajan johdolla oikein sulavasti. Checkin jälkeen siirryimme ulos terassin puolelle syömään Telakan kasvistortilloja, jotka olivat oikeasti niin herkullisia, että meiltä molemmilta meinasi päästä itku, kun annos loppui.

Keikkaa odotellessa pyörähdimme vielä kaupungilla jäätelöllä. Keikkapaikalle palaillessamme paikalla näytti olevan jo melko mukavasti väkeä, suurin osa toki terassin puolella. Juttelimme paikalle saapuneiden tuttavien kanssa, ja vetäydyimme takahuoneeseen latautumaan noin puolta tuntia ennen keikan alkua.

Teimme takahuonetiloissa biisilistan, ja nostatimme yhteisesti fiiliksiämme, jotka kyllä olivat aika korkealla jo valmiiksi. Sovittuun aikaan laskeuduimme toisessa kerroksessa sijaitsevasta takahuoneesta odottelemaan lavalle pääsyä. Miksaaja iski soimaan keikkaintromme. Vähän punnerruksia ja nopean halauksen jälkeen lavalle aloittamaan setti 80200:lla.

Keikkaa seuraamaan oli saapunut ihmisiä varsin mukavasti, ravintolasalin puolella näytti varsin täydeltä. Hyvä meininki oli tosiasia. Ekan biisin aikana tosin huomasin jännittäväni soittoa jotenkin alitajuisesti, sillä kädet tuntuivat kummallisen kankeilta. Lämpöä alkoi kuitenkin virrata sormiin melko nopeasti.

Setti oli hyvin pitkälti samankaltainen kuin kevään keikoilla muutoinkin. Pienillä variaatioilla maustettuna toki. Erityisen mukavalta tuntui taas soittaa Nöpönenää. Ostoslistalle pitäisi varmaan laittaa langaton lähetin kyseisessä biisissä käyttämääni kannettavaan koskettimeen, niin ei tarvitsisi koko ajan pelätä tallaavansa piuhan päälle lavalla käyskennellessä.

Keikan fiilis tuntui kasvavan hyvin nousujohteisesti loppua kohti. Ihmiset tanssivat mukana, ja Klaus lietsoi väkeä yhä rajumpaan menoon. Varsinaisen setin jälkeen yleisö vaati encoreja vielä pariinkin otteeseen, ja meillä ei ollut mitään sitä vastaan.

Keikan jälkeen kiipesimme hikisinä ja onnellisina takahuoneeseen, jossa hengähdimme hetken ja kehuimme toisiamme. Olisi ollut aivan valtavan hienoa jäädä istuskelemaan lukuisten tuttavien kanssa iltaa, mutta meidän oli jo aika alkaa valmistautua seuraavalle keikalle lähtöön.

Kävi nimittäin niin, että paria viikkoa ennen toukokuun loppua saimme bändin sähköpostiin liikuttavan viestin, jossa meitä pyydettiin soittamaan yksi kappale Niinivaaran lukion ylioppilasjuhlaan. Kyseinen abipoika kertoi, kuinka meidän musiikkimme on ollut tärkeä osa heidän lukioaikaansa, ja selitti että Suudelmia Suvikadulla -biisissä kiteytyy useita asioita, jotka ovat ajankohtaisia lukioajan päättyessä, ja joita hän aikoi käsitellä juhlassa pitämässään puheessa.

Mietimme asiaa Klausin kanssa tovin, ja totesimme että suunnitelmassa ei ole mitään järkeä. Meidän pitäisi ajaa halki koko yön ehtiäksemme keikalle kymmeneltä aamulla, ja Klausin pitäisi olla vielä samana päivänä Helsingissä kuudelta illalla. Ilmoitimme asiasta keikkaa tiedustelleelle abille, ja hän vastasi että ”kyllä me teidät tullaan hakemaan, niin voitte nukkua autossa”.

Kuinka siinä sitten käy, kun hulluja yllyttää tarpeeksi? Tilaisuus tuntui niin koskettavalta ja hienolta, että emme me vaan kerta kaikkiaan pystyneet kieltäytymään ja ilmoitimme ajavamme itse paikan päälle.

Hengailimme Telakalla keikan jälkeen vielä noin tunnin levyjä myyden ja kuulumisia vaihtaen. Sitten pyysimme tiskiltä mukaan muutaman energiajuomatölkin ajomatkaa varten, ajoimme auton ravintolan eteen, pakkasimme kamat ja lähdimme matkaan. Kello oli lähempänä kahta, kun starttasimme Telakan pihasta.

Lauantai 2.6.
Niinivaaran lukio, Joensuu
Kerubin kuppila, Joensuu

Ajomatka Tampereelta oli pitkä, mutta hauska. Jyväskylän kohdalla saimme kuningasidean: meidän tulee ajaa Vakiopaineen ohi ja jättää jälkeemme Ukkosmaine- postikortti. Tuumasta toimeen, ja niinpä olimme pian Jyväskylän kauppakadulla kirjoittamassa korttiin terveisiä Vakiopaineen henkilökunnalle. Jätimme kortin ovenpieleen, toivottavasti se löysi tiensä perille.

Koska ajoimme itään päin, ajoimme tietenkin samalla myös auringonnousua kohti. Näky oli oikeasti aika hieno. Usvaiset pellot ja aurinko kiipeämässä taivaalle. Autostereoissa soi täysillä PMMP, jota molemmat lauloimme mukana kuin viimeistä päivää.

Joensuussa olimme perillä seitsemän tienoilla. Menimme suoraan asunnolleni, jossa punnitsimme vaihtoehtojamme. Voisimme nukkua puolisentoista tuntia, ennen kuin pitäisi herätä. Päätimme olla nukkumatta. Rojahdimme sohvalle ja avasimme tv:n, josta tuli erittäin sopivasti Unikulma-liikkeen mainos Ostos-tv:ssä. Katsoimme mainosta ja kikatimme hysteerisesti.

Aamukahvien ja -suihkujen jälkeen vedimme puvut päälle ja suuntasimme lukiolle. Pukumme myötäilivät toisiaan hienosti: minulla oli musta puvuntakki ja pinkki kauluspaita, Klausilla puolestaan pinkki puvuntakki ja musta kauluspaita. Teimme lukiolla nopean soundcheckin. Olimme päätyneet siihen ratkaisuun, että komppaan biisiä koskettimien sijaan elektroakustisella kitarallani. Soundit oli siis nopeasti katsottu.

Vetäydyimme odottelemaan ylioppilaan puheen jälkeen olevaa vetovuoroamme opettajainhuoneeseen. Samalla tuli moikattua vanhoja opettajia ja vaihdettua kuulumisia.

Keikkaa odotellessamme yllytimme hulluuttamme lisää. Klaus alkoi pohtia josko hänen kannattaisi lähteä vasta myöhemmällä junalla. Kannustin miestä, ja lopputulos oli se, että Klaus päätti perua näytelmäharjoituksensa ja lähteä Helsinkiin vasta sunnuntaina.

Hetken aikaa tilanteen mukavaa käännettä myhäiltyämme Klaus ajatteli ääneen, että olisikohan pitänyt tehdä yllätyskeikka jossain samana iltana. Tartuin ideaan saman tien ja soitin samalta istumalta Kerubin kuppilan ravintolapäällikölle. Yllätyskeikkaidea oli hänenkin mielestään oivallinen, ja se antoi meille lisää aihetta väsymyksen aiheuttamaan hihittelyyn.

Menimme seuraamaan juhlaa salin puolelle hetkeä ennen h-hetkeä. Meidät keikalle houkutelleen ylioppilaan puhe oli koskettava, ja päättyi siihen, että hän ilmoitti ”entisten lukion oppilaiden” kertovan asian parhaiten laulullaan. Aplodit olivat varsinkin ylioppilaiden joukossa melkoiset, kun marssimme salin halki lavalle.

Esitys oli lyhyt, mutta tunnepitoinen. Yksi hienoimmista Klausin kanssa tähän asti jaetuista esiintymiskokemuksista. Täysi salillinen ihmisiä hienoissa puvuissaan kuuntelemassa Klausin hienosti tulkitsemaa laulua. Tuli erittäin liikuttunut olo, ja niin vaikutti tulevan monelle muullekin. Biisin päätteeksi meidät palkittiin raikuvin suosionosoituksin.

Meidän biisimme jälkeen juhla alkoikin loppua, ja ihmiset valuivat hiljalleen ulos onnittelemaan ylioppilaita. Me kättelimme opettajat ja muutamat tuttavat, ja ajoimme Kerubin kuppilalle.

Veimme kamamme Kerubin kuppilalle ja söimme paikan tarjoamat lounassalaatit. Sen jälkeen suuntasimme suoraa päätä asunnolleni nukkumaan pitkät päiväunet. Yllättäen unta ei tarvinnut odottaa hirveän pitkään.

Herättyämme aloimme suunnitella loppuillan kulkua. Teimme settilistan, ja ujutimme siihen lukuisia harvemmin soitettuja biisejä. Soitimme myös kyseiset biisit läpi harjoitusmielessä. Seitsemän aikoihin lähdimme hakemaan äänentoistolaitteistoa varastolta ja menimme pystyttämään kamoja kuppilalle.

Soundcheck luovittiin läpi hyvällä rutiinilla, eikä ongelmia ilmennyt. Nerokas hetki sen sijaan koettiin, kun sisään marssi noin viisissäkymmenissä ollut, siististi pukeutunut ja pienessä laitamyötäisessä ollut herra, joka seurasi äänentarkastustamme hetken nenänvarttaan pitkin katsellen, ja totesi sitten arvokkaasti: ”Mozart sävelsi, te voitte vain soittaa”. Meitä hymyilytti.

Keikkaan oli aikaa reilu puoli tuntia, ja baarissa oli yhteensä ehkä viisi asiakasta. Klausia alkoi hermostuttaa, josko paikan päälle tulee lainkaan ihmisiä, ja että olikohan ajatus yllätyskeikasta näin lyhyellä varoitusajalla sittenkään hyvä ajatus. Miehen mieltä rauhoittaaksemme lähdimme kävelylle.

Kävelyllä vierähti aikaa sen verran, että saavuimme takaisin keikkapaikalle noin viittä minuuttia ennen sovittua aikaa. Ehdimme nähdä, kuinka sisään meni pieni joukko ihmisiä, ja toisesta suunnasta tuli lisää. Kun astuimme sisään, niin huomasimme että paikan päälle oli saapunut ihmisiä enemmältikin. Tuntui erittäin hyvältä ja rauhoittavalta.

Annoimme intronauhamme dj:lle, ja suoritimme nopean vaatteidenvaihdon takahuoneessa. Astelimme lavalle noin kymmenen minuuttia sovitun aloitusajan jälkeen ja aloitimme setin yllätyksellisesti Nöpönenällä.

Meininki oli alusta asti erittäin juhlavaa. Paikalle saapuneet ylioppilaat nostattivat ilmoille aivan hirvittävän hienon meiningin tanssimalla ja laulamalla mukana. Muissakin pöydissä intoiltiin kovin.

Setti sisälsi runsaasti kappaleita ensimmäiseltä levyltämme, myös monia sellaisia joita ei oltu soitettu aikoihin, kuten En voi unohtaa ja Syysprinsessa. Myös uuden levyn Rakkauden vallankumous soitettiin ensimmäistä kertaa tämän vuoden keikoilla.

Setin loppupuolella meininki alkoi olemaan erittäin punkmaista, mistä tulee aina hieno olo. Yleisön puolella kaatuiltiin ja särjettiin jokunen tuoppi, mutta kaikilla oli silti hauskaa. Itse onnistuin hienosti kaatamaan päälleni tuopillisen vettä siten, että puolet siitä meni nenään ja puolet koskettimien päälle. Keikka päättyi lopulta hyvin riehakkaissa tunnelmissa Yläkerran tytölle -biisiin.

Keikan jälkeen oli niin hieno olo kesän alusta ja kaikesta, että ei tosikaan. Kun on yliväsynyt, niin usein keikan jälkeinen euforia tuntuu paremmalta kuin koskaan. Maailma hymyili minulle ja Klausille, ja me hymyilimme sille takaisin. Kesää ei olisi voinut aloittaa paremmin.

Torstai 7.6.
Semifinal, Helsinki

Kauan odotettu Semifinalin keikka oli edessä torstaina. Erityisen juhlavaksi keikan teki se, että pääsimme jakamaan lavan mahtavan kaveribändimme Vihreän Maan kanssa.

Ajomatka meni useamman auton voimin mainiosti, ja perille päästiin suurin piirtein sovittuun soundcheck-aikaan. Teimme Klausin kanssa checkin ensimmäisenä alta pois, koska meidän oli määrä soittaa viimeisenä.

Äänentarkastuksen jälkeen menimme Tavastian puolelle syömään, ja sen jälkeen vetäydyimme lepäilemään Klausin kämpille. Keikkapaikalle palatessamme oli ensimmäisenä soittanut Dance jo aloittanut settinsä. Klausin epäilyksistä huolimatta paikalla näytti myös olevan jo varsin hyvin väkeä jo illan alkuvaiheessa.

Vihreän Maan keikkaa seurasimme yksissä tuumin, ja hyvältähän se kuulosti. Orkesterin kosketinsoittaja Eino oli rikkonut kätensä, ja lähtenyt vielä sen päälle Amerikkaan, joten pienellä vajaamiehityksellä jäbät soittivat. Hyvä keikka oli siitä huolimatta, ja yleisökin tuntui tykkäävän.

Vihreän Maan vikan biisin jälkeen menin pystyttämään kosketinsoittimeni lavalle. Homma sujui nopeasti, ja olimme valmiita aloittamaan keikan sovittuun aikaan. Nopea vaatteidenvaihto, keskinäiset tsemppaukset ja sitten lavalle intronauhan saattelemina.

Yleisöä oli valunut paikalle sen verran, että paikka näytti olevan lähestulkoon täynnä. Yleisö otti meidät myöskin vastaan erittäin mukavasti. Ekasta biisistä lähtien tunnelma oli mainio.

Alkusetti oli melkoista tykitystä. Klaus piti välispiikkinsä lyhyinä, ja keskityimme paiskomaan yleisöön energiapommeja. Yleisö vastasi tilanteeseen tanssimalla kiihkeästi.

Yksi omia suosikkikohtiani keikalla oli jälleen Nöpönenän soittaminen. Tällä kertaa tuntui erityisen mahtavalta, sillä yleisö lauloi kertosäettä mukana erittäin kovaäänisesti. Huikeaa.

Varsinaisen setin päätyttyä pääsimme taas encore-hommiin. Encoreina soitettiin ainakin Yläkerran tytölle sekä ihan viimeisenä biisinä Pielisjoki. Keikan päätyttyä tervehdimme tuttuja ja tuntemattomia ja otimme vastaan kehuja. Oivallinen keikka.

Onnistunut ilta paketoitiin Vihreän Maan kaverusten kanssa mukavissa merkeissä Swengi-klubilla, jossa pääsimme esittelemään taitojamme karaoken parissa. Minä ja Klaus esitimme duettona Samuli Edelmannin ja Sanin takavuosien hitin Tuhat yötä. Loppuyöstä lauloimme porukassa Nuoruustangoa. Parasta!

Torstai 14.6.
Henry’s Pub, Kuopio

Kesäkuun myötä pääsimme myöskin ensimmäistä kertaa soittamaan Kuopioon. Keikkakumppanina Kuopion keikalla oli Martti Servo Napander-orkestereineen.

Kuopioon saavuin roudariksemme pestautuneen Josin kanssa noin kuuden maissa. Klaus oli saapunut paikan päälle jo aiemmin. Yhytimme Klausin keikkapaikan vieressä sijaitsevasta ravintolasta, jonne bändien ruokailu oli järjestetty. Ruoan jälkeen siirryimme tekemään soundcheckiä.

Servon porukat saapuivat keikkapaikalle samoihin aikoihin. Kättelimme miekkoset. Mukavanoloista ja leppoisaa väkeä.

Checkin jälkeen menimme odottelemaan keikkaa kahvin ääreen. Saimme myös konkreettisen näytteen kuopiolaisten rehellisyydestä. Auton ohi kävellessämme huomasimme nimittäin, että olimme unohtaneet laatikollisen Niinivaara Express -levyjä kadulle. Puolisen tuntia levyt olivat lojuneet vartioimattomina, mutta yhtäkään ei ollut viety.

Valuimme keikkapaikalle noin puolta tuntia ennen soittoaikaa. Paikalla oli väkeä jo aika lailla. Suurin osa oli toki tullut katsomaan nimenomaan Servoa, mutta muutama tuttu naamakin yleisön joukossa oli.

Vaihdoimme takahuoneessa vaatteet ja teimme punnerruksia. Paikan dj sai fiiliksemme nousemaan soittamalla ennen keikkaamme muun muassa PMMP:tä ja Ristoa. Melko tarkalleen kymmeneltä salin puolelta alkoi kuulua intronauhamme junakuulutuksineen. Halaus ja lavalle aloittamaan 80200.

Hieman erilainen meininki oli Henry’s Pubissa kuin kesäkuun aiemmilla keikoilla. Yleisö tarkkaili tilannetta rauhallisesti kohteliaan välimatkan päästä, mutta vaikutti kyllä pitävän kuulemastaan ja näkemästään.

Klaus otti tilanteen hienosti haltuun. Mies syöksähteli yleisön joukkoon, ja sai hymyn nousemaan monen huulille. Minä keskityin komppaamaan, tosin Riippakiven c-osassa innostuin hakemaan eturivissä olleen tytön valssin pyörteisiin.

Pidimme settimme lämppäribändin mitoissa, eli noin kymmenisen biisiä soitettiin. Loppua kohti yleisö kyllä alkoi selkeästi lämmetä. Itsellä oli oikein mukava fiilis soittaa, kaikki kuului lavalle selkeästi, ja paikan oma miksaaja sai diskokompit jytisemään hyvin. Setti päättyi Katuvalojen välkkeeseen, jonka jälkeen annoimme vetovuoron Martti Servolle.

Servon keikan katsoimme porukalla loppuun. Miehen tuotantoon ainoastaan pintapuolisesti tutustuneena keikka oli positiivinen yllätys. Bändi soitti tiukasti, ja kappaleet olivat oivallisia. Varsinkin sanoitusten kohdalla löysin selkeää hengenheimolaisuutta omaan bändiimme, vaikka Napanderin sointi onkin huomattavasti iskelmällisempi.

Servon keikan jälkeen kiitimme baarin henkilökuntaa sekä Napanderin miehistöä onnistuneesta illasta ja lähdimme ajelemaan takaisin Joensuuhun. Ulkona satoi kaatamalla, ja maantiellä ajaessa piti paikoitellen pinnistellä että näki eteensä. Sain kuitenkin kuljetettua porukkamme onnellisesti kotiin, ja jaksoimme vielä viihdyttää toisiamme asunnollani aamuyön tunteina.

Kiitokset kesäkuun keikoista kaikille paikalla olleille! Seuraavan kerran nähdäänkin sitten Ilosaarirockissa. Siihen asti, hyvää rakkauden kesää 2007!

-Wilhelm

17.-19.5.2007 Seikkailua laulujemme maisemissa

Torstai, 17.5.
Vanha vesitorni, Niinivaara

Kuten tarkkaavaisimmat ehkä saattoivat huomata, tämä keikka ilmestyi kotisivujemme keikkakalenteriin vasta keikan jälkeen. Se johtuu siitä, että niin sanottu yllätyskeikka tuli yllätyksenä meille itsellemmekin. Oli muuten niin hieno kokemus, että pakko se on jakaa täällä päiväkirjassakin.

Klaus tuli junalla torstaina, jotta ehtisimme pitämään perjantaina treenipäivän. Klausin juna tuli iltayhdeksän tienoilla, ja sovimme että menemme junan saavuttua istuskelemaan jonnekin kuulumisien vaihtamisen merkeissä.

Kohtasimme yllättäen Niinivaaralla, ja edelleen hyvin yllättäen päädyimme istumaan vanhan vesitornin katolle. Ehdimme jutustella vain tovin, kun kattotasanteelle kiipesi muutama lukiolaistyttö, jotka kainosti kysyivät josko voisimme soittaa heille lyhyen keikan. Niinivaaran lukion teatteriryhmä vietti kuulemma viimeisen näytöksen bileitä vesitornin kupeessa sijaitsevassa puistossa.

Joviaaleina miehinä ja itsekin aikanaan Niinivaaran lukion draamaprojekteihin osallistuneina lupasimme soittaa jokusen biisin, jos he järjestäisivät paikalle jonkun soittimen. Tytöt lupasivat hoitaa asian.

Ehdimme juuri ja juuri syödä Klausin äidin leipomat muffinsit, kun lukiolaisjoukko jo palasi kattotasanteelle akustisen kitaran kanssa.

Oli oikeasti aika maaginen hetki. Istuimme Klausin kanssa vierekkäin katolla, kun ehkä kolmenkymmenen hengen kokoinen joukkio kokoontui alapuolellemme kattotasanteelle. Soitimme ensimmäisenä biisinä 80200:n, ja koko joukkio tanssi ja lauloi biisin mukana, samalla kun aurinko laskeutui hiljaa horisontin taa.

Vaikka kuinka yrittäisin, en saisi kuvattua tarkasti tunnelmaa, joka paikan päällä vallitsi. Oli mahtava fiilis. Tuntui myös aika hienolta soittaa useita kappaleita siinä ympäristössä, jota ne kuvaavat.

Spontaani keikka venähti reilun kymmenen biisin mittaiseksi, ja hitto että oli hauskaa! Lukiolaiset kiittelivät kovasti, ja emme me voineet kuin vastata samoin. Poistuimme paikan päältä Joensuun yöhön jonkin verran päästä pyörällämme. Kauan eläköön Niinivaara! Missä muualla mitään tällaista voisi oikeasti tapahtua?

Lauantai 19.5.
Reilun kaupan markkinat, Joensuu
Teatteriravintolan lasiterassi, Joensuu

Lauantaina oli sitten jo etukäteen sovittujen keikkojen aika. Perjantai meni treenien merkeissä. Lauantaiaamuna heräsin auringonpaisteeseen jo hyvissä ajoin ja suuntasin hakemaan Klausia Niinivaaralta.

Ajelimme keikkapaikkana toimivaan Ilosaareen noin pari tuntia ennen keikan alkamisaikaa. Soundcheck oli nopeasti hoidettu, ja keikan alkuun oli vielä aikaa. Käytimme ajan hyväksemme juttelemalla paikalle saapuneiden tuttavien kanssa ja tekemällä settilistan.

Koska olimme sopineet, että puoliltaöin alkava Teatteriravintolan keikka olisi encore-osuus päivän keikalle, täytyi meidän mahduttaa samaan listaan myös siellä soitettavat biisit, jotta emme soittaisi vahingossa samoja biisejä. Näin ollen biisilista venähti yli kahdenkymmenen biisin mittaiseksi. Mahtava meininki!

Vetäydyimme jo hyvissä ajoin ennen keikan alkamisajankohtaa lavan taakse venyttelemään ja vaihtamaan vaatteita. Hyvänä tunnelman nostattajana toimi autostereoista täysillä huudatettu Darknessin esikoislevy, jonka tahtiin oli myös hyvä availla ääntä.

Sovittuun aikaan intronauha pärähti soimaan lavalla. Nopea halaus ja lavalle. Yleisöä vaikutti kertyneen paikalle varsin mukavasti, ja tervetulohuudahduksista päätellen vaikutti siltä että aika moni oli tullut paikalle meidän vuoksemme. Mukavaa. Aloitimme keikan 80200:lla, ja yleisö tuntui viihtyvän hyvin, vaikkakin istuskeli kohteliaan välimatkan päässä lavasta.

Olimme valikoineet alkusettiin tarkoituksella hieman iisimpiä biisejä, koska otaksuimme aivan oikein tilaisuuden olevan vähän enemmän piknik-henkeä kuin yleensä. Suunnitelma toimi varsin hyvin. Tuntui myös siltä, että täytimme ison lavan kahdestaan varsin hyvin. Varsinkin Klaus ravasi ympäri lavaa kuin housunsa olisivat olleet tulessa. Kenties ne olivatkin. Henkisesti.

Loppupuolta kohden keikan luonne muuttui mukavan sulavasti. Yli mutakuoppien -biisin kohdalla päätimme, että yleisön pitää saada myös vähän liikuntaa. Ei tarvinnut vinkata kuin vähäsen, ja porukka nousi ylös hyppimään biisin tahtiin. Näytti aika kivalta lavalta käsin seurattuna. Itsekin täytyi osallistua iloiseen loikkimiseen, enkä missannut samaan aikaan soittaessani kuin muutaman nuotin. Samanaikaista hyppimistä ja soittamista pitää alkaa treenata kotioloissakin!

Päätimme keikan Katuvalojen välkkeeseen, jonka myötä käskimme yleisön astumaan kymmenen askelta eteenpäin. Näin tapahtui, ja keikan loppuhetket olivat silkkaa diskoinfernoa. Sen jälkeen lavan taakse pyyhkimään hikeä ja odottelemaan loppuyön encore-keikkaa.

Päivä vierähti leppoisissa merkeissä keikkaa odotellessa. Kävimme viemässä heti Ilosaaren keikan jälkeen kamat Teatteriravintolalle. Samalla tsekkasimme pop- huutokaupan ja -kirppiksen tarjonnan.

Illalla suunnistimme Teatterille joskus kymmenen seuduilla. Uuden levymme toisena äänittäjä-miksaajana toiminut Heikki oli lupautunut keikallemme vierailevaksi tähdeksi. Heikki sattui olemaan samassa tapahtumassa soittamassa triomuotoisen Stellan kanssa akustisesti, ja samalla areenalla soittaminen täytyi hyödyntää. Soitimme takahuoneessa esitettäväksi suunnitellun biisin läpi pari kertaa.

Sitten oli taas aikaa odotella. Hyödynsimme luppoajan ulkoterassilla jutustelemalla. Joukkoon liittyi jossain vaiheessa myös hyvä ystäväni Sebastian Leino, jonka kanssa onnistuimme neuvottelemaan loppuillasta itsellemme muutaman hyvin erikoisen ohjelmapaikan Teatteriklubille syksyksi. Odottakaa vaan mitä tuleman pitää.

Tsekkasimme Stellan keikan omaamme odotellessa. Tyyppien biisit toimivat varsin nätisti riisutummassakin muodossa, erityisesti Häävalssi toimi mielestäni hienosti.

Keikan odottelu oli hieman tuskaista. Olimme jo kävelemässä lavalle esiintymisvaatteet päällä, kun meille ilmeni että aikataulut olivat hieman jäljessä. Ravintolan toisella puolella oli vielä keikka käynnissä ja meidän piti odotella sen loppua. Lopulta pääsimme aloittamaan ehkä noin parikymmentä minuuttia myöhässä, eli yhden tienoilla. Saimme pidettyä kuitenkin latauksen yllä keskinäisellä psyykkauksella.

Jälleen kerran piti hämmästellä ihmisten intoa. Aloitimme keikan Pielisjoki-balladilla. Ihmiset pakkautuivat välittömästi aivan lavan etuosaan ja lauloivat mukana niin hiton lujaa. Piti pyytää heti ensimmäisen biisin jälkeen kosketinta kovemmalle monitoriin. Linjacheckissä hyvältä vaikuttanut lavavolyymi ei ollutkaan riittävä, kun yleisö innostui. On muuten yksi hyvän keikan merkkejä.

Silkkaa juhlaahan se taas oli. Soitimme vähän harvinaisempia biisejä sisältävän setin, mutta porukka tuntui osaavan nekin. Mä olen just 4 U:ssa laitoimme yleisön kyykkyyn, tosin perustelimme sen siten että silloin takanakin olevat ihmiset pääsivät näkemään mykistävän hienon koreografiamme biisin alussa.

Heikki tuli vierailemaan Linnut-biisiin, joka kuulostikin oikein nätiltä. Heikki komppasi akustisella kitaralla ja minä soittelin päälle synamattoa. Hyvältä kuulosti.

Olimme suunnitelleet soittavamme vajaan kymmenen biisin setin, mutta pidemmäksihän se taas venähti. Kivaa oli nimittäin sekä yleisöllä että meillä. Päädyimme siihen, että annoimme itsellemme luvan soittaa myös päiväkeikalla soitettuja biisejä: muun muassa Yli mutakuoppien ja Suudelmia Suvikadulla. Nyt odottelemme vain sitä, että joku keksii haukkua meitä Europeksi.

Kiitos kaikille toukokuussa keikoilla olleille! Nyt odottelemaan rakkauden kesää 2007, joka aukeaa Ukkosmaineen leirissä Tampereen Telakalla heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Nähdään kesän keikoilla, pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

-Wilhelm

28.4.-4.5.2007 Ahdasmielisyyttä ja voittajafiiliksiä

Lauantai, 28.4.
Urheilutalo, Outokumpu

Edellisestä keikasta Klausin kanssa oli ehtinyt vierähtämään jo reilu kuukausi, ja vapun alla oli mukava kohdata jälleen. Perjantaiaamuna pidimme pitkät treenit, joihin kuului muun muassa lounas Tiedepuistolla, istuskelua ja jutustelua joen rannassa sekä lopulta vähän soittamistakin.

Lauantaina ehdin juuri parahultaisesti palata kotiin muista hommista, kun Klaus tulikin jo hakemaan