Wilhelmin soitinsivu

Siitä lähtien, kun musiikki on niin sanotusti vienyt mukanaan, olen soittamisen ja musiikin kuuntelemisen lisäksi lueskellut mieluusti musiikkiin liittyviä juttuja. Yläasteikäisenä musiikkiaiheiset lukemistot rajoittuivat pitkälti musalehtiin, mutta sittemmin internetin yleistymisen myötä ovat bändien kotisivut lisänneet mielenkiintoista tarinointia.

On sinällään ehkä vähän erikoista, että tykkään lueskella joutohetkinä sellaistenkin bändien kotisivuja, joiden musiikista en erityisemmin piittaa, jos sivuilta löytyy vetävästi kirjoitettuja tarinoita.

Olen erittäin tykästynyt osioihin, joissa soittajat esittelevät soittimiaan. Jollain tavalla niistä tulee aina rivien välistä ilmi se, miten kyseinen soittaja suhtautuu omaan soittamiseensa ja musiikkiin ylipäätään. Soitin on periaatteessa eloton esine siinä missä vaikka pöytälamppu, mutta varmaan jokainen soittaja tietää, ettei homma käytännössä mene ihan niin. Soittimiin muodostuu useasti tunnearvoa, ja niihin liittyy monesti hauskoja tarinoita.

Näillä aasinsilloilla johdattelen siihen, että päähän tuli jokseenkin hölmö ajatus kirjoittaa oma soitinesittely koskettimistani. Ja hölmöt ajatuksethan on tehty toteutettaviksi.

Kuin huomaamatta minulle on tässä yhtyeen viiden vuoden aikana kertynyt kosketinsoitinlaitteistoa enemmänkin. Koskettimiahan aloin oikeastaan soittaa täysipainoisemmin vasta silloin kun perustimme yhtyeen vuonna 2004, sitä ennen olin soittanut kitaraa yläasteikäisestä.

Bändimme alkuvaiheessa en siis osannut paljoakaan, lähinnä perussointuja joita oli tullut opeteltua tylsinä hetkinä lukioaikoina. Muutoinkin ote oli hyvin holtiton: soiton haparointi on hyvin selvästi kuultavissa ensimmäisellä levyllämme, jossa tosin yltiöpäinen innostus korvaa meidän kummankin kohdalla paljon.

Vaikka taidot ovat jopa itseni mielestä petraantuneet viidessä vuodessa (noin sadan keikan jälkeen olisikin surullista huomata olevansa samassa pisteessä), en silti lähtisi itseäni laittamaan viivalle pidempään soittaneiden kosketinsoittajien kanssa. Eikä ole kyllä tarvettakaan. Omassa soittamisessani on enemmänkin kyse siitä tilanteesta, josta elokuvaohjaaja David Lynch puhuu kirjassaan Catching the Big Fish: ”kun on rajoituksia, voi joskus keksiä hyvin luovia ja halpoja ideoita”.

Jollain tavalla tuo kiteyttää melko hyvin Ukkosmaineen meininkiä. Bändi starttasi lähtökohdista, jossa oli kaksi ihmistä ja yksi soitin.

Oma tonttini on siis olla yhden miehen taustayhtye. Ja kun on teknisesti rajoittunut, pitää keksiä kaikenlaisia jippoja. Niillä ollaan edetty, ja jännää kyllä, myös kehitytty oman juttumme sisällä. Tähän on liittynyt pitkälti myös se, että sitä kamaa on kertynyt eteen enemmän. Ensimmäisinä vuosinamme käytin keikoilla vain yhtä kosketinsoitinta. Nyt mukana kulkee useampi kosketin, sekä pientä lisäsälää.

Mutta nyt meinaa mennä jaaritteluksi, siirrytäänpä itse asiaan, eli soittokamojeni esittelyyn. Tässä siis esittelyssä tämänhetkinen (kevät 2009) keikoilla käytössä oleva kosketinkioskini.


Yamaha PSR-7

Yamaha PSR-7 Tästähän se kaikki lähti. Ukkosmaineen kulmakivi. Tämän soittimen sain synttärilahjaksi yhdeksänvuotiaana. Sananlasku "aika tavaran kaupitsee" sopii tähän soittimeen aika mainiosti.

Kuten bändihistoriikissammekin kerrotaan, soitin pyöri minulla useamman vuoden nurkissa, kun siihen ei ollut ehjää muuntajaa. Se tuli sitten yhtenä tammikuisena pakkasiltana haettua Suvantosillan toiselta puolelta Citymarketista, ja sitten pääsi taas soittelemaan. Pian opiskelukaveri kyseli järkkäisinkö ohjelmaa ainejärjestön bileisiin, ja siitähän se sitten lähti. Sattuma on jännä asia.

Toisin kuin jossain levy- tai keikka-arvioissa on kirjoitettu, tämä soitin ei perustu etukäteen ohjelmoituihin juttuihin. Käytännössä kyse on siis valmiista kompeista, mutta sointukierrot, tempot, fillit ynnä muut hoituvat livenä. Soittimessa ei siis ole ohjelmointimahdollisuuksia, eikä muistia.

Aika hyvin tämän soittimen eri mahdollisuuksia on tullut kartoitettua. Esimerkkinä vaikkapa hieno nyanssiero, jonka saa samassa kompissa soittamalla joko pelkillä pohjaäänillä tai kokonaisilla soinnuilla. Melkein kaikkia komppejakin on tullut biiseissä hyödynnettyä. Myös vähäiset toiminnot, kuten hyvin suppea äänitysmahdollisuus on tullut hyötykäytettyä.

Onpa tästä tullut löydettyä sellaisiakin juttuja, joita ei ohjekirjoista löydy. Jos joku sattuu koskettimeen omistamaan, niin kokeilkaapa tätä:

  1. Valitse kaksi soundia päällekkäin (vaikkapa "Ice block" ja "Ow!").
  2. Kytke Auto Bass Chordista päälle Fingered.
  3. Käynnistä Synchro Start.
  4. Kytke Auto Bass Chord off-asentoon.
  5. Vaihda soundi johonkin yksittäissoundiin (vaikkapa "Elec.piano 2")
  6. Kytke Synchro Start pois päältä, soita koskettimia vähän aikaa ja hämmästy!

Omistan näitä nykyisellään kaksi. Kaverini oli bongannut soittimen tyttökaverinsa vanhempien ullakolta pölyn keskeltä ja toimi välittäjänä. Tokihan minä toisen tällaisen halusin, sillä jos hätätilanteessa toinen kosketin menisi rikki, olisi tukalat paikat. Hintaa voi sanoa kohtuulliseksi: 25 euroa muuntajan kanssa. Tänä vuonna olen käyttänytkin tätä yksilöä keikoilla, alkuperäinen pitäisi putsailla, sen jotkin napit toimivat vähän oman tahtonsa mukaan.


Yamaha SHS-10

Yamaha SHS-10 Tämä on soitin, jonka myönnän auliisti hankkineeni ulkonäön vuoksi. Selailin kesällä 2006 huuto.netin soitinilmoituksia, tämä pisti silmiin, ja noin tunnin päästä olin jo solminut kaupat. Hinnaksi taisin tinkiä noin 150 euroa. Ebaystä olen tsekkaillut, että suurin piirtein näissä hinnoissa nämä liikkuvat, jopa reilusti kalliimpina. Soittimella on jonkinnäköinen kulttistatus ja sen myötä tämä on haluttu kohde. Hyvällä säkällä näitä tosin saattaa löytää kirppareilta parilla kympillä.

Ja täytyyhän se myöntää, että ei tämä kovin käytännöllinen soitin ole. Kahden ja puolen oktaavin koskettimisto ei anna ihan hirveästi liikkumatilaa. Lisäksi soitin ei oikein toimi käytännöllisesti modessa, jossa on samaan aikaan käytössä komppi ja melodian soittaminen. Hyviä muoville haiskahtavia soundeja löytyy kyllä.

Tämän pääasiallinen toiminto keikoilla on ollut se, että soitan Nöpönenän tämän kautta. Olen yrittänyt sovittaa jotain muitakin biisejä tähän, mutta sopivat kompit ovat vähän tiukassa.

Puutteet eivät kuitenkaan merkitse sitä, ettenkö pitäisi soittimesta. Päinvastoin! Kuinka voisi olla pitämättä soittimesta, jonka demobiisinä on Whamin Last Christmas.

Yhdellä pienimuotoisella Ukkosmaine-keikalla käytin tätä suht onnistuneesti midikontrollerina Rolandin moduulin kanssa, kun en viitsinyt roudata Roland-synaani junassa. Ja itse asiassa olen soittanut yhden kokonaisen keikankin tällä soittimella kesällä 2008: bändi oli minun ja Miihkali Jaatisen duo nimeltä Voimakaksikko. Soitimme 80- ja 90-lukujen lastenohjelmien tunnareita. Miihkalin synakitaran ja SHS-10:n avulla saimme aikaan melko autenttiset soundimaisemat.


Roland D-20

Roland D-20 Viimeisin soitinhankinta. Kun aiemmin keikoilla käyttämäni Roland D-10 alkoi vuoden 2008 lopulla osoittaa oireilua, eikä korjaamisen jälkeenkään toiminut täysin luotettavasti, päädyin siihen että on varminta hankkia ehjä soitin keikoille.

Pläräilin läpi Muusikoiden.netin ja Huuto.netin kaikki kosketinsoittimien myynti-ilmoitukset, mutta mitään sopivaa ei tuntunut löytyvän. Sitten tajusin kaverini vinkistä tsekata Muusikoiden.netistä myös vaihtoilmoitukset, ja siellähän tämä oli tarjolla vaihdokiksi samantapaiseen soittimeen. Tiedustelin sähköpostitse olisiko soitin mahdollista vaihtokaupan sijaan lunastaa käteisellä, ja kyllähän se onnistui. Hinta oli varsin järkevä 180 euroa.


Roland D-20 Tähän mennessä olen ollut soittimeen oikein tyytyväinen. Käytännössä samat ominaisuudet ja sounditkin kuin D-10:ssä, mutta monilta osin soitin on edistyneempi ja toki ehjän soittimen kanssa on mukavampi operoida. Soundien muokkaus onnistuu helposti. Ja mikä hienointa, soundit saa nimetä itse! Nyt minulla onkin soundikirjastossa nimettynä soundit biisien mukaan, ja muistipaikat järjestettynä siten että soundien vaihto onnistuu lennosta helposti. Kätevää.

Soittimen ehdottomasti huonoin puoli on sen paino. D-10:kään ei ollut kevyt roudailtava, mutta tämä vie voiton siitä. Netistä löytyneiden faktojen mukaan tämä painaa päälle 10 kiloa, joten kun tätä pidemmän aikaa kantaa selässään niin paikat ovat kyllä jumissa. No, henkilökohtaista fysioterapeuttia odotellessa.


Ekstrajutut

Rappa

Rappa Aika tavaran kaupitsee, jälleen kerran. Tämä räikeänvärinen laite on ollut minulla myöskin ala-asteelta lähtien. Muistaakseni isä osti tämän minulle jostain keskuskujalla tuolloin sijainneesta kauppaketjusta.

Tämä tuottaa siis rumpuääniä. Valittavana on kolme erilaista "rumpusettiä". Yläosan mustasta rullasta saa säädettyä äänen korkeuden. Tämä tuli viime vuoden lopulla osaksi soitinkioskia lähinnä Mansikkakauden introa varten: tämän avulla saan soitettua biisin intron rumpuluupin livenä. Olen läiskinyt tätä parissa muussakin biisissä. Äänitteillä tätä kuullaan Hälytys!-biisin introssa. Biisin alun hälytyssireeni on tämän soittimen vihellyspilli matalalta toistettuna.


Yamaha FC-5

Yamaha FC-5 Sustain-pedaali. Tällainen lätkämallinen mahtuu lusikkamallista paremmin tarvikesalkkuuni, ja tuntuu muutenkin jotenkin kivemmalta.


Line 6 DL4 Delay Modeller

Line 6 DL4 Delay Modeller Ennen ensimmäistä Salamasiskot, salamaveljet -levyn julkaisun jälkeistä keikkaa mietin kuumeisesti miten toteuttaisin Ukkosmaineeseen-biisin olennaiset delay-kaiut. Yksi vaihtoehto oli se, että luottaisi siihen että miksaaja hoitaisi efektoinnin. Kun läheskään kaikilla keikoilla ei kuitenkaan ole tuttua miksaajaa, ei tämä tuntunut kovin vakuuttavalta.

Kyselin kitaraefekteistä suurin piirtein kaiken tarpeellisen tietävältä Heikiltä, olisiko olemassa jotain halpaa pedaalimallista delay-efektiä tap tempo -toiminnolla. Heikki vastasi että osta Line 6:n delay-masiina, se on paras. Vaihtoehto tuntui kuitenkin turhan tyyriiltä, olihan kyseessä asia jota tarvitaan vain yhdessä biisissä.

Hätäpäissäni lainasin sitten Heikiltä kyseisen laitteen ensimmäistä levynjälkeistä keikkaa varten. Testailin vehjettä kotona, tallentelin omia asetuksia, ja huomasin ihastuneeni. Ukkosmaineeseen-biisin lisäksi huomasin monipuolisesta laitteesta olevan hyötyä muihinkin biiseihin.

Onnekas sattuma tulikin sitten kehiin parin päivän sisällä. Keskustelin netissä Miihkalin kanssa, ja tulin kysäisseeksi häneltä jotain neuvoa laitteeseen liittyen, koska tiesin hänen omistavan samanlaisen. Miihkali kysyi että olenko hankkinut kyseisen vehkeen itselleni. Kun vastasin pitäväni kaikulaitetta lainassa Heikiltä, ilmoitti Miihkali että omansa on myytävänä tarpeettomana. Kaupat tehtiin sopuhintaan.

DL-4 tuntuu edelleen hyvin hyödylliseltä laitteelta, joka monipuolistaa bändin soundimaailmaa. Lisäksi tämän myötä olen päässyt tilanteeseen, jossa jokainen raajani on keikoilla hyötykäytössä: siinä missä oikea jalka hoitaa sustain-pedaalin, on vasen jalka varattu delayn operoimiselle.

Varikolla

Nurkista löytyy eläkkeelle siirretyn Roland D-10:n lisäksi nämä kosketinsoittimet: Yamaha PSR-47, Yamaha PSR-6 ja Casio MT-140. Lisäksi myös Rolandin MT-32 -soundimoduuli.

Siinä taisi olla suurin piirtein kaikki. Piuhamerkit vaihtelevat, niihin en ole kiinnittänyt suurempaa huomiota, tässä ei kuitenkaan siinä määrin hifin jäljillä olla lähtökohtaisestikaan. Keikkakengät ovat merkkiä Selected.